jouluton

Jostain kumman syystä tänä vuonna ei ole ollenkaan joulufiilis. Vaikka takana on jo kahdet pikkujoulut ei joulumieli ole vielä hiipinyt mieleen. Osin syynä lienee se että kelit ovat olleet mitä sattuu. Liian lämmintä, lumetonta. Ne päivät kun lunta oli puiden oksilla useita senttejä ja maan peitti valkea vaippa joka vaimensi kaikki äänet, silloin tuntui jouluiselta. Nyt viime päivät vaikka pakkanen on paukkunut nurkissa niin että takkaa on saanut lämmitellä joka päivä ei tunnu siltikään siltä että viikon kuluttua ajellaan joulun viettoon..

En silti ole huolissani etteikö joulua vielä minullekin tulisi. Kunhan normaali arjen hyörintä hellittää ja matka maaseudun rauhaan (?) alkaa, uskon että tuolloin mieleni muuttuu jouluisemmaksi. Ehkä lisään kynttilät tämän illan tunnelmointiin. Kaivan viikonloppuna jo koristeita esiin ja haen pari katajan oksaa vaasiin tuomaan joulun tuoksua. Kyllä se joulu sieltä tulee. Viimeistään aattona istuessa isän laittamaan pitopöytään..

Kolikon kääntöpuolet

Viime aikoina olen hehkunut terveyttä ja hyvää oloani. Meditaatioilta nosti esiin vahvuuden olla vahvasti sitä mitä olen.
Haluaisin toki että itselleni tärkeät ihmiset voisivat hyvin. Että heillä olisi yhtä hyvä olla kuin itselläni. Siksi riemuitsen jokaisen läheisen pienestäkin positiivisesta merkinnästä naamakirjan syövereissä. Tuntuu hyvältä lukea kuinka muidenkin elämä hymyilee. Toki luen hyvillä fiiliksillä ystävien kiroilut matolle oksentaneesta lemmikistä tai arkipäivän pienistä vastoinkäymisistä. Luen näitä huvittuneena, sillä aistin näiden merkintöjen olevan niitä pieniä tuuletuksia pienistä asioista ettei elämästä tule negatiivista.

Vaan kun kaikki rakkaat eivät kestä hyvän oloni julistusta. Kaikille iloisen mielen jakaminen ei sovi, heille iloitemiseni tuottaa tuskaa ja pahentaa oloaan. Vaikka haluaisin vetää heidät mukaan hyvään flowhun jossa itse elän, tiedän etten sitä voi tehdä. He räpiköivät omaa elämäänsä omaan tahtiin. Minun on hyväksyttävä se etten voi elää elämää heidän puolestaan. En voi tehdä valintoja joka muuttaisi elämänsä paremmaksi, en edes helpottaa oloaan. Voin vain elää omaa elämääni, iloita onnellisuudestani ja olla heille olemassa siinä vaiheessa kun he ovat valmiit muuttumaan. Silloin voin olla opaskylttinä suuntaan jonka itse olen havainnut hyväksi.

Välillä on vaikeaa päästää irti, mutta voidakseen itse kasvaa on se vain tehtävä.. Rakastan teitä kaikki läheiset ihmiset, rakastan vaikken "raahaa" teitä mukanani. Olen täällä sitten kun yhteinen aikamme jälleen koittaa..

ME KUOLLAAN KAIKKI!!!

Pieni ajatusleikki:
Nukut rauhallista yöuntasi. Vieressäsi nukkuva ihminen pomppaa pystyyn ja huutaa suoraa huutoa:"ME KUOLLAAN KAIKKI!!!"

Voin ymmärtää sen ettei vieressäni ole aina helppo nukkua.. Itseä ajatus lähinnä huvitti.. aamulla..

