Koskakohan sitä ihminen oppii olemaan luottamatta sokeasti? Koska sitä oppii ettei samaa virhettä kuulu tehdä kerta toisensa jälkeen..? Ja koskakohan sitä oppii että elämän opetukset eivät tule yksitellen vaan pääsääntöisesti kolmen nipuissa..
Olen hengissä. Tulen selviämään hengissä. Hiukan vahvemmin kuoritettuna kuin aikaisemmin. Hiukan enemmän kyynisenä. Hiukan kriittisempänä itseäni kohtaan. Hiukan varpaillani muiden suhteen...
Ja edelleen, minä itse loin sen illuusion elämääni. Minä olen syyllinen siihen että taas sattuu. Minä. Voin vain marssia peilin eteen ja sanoa: "Katso nyt minkä teit!" Miettiä olenko asioihin näin tyytyväinen. Olisinko voinut tehdä toisin? Olisinko voinut valita toisin? Olisin. Monin tavoin toisin olisin voinut.. En silti ole katkera. Olen enemmänkin kiitollinen. Kiitollinen kaikesta siitä mitä sain kokea. Kaikesta siitä mitä onnea eteeni tuli. Eikä oppi, elämän vaikeus, ole huono asia. Se muistuttaa ja opettaa. Se antaa uuden katsantokannan asioihin. Se yhä opettaa ottamaan avosylin vastaan sen mitä elämä eteeni tuo, elämään niitä hyviä hetkiä niin kauan kuin niitä riittää, sillä kyllä sitä paskaa on varattu jokaiselle ihan tarpeeksi.
Elämän vuoristoradassa mennään nyt tähän suuntaan.. huomenna taas kurvataan toisaalle..
