Vuoristorataa ja henkistä kasvua

Johan on ollut joulukuu.. Joskus aikanaan on tullut mietittyä jotta: jos vaikka elämä olisi tylsää ja tasapaksua, mahtaisiko sitä osata edes elää?? Aikas usein sitä havahtuu tuijottelemasta omaa napaansa ja miettimästä mitä muu maailma on tehnyt minulle väärin. Onneksi on sitten olemasssa myös tämä hiljentymisen ja lähimmäisenrakkauden ajankohta jolloin tällainenkin läpimätä MINÄMINÄ-ihminen hetkeksi havaitsee mitä ympärillä tapahtuu..

Parisuhde on mennyt melkoista vuoristorataa viimeisen kuukauden, vanhoja solmuja availlaan jotta uusia alkuja pääsee yrittämään. Eihän se paskatunkion kaivelu kivaa ole, mutta luotan yhä sinisilmäisesti siihen että tästä noustaan uuteen kukoistukseen kuin se kuuluista kukko tunkiolta, vai oliko se sittenkin se tulisulkainen fenix-lintu...

Ei siinä mitään jos oma parisuhde takkuilee, mutta kun kuulee erotarinaa sellaisilta tahoilta joista ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan niin tuntuu jotta voiko mihinkään enää luottaa.. (tässä vaiheessa havaitsen auttamatta lainaavani sanoja QoDin kirjoituksesta) Pahimmalta tuntuu kun toinen puoliskoista tulee avautumaan ja kertoo kuinka hän ei olisi voinut kuvitellakaan puolisonsa tekevän sitä tai tätä, kuinka pahalta se tuntuukaan... niin ja siinä tilanteessa kun kunnollisella selkärangalla varustettuna ihmisenä minun pitäisi kyetä sanomaan: "tiedän toisen osapuolen aivoitukset, olen tehnyt aivan saman..." jostain kumman syystä havaitsen kuitenkin suustani tulevan vain ymmärtävää mutinaa ja epäuskoisia äännähdyksiä siitä kuinka joku voi olla niin petturimainen...

No toinen elämään ajatuksia herättävä tekijä on tässä kuukaudessa ollut kuolema, ei sillä että itse tekisin kuolemaa eikä onneksi tietojeni mukaan kukaan lähipiiristä ole heittänyt lusikkaa nurkkaan, mutta mutta.. Isoisäni joka on jo kohta 30 vuotta elänyt "laina-ajalla" herätteli osaltaan taas sukua, tai oikeastaan herätysshokin aiheutti lääkäri joka määräsi aivan väärän lääkityksen ja reilulla yliannostuksella. Jokunen hetki keikuttiin elämän langassa hyvin ohuessa säikeessä. Onneksi fafalla on elämänasenne kohdallaan ja huumori yhä matkassa, sikkä hän totesi että taitaa olla vielä jotain varattuna hälle kun normaalisti moiset hoitovirheet tutkitaan ruumishuoneella.. Nyt onneksi on valkosolujen määrä jo pikkuhiljaa normalisoitumassa ja tehohoito on voitu vähentää...

Kuolema vieraili aikas monen ajatuksissa varmaan tämän joulunpyhän tienoissa Aasian katastrofin muodossa. Itselläkin jäi muutama sydämen lyönti väliin uutisia kuunnellessa, eno perheineen kun asuu thaimaassa, mutta onneksi (taas itsekästä ajattelua) onnettomuusalue on maan toisella puolella eikä sillä puolen missä he asuvat. Kaikessa kauheudessaan täytyy kyllä todeta että tuollainen luonnonmullistus pistää miettimään kuinka pieni ihminen on ja kuinka vähäisiä meidän pienet luonnon mullistukset muutaman tuulenpuuskan ja keväisen pellolle tulvivan joen kanssa on.. täällä sentään tervellä järjellä selviää hengissä, tuolla ei ole terveestä järjestä ollut paljon hyötyä kun hillitön vesimassa vie mennessään niin ihmiset, autot kuin talotkin.. Täytyy todeta että jostain kumman syystä mieleen nousee hyvin vahvasti sodoma ja gomorra ja niiden tuho, mitä muuta voisi tuosta "riemurannikosta" todeta kuin että sinne on länsimaat vuodesta toiseen matkustaneet viettämään enemmän ja vähemmän arveluttavia huvituksiaan. Olisiko kenties korkeampi voima päättänyt harventaa hieman...