Elämän auringonpaiste

Elämä hymyilee. Olen onnellinen. Minulla on työ jota rakastan. Ympärilläni on rakastavia ihmisiä, positiivisia ihmisiä.Olen päättänyt jakaa hyvää oloani muille. Olen valmis jakamaan työni kaikille niille jotka kaipaavat uutta, positiivista työympäristöä. Jaan hyvää oloani kertomalla asioita joilla on omaan terveyteeni kohentava vaikutus. Jaan hymyjä ja pieniä aurinkoisia ajatuksia..

Vaan miksi se ärsyttää ihmisiä? Miksi julki saisi tuoda vain sen kuinka jokin asia painaa mieltä, kuinka elämä potkii, kuinka kaikki vituttaa? Entä kun kaikki ei vituta? Entä kun päivässä näkee enemmän ilonaiheita kuin harmin kohteita. Toki minullakin on huonot hetkeni, välillä todella huonot. Vaan en anna niiden pilata enää koko päivää.

Olen huomannut jättäväni taakse ne ihmiset joilla ei ole samaa halua muuttua. Samaa halua parantaa elämäänsä jatkuvan valituksen sijasta. Helppohan kaikkien on valittaa kun lakana on rutussa, eikä ketään mikään estä nousemasta vuoteesta ja petaamasta petiä uudestaan. Olemme usein vain niin tottuneita niihin huonoihin juttuihin ettemme edes harkitse asioiden muuttamista, mistä silloin valittaisimme? Vaan tarvitseeko valittaa? Olen huomannut päiväni paljon tapahtumarikkaammiksi, iloisemmiksi ja tuottavammiksi kun iloitsen pienistäkin asioista, muutan ne asiat jotka tuottavat murhetta ja jätän taakseni ne joille en kertakaikkiaan voi mitään.. Elämässäni on alkanut paistaa aurinko, sateisen harmaanakin päivänä..

I just LOVE my Life!!!

peace of mind

Kulunut viikko on ollut mielenkiintoinen. Olkoonkin että täytyy osin myöntää monen asian yhä olevan retuperällä, mutta monen, erittäin monen muuttuneen. Tai siis tiedänhän etteivät asiat ole muuttuneet. Suhtautumiseni niihin vain on...

Koko sen osan elämääni mitä muistan olen ollut "levoton sielu". Etsinyt aina jotain jota en ole sillä hetkellä omannut. Kun elämästä on puuttunut rakkaus, olen sitä etsinyt lähes epätoivon vimmalla. Kun rakkautta on, etsin sitä virhettä ja vikaa joka romuttaa kaiken. Aina jonkin haluamista. Aina jonkin pelkäämistä.

Luin jo viime vuonna Eckhart Tollen Läsnäolon voiman. Tuon lukemista oli jo aikaa sitten suositeltu. En vain saanut hankittua kirjaa käsiini. Nyt olen ajatellut etten tuolloin varmaankaan ollut vielä valmis vastaanottamaan sitä minkä kirjasta saisin. Luin kirjan. Ymmärsin mitä minun tulisi tehdä saadakseni mielenrauhan... Vaan teinkö sen? Pääsin toki lähemmäs tätä hetkeä, mutta yhä annoin mielen vuoristoradalle vallan. Yhä annoin halujen ja pelkojen keikuttaa tasapainoani. Osin siksi että nautin tuosta tunteiden vuoristoradasta.

