Toinen blogi

Tämän blogin puolella on suhteellisen hiljaista. (Huomattu juu!)
Yksi syy on se, että osa kirjoitusmotivaatiosta päivittyy nykyään facebookiin ja osa sitten uuteen blogiin. Sinne kirjoitan enemmän ammattilaisena, kauneuteen ja hyvinvointiin liittyviä tekstejä, toisin kuin tämä blogi joka on ollut enemmän tuntemusten purkukenttä ja päiväkirjamainen muistiinpano lähinnä itseä varten. En minä tätä mihinkään hukkaa, mutta ei täältä kannata kovin tiuhaan odottaa ihmeitä löytyvän.

Kun ajatus riivaa..

Oho, onpa taas vierähtänyt aikaa ikuisuus siitä kun viimeksi olen näpytellyt tekstiä tänne blogiin. Tässä kun on pyöritellyt muutamaa muutakin niin jotenkin juuri tämä on se joka on jäänyt vähimmälle huomiolle. Nyt mieleni perukoilla jyllännyt ajatus vaati kuitenkin kanavan johon sen voi purkaa, ja tämä oli oikeastaan ainoa johon tuon saattoi tässä vaiheessa "oksentaa", sillä tiedän sen että jos kirjoitan tekstin vain paperille tai koneen muistiin tiedostoksi, niin en palaa siihen ehkä enää koskaan. Blogissa se kuitenkin nousee jonnekin yleiseen tietoisuuteen, joten saatan saada herätyksen palata pohdiskelemaan sitä syvemmin jossain vaiheessa uudestaan..

Mikä mieltäni nyt sitten riivaa? Ei sen vähäisempi asia kuin oma rakas pikku planeettamme maa.

Rakastan Discovery-kanavan doggareita avaruudesta ja maapallon historiasta, siis dinosauruksista, inkakulttuureista jne. Katson huomattavasti lumoutuneempana dokumenttiä tulivuorista kuin käsikirjoitettua "tositeeveetä" metsureista tai moottoripyöräjengeistä. Ja vaikka toki "idolisoin" rokkitähtiä ja muita julkimoita, niin silti eniten mieltäni viehättää Stephen Hawkingin ja Jacob Barnettin kaltaiset nerot. Jos et tiedä entuudestaan Jacob Barnettia, suosittelen katsomaan tämän pätkän jossa hän kertoo kuinka meidän tulee unohtaa kaikki oppimamme voidaksemme kehittyä ajattelussa.

Jo pidemmän aikaa mielessäni on pyörinyt häiritsevä ajatus maapallon historiasta. Ajatus lähti liikkeelle pyramideista. Miksi Egyptin ja Inkojen pyramidit muistuttavat niin paljon toisiaan vaikka sijaitsevat eri puolilla maailmaa? Voisiko tämä selittyä sillä että alkumanner, Pangea, onkin ollut yhtenäinen huomattavasti pidempään kuin nykyisen tietämyksen mukaan on ollut? Ajatukseni vaelsi pidemmälle ja kun joitakin viikkoja sitten tuli tieto maapallon sisälle varastoituneesta vedestä.

Itseäni häiritsee ajatus siitä että jos kerran alkumanner on ollut yhtenäinen ja koko muu palleron pinta vettä, niin kuinka planeetan paino silloin olisi jakautunut?? Ennen ajateltiin aurinkokunnan olevan paikallaan avaruudessa, omalla kohdallaan linnunradalla. Nykyäänhän ajatellaan linnunradan kiitävän huimaa vauhtia halki avaruuden ja meidän kiertävän omaa aurinkoamme taseisen kehän sijasta spiraalina halki avaruuden. Tämä sopii myös ajatusmalliin siitä että avaruus laajenee jatkuvasti, joten tämä kiertoliike on jatkunut alkuräjähdyksestä lähtien.

Tähtien, eli aurinkojen, kohdalla on tiedostettu niiden elinkaari johon kuuluu tähden kasvaminen ennen luhistumista ja muuttumista mustaksi aukoksi. Mutta kukaan ei ole tuonut julki ajatusta siitä kuinka planeetatkin voivat kasvaa. Pari päivää sitten katsoin Prisman jakson Maan ydin (suosittelen). Ohjelmassa kerrottiin kuinka seismologit päättelivät maan sisuksissa olevan sulan magmakerroksen sisällä vielä kiinteän metalliytimen. Ohjelmassa esitettiin ajatus siitä kuinka maapallo olisikin törmännyt toisen planeettaan josta syystä olisi sitten syntynyt tuo magmakerros yhteentörmäyksen aiheuttamassa räjähdyksessä. Mietin jälleen kerran miten tuo voisi olla mahdollista planeetan pyörimisliikettä ja tasapainoa ajatellen? Olisiko siis niin että alkumanner olisi se mikä on jäänyt jäljelle alkuperäisestä maasta törmäyksen yhteydessä? Mietin mahdollisuutta olisiko tuo voinut olla myös se hetki jolloin dinosaurukset ovat menettäneet henkensä??

