lauantaina, elokuuta 18, 2007

maanantaina, elokuuta 06, 2007

Onnen ihmemaa

Kävimme sunnuntaisella lenkillä uusissa maastoissa.. Nyt oli kamera mukana ja muutama todiste Ahonlaidalta..













Tieltä päin















Kuisti ja parveke (eli julkisivun puoli)















Alas pihalle päin

Alapihalta talolle päin

perjantaina, elokuuta 03, 2007

Palapelin paloja

Niin ne palaset sitten alkoivat loksahdella kohdalleen..

Tuossa kuukausi muutama takaperin S bongasi netistä meikäläiselle Riiselin (siis Peugeot 306 dieselin joka on rekattu pakettiautoksi). Tuolloin oli ajatus että on sopiva auto jossa koirat kulkee helposti treeneihin, näyttelyihin ja kisoihin. Ja jolla on edukasta ajaa noita näyttely ja mökkimatkoja... Muutaman vastoinkäymisen jälkeen käytössä on mitä ihanin auto joka täyttää tehtävänsä oivallisesti.

Sitten kasvoi kuume saada oma katto pään päälle. Jonkin hetken nettiselailuiden ja mahdottomien unelmien karsimisen jälkeen edessä oli suloinen pieni hirsimökki keskellä ei mitään.. Siis unelma parhaasta päästä. Ei kun pankkiin tätien juttusille, hiukan laskeskelua, mietiskelyä ja loppujen lopuksi taas uusi palanen loksahti kohdalleen: Eli meidän perhe muuttaa nyt sitten syyskuussa Askolaan Juornaankylään (jep, se on jumalattoman kaukana helsingistä ja eihän sielä ole kerta kaikkiaan mitään elämää). Eli pääkaupunkiseudun tomut ravistellaan nyt lopullisesti (ainakin tältä erää) tassuista ja keskitytään nauttimaan, jos nyt ei ihan erämaan niin ainakin oman tontin ja talon rauhasta. Kuvia mestoista en vielä laita, sillä tuon ainokaisen esittelyssä käynnin lisäksi emme ole paikalla käyneet ja vasta sunnuntaina on tarkoitus mennä hippaloimaan paikalle mittanauhan, muistilehtiön ja kameran kanssa.. Varmaan poitsutkin pitää päästää hiukan revittelemään omalle pihalle.. Jotain paikasta kertonee kuitenkin se että lähin naapuri sijaitsee noin puolen kilometrin päässä, "keskustaan", Juornaan kylään, jossa sijaitsee pankki, tarmo lähikauppa ja taksitolppa, ai niin ja kampaamo ja koulu, on neljä kilometriä hiekkatietä... Toisaalta uimarantaan on matkaa vain pari kilsaa teitä myöden (linnuntietä 1,5 km), eikä tuolla taatusti ole samaa tunkua kuin kuusijärvellä... katsokaa nyt tätä karttaa, eikö näytä ihastuttavalta!!!
Meidän talo on tuon violetin "nuppineulan" kohdalla..
Vaikka ajatus muuttamisesta sinällään ei innosta, sillä kukapa rakastaisi pakkaamista, tavaroiden roudaamista jne. Niin ajatus tavarakaaoksen karsimisesta, kaikille kamoille uuden paikan löytämisestä ja omasta rauhasta tuntuu todella hyvältä...
Palapelin seuraava pala oli S:n auton vaihto, viime sunnuntaina laadittiin vovlon myynti-ilmoitus nettiautoon. Painuttiin shoppaamaan Ikeaan jossa ollessa tuli jo autosta kyselysoitto, ja maanantaina tyyppi tuli auton hakemaan.. Sitten tämä viikko olikin sumplimista auton käytön suhteen.. no huomenna pitäisi sitten hakea S:lle uusi menopeli pohjanmaalta.. Dieseli tottakai.. eihän meidän perhe enää muilla ajelekaan.. *virn*
Seuraava pala on sitten meikäläisen uusi työ. Eihän tuo työmatka mikään mahdoton ole, mutta kun nyt olisi sekä syy että mahdollisuus vaihtaa paikkaa niin haku on alkanut.. Tänään tarjottiin yhtä kiinnostavaa vaihtoehtoa tutun firmasta, mutta katsotaan sen (ja muiden) suhteen mihin suuntaan palat loksahtaa. Ehkä tämä on "ison pyörän pyörähdys" joka muuttaa aika paljon elämää..Vaikka tuntuu että asiat tapahtuvat todella vauhdilla, niin kiirettä ei ole. Ellei sitten nykyinen työnantaja päätä antaa kenkää siitä hyvästä että katselen muita paikkoja (sitäkin tuolla on nimittäin tapahtunut, että kun erehtyy kertomaan uusien paikkojen olevan katselussa niin kamat saa kantaa ulos toimistosta saman tien.. se on se pelko teollisuusvakoilusta nääs...) No mutta uskon että tässäkin asiassa palat loksahtavat kohdalleen sen mukaan mikä on tarkoitus...
Mut hei, muistakaa, en minä planeetalta putoa vaikka fyysinen sijainti on hiukka pääkaupunkiseudun ulkopuolella, netti toimii sieläkin (toivottavasti)..