Sain jokin aika sitten kehoituksen lukea Tollen toisen kirjan Uusi Maa. Tuo avasi silmäni. Ja voinen sanoa että se myös avasi korvani, olihan kerta toisensa perästä minulle kerrottu mitä piti tehdä. Mihin keskittyä. Tunteiden vuoristorata ei olekaan se joka minua vie. Se kuljettaa hurjia mutkiaan vain jos sallin sen niin tehdä. Sain ystävältäni linkin Oprahin järjestämään Uusi Maa web-kurssiin. Ja jälleen kerran universumi antoi lempeästi aikaa ja tilaa. Kuinka muuten voisi viettää helteistä päivää terassilla kuin kuunnellen oppitunnin toisensa perään. Ensimmäisen jakson jopa katsoin. Mutta totesin ettei minun tarvinnut tuijottaa Eckhartia ja Oprahia saadakseni imettyä itseeni lisää oppia aiheesta.. Istuin aurinkotuollissani silmät suljettuna. Keskittyen hengitykseeni ja antaen Eckhartin puheen, kirjassa kertomiensa asioiden selitysten lipua mieleeni. Välillä kyyneleet täyttivät silmäni. Välilä tunsin suurta onnea. Huomasin hymyileväni koko ajan. Olin onnellinen. Olin onnellinen tässä ja nyt!

Egoni ei ole kuollut. Ja menee varmaan aikaa ennenkuin sen vaikutus laantuu huomaamattomiin itsessäni. Yhä useammin saan itseni kiinni reaktioista jotka eivät ole muuta kuin egoni kamppailua säilymisensä kannalta. Mutta yhtä lailla yhä useammin löydän itseni tästä hetkestä. Tiedostavana. En enää tunteiden vietävänä. Myönnän nyt nautiskelevani noista kaipauksen tunteista, vellovasta odotuksesta, sydämen sykkeestä joka pyrkii ulos rinnastani. Mutta! Niin, mutta, nyt tiedän kuinka tuo kaipauksen hyöky käynnistetään ja kuinka sen saa haihdutettua olemattomiin. Nyt minä hallitsen tunteitani eivätkä tunteeni minua.

Mikä sitten on muuttunut? Kohtaan tilanteet avoimemmin. Voin keskittyä tähän hetkeen ja kohtaamaan sen ilman puolustautumista, vastustusta. Egoni ei enää ole puolustuskannalla. Olen iloisempi, hyväntuulisempi ja tunnen itseni entistä terveemmäksi. Ulkopuoleltani olen huomannut ihmisten suhtautumisen minuun muuttuneen. Vaikutus johtuu varmaan omasta muutoksestani, kun en ole puolustuskannalla, teennäisesti iloinen vaan avoin ja hyväksyvä, on heidänkin suhtautumisensa avoimempi..

Aika näyttää kuinka muutokseni etenee. Päivittäiset hiljaiset hetket ovat muuttuneet tärkeimmäksi ajakseni. En kaipaa musiikin mekastusta, en turhia ääniä. Huomaan olevani jopa yliherkkä sisällä kuuluville äänille: ilmanpuhdistimen suhinalle, jääkaapin hurinalle.. Ulkona istuessa hiljaisuus on todellisempaa. Tuulen suhina puissa kuuluu muttei häiritse. Lintujen laulu on jossakin mielen rajamailla, havahduttaen välillä kuuntelemaan itseään, miten pääsky kertoo elämäntarinaa tai kuinka mustarastas keskustelee poikasten kanssa. Koirien äänet, oksien natinat. Maailma on täynnä ääniä jotka ovat kuin musiikkia hiljaisuudessa..

Toki on vielä paljon asioita joita haluan saada. Paikkoja joihin päästä. Samoin on muistoja. Hetkiä joiden ajattelu nostaa hymyn huulille, ihon kananlihalle tai sen kaivatun nipistyksen vatsanpohjaan. Hetken katselen muistoja niiden mieleen tullessa, ja annan niiden liukua sitten matkoihinsa takertumatta. Huonojakin muistoja on, miten olen tullut väärin kohdelluksi tai kuinka itse olen tehnyt virheen jonka korjaamiseen eivät tahtoni tai uskallukseni ole riittäneet. Ennen jäin noiden mieleen noustessa märehtimään niitä. Enää en. Jos asia on ollut ja mennyt. Jos sille en tälläkään hetkellä mitään voi tai aio tehdä, en takerru tuohon ajatukseen hetkeksikään. Miksi pyörisin itseäni kiusaavissa ajatuksissa. Miksi kerta toisensa jälkeen antaisin pahan olon vallata mieleni, tukahduttaa elämäni, asian joka ei ole tässä hetkessä..