Ei joulu kuitenkaan kaikkiaan negatiivista ja murheellista ollut, aattona Lahteen ajellessamme avasin ensimmäisen joulupakettini ja sain kyyneleet silmiin kun ymmärsin kuinka samankaltaisia ystäviä minulla on, kuinka ihania ihmisiä jotka ajattelevat minusta hyvää vaikka tietävät kuinka pilaantunut osaan olla.. Halaus ja suukko kaikille teille, olitte mielessä kyllä vaikka en kenellekkään joulutoivotuksia lähettänytkään...

Tunnistamattomia numeroita

Juu, ei ole pelkoa että kuvia tulisi ihan hetimiten tänne lisäiltyä, siis liittyen remonttiin ja uuteen kotiin, kuvia on kyllä kamerassa, ja nyt jo vihdoin sitten koneellakin, mutta niin kauan kuin toiminnat tapahtuu tuon GPRS-yhteyden kautta niin ainutkaan kuva ei liiku koneen ja netin välimaastoa... mutta odottakaas vaan kunhan laajakaista paukahtaa niin sitten..

En muista tuliko jo aiemmin mainittua että puhelimeni sekosi tuossa muuton yhteydessä. Onneksi kaikki välttämättömät yhteystiedot on löytyneet muista lähteistä, numerotiedusteluun ei vielä ole tarvinnut liian usein soitella... Mutta jänniä tilanteita on kyllä tullut, olen mm huomannut mielenkiintoisen piirteen ihmisissä, useimmat lähettävät tekstiviestin ilman allekirjoitusta.. Tänäänkin sain viestin jossa kyseltiin kuulumisia ja Heidin puhelinnumeroa... muutoin ihan hyvä mutta kun ei ole harmainta aavistusta keneltä viesti on (ei löytynyt fonectasta), ja tunnen neljä heidiä, joten kenenköhän numeroa kyseinen kyselijä on vailla... laiskuuttani en vielä ole eestynyt soittamaan numeroon, ja kysymään kuka sielä??

Muutoin elämä sujuu verkkaiseen tahtiin, olen mm huomannut että on helppo vältellä epämielyttäviä tehtäviä, nytkin pitäisi tehdä kirjanpitoa ajan tasalle ja soitella asiakkaille, mutta kun on niin paljon mukavamaa tiskata tiskit ja järjestellä huushollia, kirjoittaa blogia ja maksaa laskuja... *huokaus* juu juu, otan itseä niskasta kiinni ja aloitan työt, joten lupaan ja vannon että päivitän sivua vasta kun kuitit ja muut on järjestyksessä.. pitäisköhän mennä tekemään saunapuita.... *virn* ei vaan nyt kutsuu tylsät paperityöt..

GPRS

Jipiii tätä valtavirran vauhtia... Nettiyhteys toimii iänkaiken vanhan motorolan gprs-härpätyksen läpi, joka sivussa menee aikaa nälkävuosi.. Eli väliaikatietona: en ole pudonnut planeetalta, mutta kiirettä piisaa joten kunhan hätäisemmät asiat on järjestetty niin päivittelen tehokkaammin...

uusi elämä

Viikonloppuna muutimme vihdoin maalle, kiitos auttaville käsille, muutto meni suht kivuttomasti... Muuton kruunasi vielä lauantai-illalle natsannut Kopterin pikkujoulut joihin olin onneton mennyt lupautumaan töihinkin.. *huokaus* No kahden maissa yöllä loppui sitten meikäläisen puhti ja ajoin herzigan tallin kautta noukkien S:n kotiin samalla matkalla... Sunnuntai menikin sitten jostain kumman syystä kokonaan pelastusarmeijalle...

Sunnuntai-iltana saunan jälkeen soi puhelin ja mutsi kertoi hätääntyneenä että broidi oli ollut autokolarissa, kysyi olenko valmis lähtemään hänen kanssaan ajamaan haminaan jos tarve vaatii.. tunti pari epätietoisuutta ja lopulta tieto ettei hengenvaaraa, ilmeisesti suurin kolaus oli ollut tapahtumasta johtunut shokki, sillä lääkäri ei mitään vakavaa vauriota onneksi löytänyt... kumma juttu, miksi broidille aina sattuu ja tapahtuu...

Maanantaina kävi sitten jo ekat vieraatkin, naapurin 9 vuotiaat kaksoset soittivat ovikelloa ja kysyivät joskos saisi tulla kylään.. mikäpä siinä, saihan meidän kaaokseen tulla, tosin olisi nyt kiva tietää mitä juttua meistä jo pitkin kyliä leviää, portaikko kun oli täynnä tyhjiä kaljapulloja jne jne...

Muuten viikko on mennyt tavaroiden paikkoja etsiessä ja vähitellen kotia rakennellessa.. kyllä se tästä.. ja niitä kuvia laitan lisää tosiaan heti kun löydän mihin kameran kaapeli on tullut pakattua..