Tämä on ollut erilainen kesä. Tai siis edelleen yritän asennoitua siihen että kesä on vasta alussa vaikka nyt mennäänkin jo heinäkuun puolella. Tämä on itseasiassa se viikonloppu jolloin kesä on yleensä parhaassa vauhdissa. Niin se on nytkin. Tänä viikonloppuna on Sulkavan soudut, Ruisrock, Hangon regatta ja Alastaron kiihdytysajot. Neljä keskeisen kesän tärkeintä tapahtumaa. Regatassa tai Alastarolla en itse ole koskaan ollut. Soutujen ja Ruisrockin välillä olen moneen otteeseen joutunut arpomaan. Tänä vuonna valitsin (taas) jättäväni kaikki vaihtoehdot väliin. Ratkaisu tuntuu hyvältä, vaikka olisihan se ollut kiva nähdä Nightwish suomen kesäyössä...
Niin, tämän kesän teemaksi voi oikeastaan sanoa kilometrit. En ole juurikaan pysynyt paikallani. Toukokuun lopussa alkoi se varsinainen ajorumba käynnillä Kuopiossa. Tietysti samalla reissulla poikkesin myös Sulkavalla, kun nyt kerran sillä suunnalla olin... Kesäkuun alussa oli sitten vuorossa eurooppa-tournee Alfan kanssa. Lisää tuosta reissusta löytyy Alfan blogista. Ja tuolta palattuani oli sitten taas aika käydä (auton korjautuksen jälkeen) Kuopio-Sulkava tournee.Laskeskelin tuossa äkkipäätä että kilometrejä on kertynyt ratin takana parille kuukaudelle yli 7000.. Ei siis ihme että selässäni on kohta joka säteilee kylmänä pisteenä aina kun istun autoon.. Täytyisi varmaan kaivaa esiin jälleen joku meridiaani-kartta ja katsoa mihin tuo liittyy ja mtä kehoni minulle haluaa kertoa. Onko sillä jotakin muutakin asiaa kuin se että autossa istumista voisi vähän vähentää...
No se mikä kaikkein hulluinta tässä runsaassa autossa istuskelussa, aloin jo suunnitella sitä että jos asiat nyt menevät kuten toivon ja odotan niiden menevän, voisi ensi kesänä ottaa auton ja rundata läpi euroopan Kreikkaan asti.. Jos koko kesän viettäisi tien päällä.. Se olisi varsin ihana ajatus...
lauantaina, heinäkuuta 07, 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)