Elossa

Taas vierähtänyt tovi kirjoittamatta. Kesä on ollut mitä kaunein ja aikaa on kulunut pihalla istuskellen ja auringosta nautiskellen.

Muutokset jatkuvat. Ennenkaikkea sisäiset muutokset. Kaiketi tuolla on vaikutusta ulkoiseenkin elämään. Aikanaan..

unia

Olen viime aikoina nähnyt oudon vahvoja unia. Voisi jopa sanoa liian eläviä. Tiedänhän että unet ovat alitajunnan viestejä tietoiselle mielelle (tosin yhtälailla ne ovat heijastuksia päivän tapahtumista jne)..

Alkuviikon uni ei suorastaan hämmästytä minua, tiedän kyllä mistä tuo tuli.. vain sen todentuntuisuus hätkähdyttää yhä. Viime yön uni puolestaan sai kyllä ihmettelemään mikä se oli. Enää en unesta muuta muista kuin suunnattoman kokoisen hirven. Aamulla herätessä tuo oli vielä suht vahvana mielessä. Hämäränä mielessä häivähtelevät ajatukset siitä kuinka hirvi seisoi tiellä. Sitten en muista oliko joku ampumassa tuon, vai oliko niin ettei hirvi suostunut siirtymään pois tieltä vai mikä mahtoikaan olla tilanne.. jotenkin vahva merkki tuo kuitenkin oli..


Odotan mielenkiinnolla ensi yön tarjontaa...

blogin muutos

menin sitten painamaan päivitä nappia... sinne katosi niin kävijälaskuri kuin moni muukin pikkuseikka.. ehkä joku päivä jaksan kaivaa kadonneet komponentit esiin, tai sitten oli vain aika päästää niistäkin irti..

ystävät

Tänään oli hetki aikaa kahdelle rakkaalle ystävälle. Ajatusten jakamista, tunteiden tuuletusta, hervotonta hihitystä ja ennenkaikkea niin kovin hyvä olo. Vaikka mieli on kuin pyörremyrskyn sekoittama, tuntui hyvältä kuulla että vaikutan rauhalliselta, yllättävän tyyneltäkin..

Jäin miettimään oliko tyyneys pelkkää harhaa. Huijasinko itseäni uskomaan että kaikki on niin hyvin että olen siksi rauhallinen? En usko. Tuntui että tiesin vihdoinkin mihin olen menossa, mitä tekemässä. Vaikkakin mieleni voi muuttua vielä lukemattomia kertoja, silti "kartta" on selkeänä mielessäni. Jokainen askel polulla tarkkaan suunniteltuna. Mikäli maisema muuttuu, jos tapahtumat eivät menekän kuten kuvittelin, voi suuntaa muuttaa. Mitään en ole kiveen hakannut. Mutta jos kaikki menee kuten mieleni karttakuva kertoo, tiedän päätyväni kehän kautta samaan pisteeseen ja silloin tiedän mihin suuntaan sen jälkeen on jatkettava..

Sain eilen kuunnella muutamaakin erittäin viisasta naista. Ja ymmärsin jälleen selkeämmin muutaman sellaisen asian jonka olen tiennyt jo kauan. Tänään laitoin oppejaan käytäntöön ja mikä ihaninta, sain heti huomata neuvojen tuottavan toivottua tulosta.

Elämä on muutos

Nykyhetken hyväksyminen.

Kaiken katoavaisuus ja elämän vaiheet.
On menestyksen aikoja, jolloin saat kaikkea ja kaikki onnistuu. On epäonnistumisen aikoja, jolloin kaikki kuihtuu ja rapatuu ja sinun on annettava kaiken mennä ja annettavaa tilaa uuden nousta tai muutoksen tapahtua.

