Se elää sittenkin

Livistin tänään töistä hiukka aiemmin, hoitamaan pois tätä viikkoja piinannutta päänsärkyä. Suomeksi sanottuna menin siis hierojalle. Voin todellakin lämpimästi suositella kaikille jumittajille Suomen Urheiluhierojaopistoa länsi-pasilassa. Tunnin käsittelyn hinta on naurettavat 20 jurpoa, ja lyhyemmät luonnollisesti vielä edullisempia. Tunnin verran selkääni käsiteltiin, kuulemma enempää eivät lihakseni tältä erää edes ottaisi vastaan. Nyt on sitten jatkosuunnitelmina joulukuun alkuviikolla parin viikon putki jolloin käyn 2 kertaa viikossa 45 minuutin käsittelyssä. Sitten pitäisi selkä olla auki. Tällä hetkellä tunnen kyllä joka ikisen selässäni olleen kipupisteen, päätä juilii aavistuksen mutta eri lailla kuin vielä aamupäivällä, vettä olen juonut sen kun olen muistanut, kohta pitäisi olla kuona-aineet liikenteessä.
No onhan se ihan hyvä kun kuuli ammattilaisenkin sanovan pitkien fileideni olevan jumissa.. siis kaikan muun ohella.. *virn*

Kotiin tullessa sitten periaatteessa sabotoin hierojan tekemän työn. Ne talvirenkaat... Viime lauantaina saatiin haettua mulle se puuttuva rengas, mutta luonnollisestikaan sitä ei saanut tuolloin vaihdettua suoraan alle (eikä niitä kolmea muutakaan). Huomenna pitäisi ajella Espooseen, joten pakko mikä pakko. Hetken verran kyllä harkitsin vakavasti sitä että ajelisin kesänakeilla... No todellakin hetken vain.. Ehkäpä huomisen ajelu olisi sujunut ongelmitta (onhan luvattu reilua plussakeliä eikä lumisadetta) mutta tuurini tuntien jos olisin hypännyt rattiin noilla nakeilla taatusti viimeistään puoliltapäivin olisi sitten tullut lunta tupaan ja urakalla.. No eihän tuohon vääntämiseen ja väsäämiseen mennyt kuin liki kolme tuntia. Ensin oli hukassa pulttiavain, sitten pähkäilin millä pölykapselit irroitetaan, sitten taistelin tunkin kanssa ja sen jälkeen muttereiden.. Mikä rengas, mihin paikkaan (jostain syystä niitä ei tietenkään oltu merkitty). Niin ja mainitsinko jo, koko homman aloitin viiden jälkeen, eli ulkona oli jo pahuksen pimeää ja mitkä pihavalot?? Fikkarin avulla pärjää kumman hyvin... No lopulta nakit paikoillaan, ja bensikselle tarkistamaan ilmanpaineet, niin ja tankkaamaan.. Täytyy myöntää että vaikka polvea särkee, selkä on sen tuntuinen että olisi ollut parempi jättää tekemättä, reiden takaosaa juilii ja kädet on hajalla, niin olen aika tyytyväinen saavutukseeni..

Nyt uunissa muhii chili-silakka-juustovuoka, tv:ssä pyörii lempiohjelma ja aivot juoksevat jo pitkällä huomisessa päivässä.. eli mikäs tässä on taas ollessa...

Uutissontaa

Taas elämä repii ja raatelee, ja täytyy todeta jotta en todellakaan halua lukea lehtiä tai selailla nettiä uutisten perässä, sen verran paskaa uutisointia on tällä hetkellä. Eikö ole jo tarpeeksi paha että nuoret ihmiset heittävät henkensä huonojen sattumuksien summana, tarvitseeko asiasta vielä uutisoida sillä kuinka puhelu katkeaa hetkeä ennen. Ihmettelen todellakin mistä keltainen lehdistö kaivaa aina nämä ystävät, omaiset jne jne jotka tilittävät seuraavan päivän lehdessä tuntojaan siitä mitä on tapahtunut. Kääntäen vielä mietityttää mitä mahtaa tuo soittanut ystävä miettiä koko tapahtumasta. Entä jos hän ei olisi soittanut, olisivatko ystävät kuulleet lähestyvän junan, entä jos entä jos... Ihmisellä on paha tapa syyllistää itseään, niin voi tapahtua tässäkin (lukija havaitsee tässä vaiheessa että olen todellakin ulkona koko tapahtumasta, en ole lukenut muuta uutista kuin sen jossa kerrottiin kahden nuoren jääneen junan alle), toivottavasti kaikki tosiasiat kuitenkin vakuuttavat tuon ystävän siitä että kaikella on aikansa ja paikkansa ja vaikka hän olisi hyppinyt päällään ei se olisi vaikuttanut tapahtuneeseen...