Keltainen Galaktinen Ihminen

EHEYDYN OMAAN TIETOONI AVAUTUMALLA.

-->
MAYA KIN:
Gene Hackman, näyttelijä Martin Hellman, julkisen avaimen salauksen pioneeri Damon Hill, autourheilija Viktor Klimenko, laulaja Kuikka-Koponen, silmänkääntäjä-parantaja Rea Mauranen, näyttelijä Shigeru Miyamoto, Mario pelien luoja Sinikka Mönkäre, politikko James 'Jesse' Owens, urheilija Luciano Pavarotti, oopperalaulaja Jani Sievinen, uimari The Philadelphia Orchestra ensiesiintyminen Fritz Scheelin johdolla. Hiram Bingham III (Kin 90) löytää Machu Bicchun vuonna 1911. NASA:n perustamispäivä

MERKKI:
IHMINEN 12. MERKKI EB ON KELTAINEN ETELäISEN ILMANSUUNNAN MERKKI.MERKIN AVAINSANOJA:AVOIMUUDEN VOIMA, VAPAA TAHTO, KOKONAISVALTAISUUS, SITOUTUMATTOMUUS, VASTAANOTTAVAISUUS

IHMISSUHTEISSAMERKIN TULKINTA: I H M I N E N ON YHTEISTYöN EDUSTAJA, JOKA LUO SUHTEITA VAPAAN TAHDON TOTEUTTAMISEKSI JA ILMAISEMISEKSI. IHMINEN TULEE PARHAITEN TOIMEEN SEN KASVUA TUKEVAN, SAMANKALTAISEN PLANETAARISEN PARTNERIN, KäDEN KANSSA. KäSI ON KOSKETUKSISSA MUODON JA PARANTAVAN KOSKETUKSEN KANSSA. TUULI HAASTAA IHMISEN ILMAISEMAAN INSPIRAATIOTA JA TAITEELLISUUTTA. TUULI OSAA AJATUSTEN KAUTTA TUODA ESILLE LUOMISEEN LIITTYVäT HENKISET VAIKUTTEET. IHMISTä TASAPAINOTTAA YHTEENKUULUVUUDEN JA TUNTEIDEN KUU, JOKA VAPAUTTAA SOLUMUISTIN JA MUISTOT VAPAAN TAHDON TOTEUTTAMISEKSI.

SOINTU:
GALAKTINEN
8 . SOINTU VAXAC KUULUU 3-SOINTUPERHEESEEN (KOLME PISTETTä SOINTUMERKISSä).TEHTäVäNä ON EHEYDEN ETSIMINEN. ESILLE TUOTU MUOTO JALOSTUU MUOTOILEMALLA SIITä JALOMPI.3-SOINTUPERHEEN SOINTU GALAKTINEN TULEE TOIMEEN SAMAN SOINTUPERHEEN SOINTUJEN SäHKöINEN (3. SOINTU) JA KOSMINEN (13. SOINTU) KANSSA. 3-SOINTUPERHETTä YHDISTää TARVE LöYTää PARAS TOIMINTATAPA. LUOVUUS JA EHEYS OVAT TäRKEäT VOIMAT, JOIDEN AVULLA SIIRTYMINEN OSAKSI KOKONAISUUTTA ON LUONTEVAA -- TUNNET JäLLEEN OLEVASI EHEä.

SIJAINTI TZOLKINISSA:
ON PORTTI-KIN JA SIJAITSEE LUOVUUDEN SINISESSä LINNASSA JALOSTAEN ANNETTUA TEHTäVää. PORTTI-KIN ON PäIVä, JONKA AIKANA ON MAHDOLLISTA ANTAA JA VASTAANOTTAA KOSMISTA TIETOA TAVANOMAISTA HELPOMMIN. 28. HARMONIA, JOKA TOIMII IDEOIDEN MUOKKAUKSEN ALUEELLA. 9. KääRMEEN AALTOJAKSO (KIN 105, ITSEN UUSIUTUMINEN)