Jos siinä vaiheessa vastustat ja takerrut vanhaan, kieltäydyt menemästä elämän virran mukana, ja saurauksena on kärsimystä. Häviäminen on välttämätöntä, jotta uutta voi kasvaa.
Toista ei voi olla ilman toista.
Eckhart Tolle: Harjoituksia läsnäolon voimasta.

****
Olen takertuja. Tiettyyn pisteeseen asti olen olevinani vahva ja uskaltavani mitä vain. En tarvitse siinä mielessä tuttua ja turvallista ollakseni onnellinen, mutta silti irti päästäminen on kovin vaikeaa. Sain jälleen tänään perusteellisen opetuksen siitä kuinka rankkaa irroittaminen onkaan. Inhoan päätöksiä. Tuntuu että jokainen vaihtoehto sisältää liikaa hyviä mahdollisuuksia. Tai vaihtoehtoisesti jokaisessa on liikaa sellaista jota en halua. Kun sitten syystä tai toisesta joudun valitsemaan, en läheskään aina valitse järjellä. En edes tunteella. Valitsen asian pelolla. Sen mikä on tuttua, siihen on helppo takertua, sillä sen tietää kuinka huonosti tuon valinnan ollessa on. Jos taas heittäytyisi suoralta kädeltä uuteen, enhän voi tietää kuinka pieleen valintani menisikään..

Mutta voiko vanha ja tuttu muuttua. Tarkoittaako elämän muutos aina sitä että kaikki pitäisi heittää romukoppaan ja aloittaa uudelleen rakentaa alusta. Jos entistämällä saakin korjattua..?
Näillä mennään nyt ja katsotaan sitten syksyllä uudelleen mihin suuntaan keula on kääntynyt. Jos pohjakosketus on saavutettu on todettava vain että tässä se oli ja kaikki on tehty, ehkä silloin voi sitten antaa lahon laivan vajota pohjaan..

Kevät

Olen muutaman päivän nauttinut mitä ihanimmasta kevätkelistä pihapuuhien parissa. Kantanut varastoon viisi kuutiota polttopuita. Haravoinut pihan. Istutellut orvokkeja laatikoihin ja kastellut kukkapenkkejä.. S on rakentanut terassia ahkerasti. Ensi viikolla voi varmaan jo aamukahvit juoda uudella terassilla.. Hieno siitä ainakin tulee.

Tänään sain aikaiseksi ensimmäiset rusketusraidat. Tuntui että kesä on tullut, olkoonkin että tuulen puhaltaessa tuntui vilakalta..

itseinho

Koskakohan sitä ihminen oppii olemaan luottamatta sokeasti? Koska sitä oppii ettei samaa virhettä kuulu tehdä kerta toisensa jälkeen..? Ja koskakohan sitä oppii että elämän opetukset eivät tule yksitellen vaan pääsääntöisesti kolmen nipuissa..

Olen hengissä. Tulen selviämään hengissä. Hiukan vahvemmin kuoritettuna kuin aikaisemmin. Hiukan enemmän kyynisenä. Hiukan kriittisempänä itseäni kohtaan. Hiukan varpaillani muiden suhteen...

Ja edelleen, minä itse loin sen illuusion elämääni. Minä olen syyllinen siihen että taas sattuu. Minä. Voin vain marssia peilin eteen ja sanoa: "Katso nyt minkä teit!" Miettiä olenko asioihin näin tyytyväinen. Olisinko voinut tehdä toisin? Olisinko voinut valita toisin? Olisin. Monin tavoin toisin olisin voinut.. En silti ole katkera. Olen enemmänkin kiitollinen. Kiitollinen kaikesta siitä mitä sain kokea. Kaikesta siitä mitä onnea eteeni tuli. Eikä oppi, elämän vaikeus, ole huono asia. Se muistuttaa ja opettaa. Se antaa uuden katsantokannan asioihin. Se yhä opettaa ottamaan avosylin vastaan sen mitä elämä eteeni tuo, elämään niitä hyviä hetkiä niin kauan kuin niitä riittää, sillä kyllä sitä paskaa on varattu jokaiselle ihan tarpeeksi.