Omassa elämässä mennään taas vuoristorataa. Kun asiat järjestyvät toisesta suunnasta, kiskotaan toisesta päästä mattoa jalkojen alta. Viime syksy meni veitsenterällä appiukon vuoksi. Nyt kun hänen tilanteensa on monikertaisesti ihmeiden jälkeen jokseenkin kunnossa, odottavat katastrofit toisen kulman takana. Viime syksynä olivat kädet ristissä useammin kuin varmaan edellisen kymmenen vuoden aikana. Ja rukouksiin vastattiin. Nyt kun pitäisi jaksaa aloittaa sama rumba uudestaan epäilyttää. Jotenkin tuntuu ettei minulla ole enää oikeutta pyytää mitään, en voi käydä enää kauppaa millään. Ja tavallaan en edes tiedä haluaako rukouksen kohde saada lisää aikaa täällä, vai onko hän jo luovuttanut. Onko väärin pyytää toiselle lisää elämää itsensä (ja perheenjäsenten) takia. Jotenkin tuntuu väärältä pyytää toiselle lisää "kitumista" kun luonnollisesti toivoisi toiselle tuskatonta ja hyvää aikaa, mutta onko se liikaa pyydetty?? Sanotaanhan; Pyytäkää niin teille annetaan. Mutta paljonko saa pyytää? Koska tulee tieto että tilillä ei ole katetta. Koska on varannot käytetty.
Kyyneleet silmissä kohotan taas katseen ja pyydän vain: Tapahtukooon sinun tahtosi.

lunta tupaan

Nyt sitä sitten onneksi tuli, lunta. Tai no johan tuon tuleminen oli viime viikon puolella, mutta tänään siitä nautiskelin oikein urakalla. Onneksi päällä oli tarpeeksi vaatetta, sillä neljän kilometrin taaperrus välillä vaakasuorassa puhalluksessa olisi ollut muutoin aika vilpeää puuhaa. Hulluja nämä suomalaiset. Niin varmasti ajatteli niin bussikuskit kuin postiauton kuljettaja joka ehti ohittaa meikäläisen kolme kertaa kävelyn aikana. Mutta mitäs siitä, kävely oli mukavaa vaikka tuuli tuiversi ja näkyvyyttä lumipyryssä oli vaivaiset 100 metriä. Mielessä kävi ettei ylläni luonnollisestikaan ollut heijastinta (eihän moista kaupunkitakissa roiku) mutta seuraavaksi mietin jotta eipä eipä tuo varmaan olisi "kirkkaassa" päivänvalossa ja pyryssä mitään auttanutkaan. Päällä oli sentään pinkki pasmiina jonka väri ehkä herättää autoilijoiden huomion, toisaalta vajaan kymmenen minuutin jälkeen taisin muistuttaa enemmän valkoista lumiukkoa kuin pinkkiin pukeutunutta..

Huomenna voi sitten olla persaus kipeänä. En kaatunut, enkä ole harrastanut mitään perverssiä toimintaa. Tuota kävelyä voi syyttää tästäkin. 15-20 cm höttöistä pakkaslunta pirskatin liukkaan alustan päältä toimii kuin paraskin stepperi. Askel eteen ja puolikas taakse. Vielä kun vaatetuksena on sileä pohjaiset bootsit ja nilkkapituinen hame, kuin kuntosalilla ikään..

Takamus ei ole ainoa joka on hajalla. Viikonloppu meni messuilla. Mukavaa kyllä oli mutta taas kolmen päivän seisoskelu kovalla betonilattialla sai selän huutamaan hoosiannaa. Onneksi ei tarvinnut sentään sipsutella korkkareissa kuten naapuriständin Salarakkaan. Ilmeisesti alan olla vanha kun lähinnä katselee huvittuneena noita messuosastoilla käytettäviä "luonnonaseita" joilla asiakkaat pyritään pysäyttämään. Tosin ehkä noiden aseiden ylle olisi voinut pukea jotain muuta kuin sellaista joka korosti silikonipitoisuutta. S kävi patsastelemassa sunnuntaina ja totesi sitten illalla noutaessaan meikäläistä junalta että olin näyttänyt väsyneeltä, nuhjuiselta ja värittömältä kuluneissa farkuissa ja värittömissä hiuksissa. Ehkäpä niin, mutta ainakin jaksoin hymyillä messukävijöille ja ehkäpä olin "lähempänä" normaali messukävijää kuin nuo kiiltokuvat. No niin tai näin, ainakin 80% aloitetusta keskusteluista johti kauppaan, joten ei paha.. Vaikkakin eihän myynti ole pääasia, mutta samalla tutkimustyön tekeminen koulua varten aiheutti moisen prosenttitutkailun...

Kumma juttu muuten miksi aina silloin kun tuntuu että asiat alkavat järjestyä alkaa joku muu asia tökkiä. Tällä hetkellä on perheemme kumpikin tietotekninen härveli enempi tai vähempi sökönä. eli reilua rahanmenoa taas tiedossa...

Tänään oli ruotsinkoe. Läpi se varmaan meni, mutta muutoin ei sitten osaakaan sanoa sen kummempaa..