Elämä on muutos

Nykyhetken hyväksyminen.

Kaiken katoavaisuus ja elämän vaiheet.
On menestyksen aikoja, jolloin saat kaikkea ja kaikki onnistuu. On epäonnistumisen aikoja, jolloin kaikki kuihtuu ja rapatuu ja sinun on annettava kaiken mennä ja annettavaa tilaa uuden nousta tai muutoksen tapahtua.

Jos siinä vaiheessa vastustat ja takerrut vanhaan, kieltäydyt menemästä elämän virran mukana, ja saurauksena on kärsimystä. Häviäminen on välttämätöntä, jotta uutta voi kasvaa.
Toista ei voi olla ilman toista.
Eckhart Tolle: Harjoituksia läsnäolon voimasta.

****
Olen takertuja. Tiettyyn pisteeseen asti olen olevinani vahva ja uskaltavani mitä vain. En tarvitse siinä mielessä tuttua ja turvallista ollakseni onnellinen, mutta silti irti päästäminen on kovin vaikeaa. Sain jälleen tänään perusteellisen opetuksen siitä kuinka rankkaa irroittaminen onkaan. Inhoan päätöksiä. Tuntuu että jokainen vaihtoehto sisältää liikaa hyviä mahdollisuuksia. Tai vaihtoehtoisesti jokaisessa on liikaa sellaista jota en halua. Kun sitten syystä tai toisesta joudun valitsemaan, en läheskään aina valitse järjellä. En edes tunteella. Valitsen asian pelolla. Sen mikä on tuttua, siihen on helppo takertua, sillä sen tietää kuinka huonosti tuon valinnan ollessa on. Jos taas heittäytyisi suoralta kädeltä uuteen, enhän voi tietää kuinka pieleen valintani menisikään..

Mutta voiko vanha ja tuttu muuttua. Tarkoittaako elämän muutos aina sitä että kaikki pitäisi heittää romukoppaan ja aloittaa uudelleen rakentaa alusta. Jos entistämällä saakin korjattua..?
Näillä mennään nyt ja katsotaan sitten syksyllä uudelleen mihin suuntaan keula on kääntynyt. Jos pohjakosketus on saavutettu on todettava vain että tässä se oli ja kaikki on tehty, ehkä silloin voi sitten antaa lahon laivan vajota pohjaan..

Kevät

Olen muutaman päivän nauttinut mitä ihanimmasta kevätkelistä pihapuuhien parissa. Kantanut varastoon viisi kuutiota polttopuita. Haravoinut pihan. Istutellut orvokkeja laatikoihin ja kastellut kukkapenkkejä.. S on rakentanut terassia ahkerasti. Ensi viikolla voi varmaan jo aamukahvit juoda uudella terassilla.. Hieno siitä ainakin tulee.

Tänään sain aikaiseksi ensimmäiset rusketusraidat. Tuntui että kesä on tullut, olkoonkin että tuulen puhaltaessa tuntui vilakalta..

itseinho

Koskakohan sitä ihminen oppii olemaan luottamatta sokeasti? Koska sitä oppii ettei samaa virhettä kuulu tehdä kerta toisensa jälkeen..? Ja koskakohan sitä oppii että elämän opetukset eivät tule yksitellen vaan pääsääntöisesti kolmen nipuissa..

Olen hengissä. Tulen selviämään hengissä. Hiukan vahvemmin kuoritettuna kuin aikaisemmin. Hiukan enemmän kyynisenä. Hiukan kriittisempänä itseäni kohtaan. Hiukan varpaillani muiden suhteen...

Ja edelleen, minä itse loin sen illuusion elämääni. Minä olen syyllinen siihen että taas sattuu. Minä. Voin vain marssia peilin eteen ja sanoa: "Katso nyt minkä teit!" Miettiä olenko asioihin näin tyytyväinen. Olisinko voinut tehdä toisin? Olisinko voinut valita toisin? Olisin. Monin tavoin toisin olisin voinut.. En silti ole katkera. Olen enemmänkin kiitollinen. Kiitollinen kaikesta siitä mitä sain kokea. Kaikesta siitä mitä onnea eteeni tuli. Eikä oppi, elämän vaikeus, ole huono asia. Se muistuttaa ja opettaa. Se antaa uuden katsantokannan asioihin. Se yhä opettaa ottamaan avosylin vastaan sen mitä elämä eteeni tuo, elämään niitä hyviä hetkiä niin kauan kuin niitä riittää, sillä kyllä sitä paskaa on varattu jokaiselle ihan tarpeeksi.

Elämän vuoristoradassa mennään nyt tähän suuntaan.. huomenna taas kurvataan toisaalle..