Jostain syystä kaikissa malleissa oletetaan maapallon olleen aina saman kokoinen. Omassa pohdiskelussani mietin kuitenkin pyörinnän aiheuttaman keskipakovoiman tuottamaa laajenemista. Jokainen kakarana pyöritetty tietää kuinka pyörivä liike pyrkii viemään keskustasta ulospäin. Olisiko siis voinut olla niin että maapallo olisikin alkuun ollut vain Pangean kokoinen (ehkä siis kuun kokoinen)  pallero aurinkoa kiertämässä? Olisiko sitten voinut tapahtua törmäys toisen möhkäleen kanssa? Olisiko kuu voinut tuolloin irtaantua maasta? Olisiko tuo törmäys voinut aiheuttaa sen että oli riittävästi painetta vapauttamaan maapallolle vettä ringwoodiitista ja sen seurauksena syntynyt ensimmäiset eliöt jotka elivät anaerobisessa ympäristössä.. Olisko tuo törmäys ollut se joka sai magmakerroksen omaan pyörintäänsä maan sisuksiin ja se joka ravisti mannerlaatat irti toisistaan ja liikkeeseen? Tulivuoret selittivät osaltaan sen miksi laatat olisivat eri aikaan liikkuneet eri suuntiin ja välillä törmäilleet toisiinsa synnyttäen suuret vuoristot. Se mikä mieltäni vielä(kin) ajatuksessa häiritsee on Tyyni valtameri. Miksi toinen puoli planeetasta on vettä? Miten se vaikuttaa taas tähän tasapainoon pyörimisliikkeessä? Vai olisiko niin että Tyynen valtameren alue on se johon on sitten osunut dinosaurukset tappanut astroidi? Onhan hyvin todennäköistä että maapallo on kokenut historiansa aikana parikin isompaa yhteentörmäystä avaruuden halki matkaavien kappaleiden kansssa..

Aivoihini sattuu pelkän ajatuksen pyörittely. Mutta vielä enemmän sattuu se mahdollisuus että olenko ainoa jolle on tullut mieleen mahdollisuus että maapallo on alkujaan pienempi kuin nykyään. Nyt ajatus on kuitenkin purettu muhimaan nettiin.. joten ehkä joku osaa selittää minulle miten tämä asia oikeasti on..

Muutosten pyörteissä

Tänään selailin pitkästä aikaa kaikkia blogejani. Muistelin mennyttä ja peilasin tunteita nykyhetkeen. Silmiini osui jälleen tuo Pablo Nerudan runo "Kuolee hitaasti hän". Päätin että siitä tulee tämän vuoden teemani. Vuoden 2014 teema on olla kuolematon!

Pate Mustajärvi laulaa eräässä biisissä Minä elän vieläkin! Niin elän minäkin. Tiedostan entistä selvemmin mitä haluan elämältä. Osa asioista on sellaisia että tiedän kuinka ne toteutuvat. Osa on taas sellaisia etten tiedä kuinka tuo tulee toteutumaan, mutta tiedän myös sen ettei minun tässä vaiheessa tarvitse tietääkään kuin se yksi askel kohti sitä suuntaa. Yksi askel johtaa seuraavaan jne jne. Ja toivottavasti joku päivä huomaan eläväni juuri sitä elämää jota tänään haaveilen. Näinhän on tavallaan käynyt tähänkin asti. Jotain jota olen haaveillut on monen mutkan kautta lopulta päätynyt elämääni. Usein ei todellakaan sillä tavoin kuin olen aikanaan asiasta haaveillessa kuvitellut, mutta toteutuen kuitenkin ja monasti vielä mielenkiintoisemmin kuin alkujaan ajattelin.

Kävin vuodenvaihteessa läpi jonkin asteisen burn outin. Liikaa stressiä, liikaa ahdistusta, liian kovat kierrokset. Pidin pitkän joululoman ja rentouduin. Nyt olo tuntuu taas hyvältä. Alkavan vuoden tavoitteet ovat selkeänä mielessä ja tiedän millaisia askeleita niitä kohden on otettava.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, kuten niin usein ennenkin, I Love My Life! Ja ne epäkohdat joita elämässä on, on sellaisia joiden kohdalta en alennu asioita valittelemaan vaan tiedän mitä asioille tulee tehdä, ja tulen myös tekemään. Tästä tulee merkityksellinen ja muutoksellinen vuosi.