Elämän vuoristoradassa mennään nyt tähän suuntaan.. huomenna taas kurvataan toisaalle..

Kutistuu, kutistuu..

Maaginen raja on saavutettu. Syksyn mittaan hiukan repsahtanut painoni on taas saatettu alle 61 kilon. Vielä on pari kiloa matkaa tavoitteeseen, mutta sen kanssa ei ole kiire. Yllättävän merkitykselliseltä tuntuu se kun aamulla vaa'alle noustessa luku ei kipuakkaan yli 61, vaan jää juuri ja juuri tuon ykkösen alle. Aiemminkin olen huomannut painoa pudotellessa tuon voittaja-fiiliksen jokaisen alaspäin menevän kilon rikkoutuessa. Pieni asia joka kannustaa jatkamaan sitkeästi.

Ystäväni oli huolissaan että sairastun anoreksiaan. Totesin ettei tuo ole kovin todennäköistä näillä kiloilla, ja kun tarkoitukseni ei ole laihduttaa itseäni olemattomiin, saada vain vaaka juuri ja juuri sen ärsyttävän 6:sen alle. Painoa oleellisempi on vaatekoko. Se mikä on vyötärön ympärys ja se paljonko selluliittia koristaa reisiäni. Tiedän että selluliitti ei ole riippuvainen painosta, enemmänkin kehon happamuudesta, mutta sekin puoli on pikkuhiljaa hoidossa.

Mutta anoreksiasta, nauroin ettei se ole minun tahdonvoimallani todennäköistä. Ystäväni totesi että hän taas uskoo että hyvinkin saatan lipsahtaa tuolle puolen. No onneksi ympärillä on ihmisiä jotka vahtivat suupalojani vielä itseänikin tarkemmin, joten huomautuksia kyllä tulee jos alkaa nuppi seota tämän uudistusprojektin kanssa..

Edit: Vinkkinä muillekin vuoden alusta uudistuksia tekeville: www.kiloklubi.fi ilmainen ravinto/liikunta-seuranta, suosittelen..

elämää..

Jos rajoitat valintasi vain siihen, mikä näyttää mahdolliselta ja järkevältä, kadotat samalla yhteyden siihen mitä todella haluat, ja kaikki mitä jää jäljelle, on kompromissia.
-Robert Fritz

Valinnat leijuvat taas ilmassa.. Vahvasti! Nyt on aika valita se mitä haluan sen sijaan että valitsen sen mitä kaikki muut tuntuvat pitävän järkevänä..

Rankkaa koulua..

Voi elämän käki.. Joskus sitä todellakin vihaa koirien omistamista. Hattivatilla on jonkin aikaa ollut paha tapa saada karkuvaihde päälle ja tuo painelee pitkin kyliä. Normaalisti olen hypännyt auton rattiin heti koirien hatkattua, ja yleensä ne tulevat takaisin päin niin että noukin koirat kyytiin postilaatikolta.

Tänään sitten paloi käpy niin että totesimme jotta antaa olla. Ulkona on 16 astetta pakkasta, eikä koirat taatusti ole siihen yhtään sen tottuneempia kuin itsekään olen. Onneksi noilla on sentään heijastimia yllä, niin on pieni mahdollisuus että selviävät reissustaan ehjänäkin, tosin voihan se olla että joku naapuruston maajussi päättää ampua ne kettuina tms..

Rankkaa koulutusta tämä, sikäli rankkaa että joutuu hillitsemään itseään ettei lähtisi perään. Rankkaa vain odottaa tulevatko koirat takaisin vai eivät.. Toivon parasta ja pelkään pahinta.. Elämä on..