Taas on aika istahtaa alas ja kirjoittaa muutama rivi. Paljon on ollut pähkäiltävää, muuttoa varten pakattavaa ja elämän uusien suuntien etsintää, oikein ei ole ehtinyt kirjoittaa vaikka ajatuksia toki on ollut.
Tällä hetkellä on voimat taas pois. kumma juttu kuinka silloin sitä istuu koneen äärelle ja kirjoittaa, aivan kuin ajatusten siirtäminen ruudulle puhdistaisi sisältä ja antaisi mahdollisuuden täyttää itseään uudella energialla. Nyt on juuri sellainen olo että halua "oksentaa" ajatukset ulos, edes sen verran että voin lopettaa niiden puimisen pääni sisällä, tuulettaa fiiliksiä edes näppäimistöllä, sillä todennäköisyydellä että send-napin painalluksen jälkeen sama myllerrys jatkuu pääni sisällä ja puristavana vanteena rintakehällä.
Kun asiat tuntuivat etsivän uusia polkuja ja palaset loksahtelevan paikalleen tuli taas pahuksen kouriintuntuvasti muistutus elämän väliaikaisuudesta ja sattumanvaraisuudesta. Sunnuntain touhuilut katkesivat lukiessani puhelimeen tulleen viestin: "soita kun olet herännyt!" Hereillä olin kyllä ollut jo useamman tunnin, puhelin vain oli unohtunut makkariin, joten viesti ei tavoittanut. Soitin kuullakseni veljeni jääneen yöllä auton alle.. Hengenvaaraa ei kuulemma ole, tajuissaankin tuo on, mutta silti, pelko kiristää rintakehää vanteena, mielessä takoo vain katkeamaton rukous: "Älä ota veljeä vielä, en ole valmis siihen, anna parantua..."
Muuta ei voi, töissä toimin mekaanisesti, töiden jälkeen lepäsin hetken, mieli ja keho totaalisen hajalla. Nyt pitäisi jaksaa jatkaa tavaroiden pakkaamista, tavara kerrallaan, mukaan-pois-roskiin. Kaikki pitää lajitella, mitä haluan säilyttää, mitä pistää kiertoon ja mitä surutta roskiin. Huomaan samalla jäsentäväni elämääni, mitä haluan säilyttää, mitä pitää pistää kiertoon ja minkä haluan jättää kokonaan taakseni. Uskon että elämässä muuttuu nyt kovinkin moni asia, vielä kun löytyisi se oikea suunta....
maanantaina, syyskuuta 10, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti