Vastuutonta vasarointia

Reilu vuosi sitten pelottelin s:n huutamalla että kuolemme kaikki. Kevättalvella 2008 riehuin saksien kanssa. Sen jälkeen olen pitänyt huolen ettei sängyn vierestä löydy lusikkaa vaarallisempaa teräasetta.

Viime yönä löytyi sitten sängyn alta VASARA. Muistan unipäissäni kaivelleeni sängyn alta mitälie. Siitä mistä unessa oli kyse en muista mitään. Onneksi kyseessä ei ilmeisesti ollut mikään väkivaltainen tai uhkaava uni, sillä tuolloin vasara olisi varmasti liikkunut muuallekin kuin vain sängyn alta sängyn vierelle. Aamulla herätessäni ihmettelin miksi vasara oli sängyn vieressä (ihmettelin siis astuessani sen päälle). Ja täytyy myöntää että olin melko helpottunut kun sängyn toiselta laidalta kuului rauhallinen unituhina. Aamukahvin äärellä aloin sitten pohtia asiaa enemmänkin..

Entä jos olisin nähnyt unta että minua uhkaa jokin jota vastaan on puolustauduttava vasaralla lyömällä? Entä jos mustelman/murtuman sijasta olisin nuijinut s:n hengiltä. Todennäköisesti tietysti olisin havahtunut ensimmäiseen tuskan parahdukseen, vaan olisinko? Entä jos se yksi lyönti olisi osunut juuri niin täsmällisesti kohdalleen että henki olisi lähtenyt kerralla? Ensinnäkin, en todellakaan halua tietoisesti tai tiedostamatta vahingoittaa ketään. Toisekseen jos nyt onnettomat yhteensattumat johtaisivat murheelliseen lopputulokseen, niin olisinko minä syyllinen? Siis moraalisella tasolla syyttäisin itse itseäni tietenkin, mutta entä juridiselta näkökannalta? Nukkuva ihminen on täyttä ymmärrystä vailla. Nukkuva ihminen elää täysin toisessa todellisuudessa. Vaikka kanssani voi keskustella kun nukun (vastailen sujuvasti välillä jopa ihan järkeviäkin). Vaikka nukkuva ihminen voi kävellä ja tehdä monia muitakin valvemaailmaan kuuluvia asioita, niin ihan oikeasti, kuinka uskottavalta kuulostaisi jos soittaisin hätäkeskukseen ja selittäisin että "tapoin vahingossa". Ja miten niin vahingossa? No kun nukuin...

Täytyy myös todeta tuon olevan melkoista itsetuhoisuutta s:ltä. Hän sen vasaran oli sinne sängyn alle laittanut...

unia

Olen viime aikoina nähnyt oudon vahvoja unia. Voisi jopa sanoa liian eläviä. Tiedänhän että unet ovat alitajunnan viestejä tietoiselle mielelle (tosin yhtälailla ne ovat heijastuksia päivän tapahtumista jne)..

Alkuviikon uni ei suorastaan hämmästytä minua, tiedän kyllä mistä tuo tuli.. vain sen todentuntuisuus hätkähdyttää yhä. Viime yön uni puolestaan sai kyllä ihmettelemään mikä se oli. Enää en unesta muuta muista kuin suunnattoman kokoisen hirven. Aamulla herätessä tuo oli vielä suht vahvana mielessä. Hämäränä mielessä häivähtelevät ajatukset siitä kuinka hirvi seisoi tiellä. Sitten en muista oliko joku ampumassa tuon, vai oliko niin ettei hirvi suostunut siirtymään pois tieltä vai mikä mahtoikaan olla tilanne.. jotenkin vahva merkki tuo kuitenkin oli..


Odotan mielenkiinnolla ensi yön tarjontaa...

aloillaan, polvillaan..

Tehdessäni viime keväänä viimeisimmän aarrekartan, osui eteeni otsikon lause. En muista kunnolla mikä oli alkuperäisen lauseen kokonaissanoma, mutta nuo kaksi sanaa pysäyttivät. Sitä halusin, voiman joka auttaisi pysähtymään. Jonkin joka lopettaisi levottoman haihatteluni sinne tänne..

Äsken vihdoin kotiin päästyäni huomasin olevani totaalisen väsynyt. En henkisesti, vaan fyysisesti. Takana on monivaiheinen päivä, jonka mittaan on moni asia selkeytynyt. Jotenkin tuntuu että tämä väsymys on hyvää väsymystä, sitä joka vaivuttaa rentouttavaan uneen joka nollaa mielen ja antaa mahdollisuuden pysähtyä. Viime päivinä on tapahtunut paljon. Ennenkin olen sanonut uskovani asioilla olevan tarkoituksensa ja ihmisten ja tapahtumien tulevan eteen yleensä silloin kun on niiden aika. Tänään sain kuulla olevani monelta osin paremmassa kunnossa kuin puolisen vuotta sitten. Tiedostan sen muutoksen itsekin. Vaikka yhä haikailen monesti mahdottoman perään, tai haluaisin juuri sitä mitä minulla ei ole tai mitä en voi saada, tiedostan asiat eri tavoin kuin ennen. Tiedostan milloin jokin tekemäni tai sanomani asia, se kuinka reagoin eri tilanteisiin, on vain egoni eli tarvettani päteä, voittaa tai saada hyväksyntää. Olen huomannut entistä useammin kykeneväni kohtaamaan kanssaihmiset pystypäin ja tyynenä. Minä joka ennen epäröin ja vihasin päätösten tekemistä (pahimmillaan ratkaisin asioita heittämällä lanttia kun en osannut päättää, enkä siltikään edes luottanut kolikon kertomaan..) olen saanut oppia että päätös on tehtävä. Se onko päätös oikea vai väärä, on toisarvoista, sillä tarvittaessa tilanteen voi arvioida uudestaan ja tehdä uusia päätöksiä...

Totesin tänään että vielä jokin klikki korvieni välissä huutaa epävarmana työ-ratkaisujen suhteen, mutta samalla kuitenkin epäonnistumisen pelko on kadonnut jonnekin. Vaikkei kuulemma tunteille ole olemassa on/off-katkaisijaa, niin muuten ihmisen mieleen voi vaikuttaa hyvinkin vahvasti.Vaikka aina usko itseensä ja omiin kykyihin ei yksistään riittäisi kantamaan, mutta se kun vahvempi taho, "auktoriteetti", kertoo että osaan ja voin, vaikuttaa tuo niin että epävarmuus ja turvattomuus katoaa..

Tuntuu että aamulla on oltava muistiinpanovälineet valmiina, sillä tulevan yön jälkeen on varmasti monia ylös merkittäviä asioita..

enteet

Aamulla töihin ajaessa pohdiskelin noita enteiden merkityksiä. Enteet ovat kuulemma Jumalan ripottelemia tienviittoja jotka ohjaavat meitä oikeaan suuntaan.. Itsellä on aina ollut hiukan ylireagoiva tapa tarttua enteisiin. Jokaista uutta eteen tulevaa asiaa olen mielelläni pitänyt enteenä joka kertoo minun olevan oikealla tiellä. Silti aika usein olen joutunut toteamaan hakkaavani päätä seinään kun "tienviitta" on vienyt polkuni umpikujaan..

Pitkääkö ensimmäisestä vinkistä ottaa vaari? Carpe diem - tartu hetkeen, vai pitääkö odottaa vahvistavaa merkkiä kuten moottoritiellä: liittymä 2 km kuluttua, liittymä 500m ja viimein liittymä. Entä jos tuo olisikin se elämän mahdollisuus joka tarjotaan vain kerran, jos menetän sen vain siksi etten tartu ensimmäiseen mahdollisuuteen?? Toisaalta, jos pyrin tarttumaan kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin vinkkeihin, päädyn pian hötkyämään entistä enemmän vaihtoehtojen perässä..

Tietyt merkit ovat nyt vahvistuneet elämässäni, olen tyynenä odottanut toista ja kolmattakin ennusmerkkiä, ja noita merkkejä on eteeni tullut. Aivan täysin selkeä ei kuva vieläkään mielessäni ole, mutta merkit ovat osoittaneet että hakemani suunta on oikea. Ainakin tällä hetkellä. Ja kun saavutan tuon merkkien osoittaman askeleen, voin tarkistaa suuntaa uudestaan merkkien ja enteiden kompassista. Eikä se mihin päädyn loppujen lopuksi olekaan se kaikkein tärkein asia, vaan se mitä matkan jokaisella askelella koen ja kuinka matkan jokaisen sekunnin elän..

Paluu arkeen

Rentouttava pitkä viikonloppu on takana. Aurinkoa, ukkosmyrskyjä, vesisadetta..

Pitkästä aikaa mahdollisuus shoppailuun S:n kanssa. Mielenkiintoista taas huomata kuinka "terapeuttista" on tuhlata rahaa.. No tuo terapeuttinen vaikutus lienee perustuvan ensisijaisesti siihen kuinka mieli piristyy kun kotiin saa hiukan uutta ilmettä ja ennenkaikkea kun retuperällä olleita asioita saadaan paremmalle mallille.. Pienissä neliöissä kun voi jo jopa vaatteista muodostua ongelma.

Päivät menivät harmittavan nopeasti. Osin rentoutuen auringossa kirjan kanssa, osin hoidellen asioita stadissa. Sunnuntain kohokohdaksi muodostui harvinainen vierailu. Vihdoinkin sain isovanhemmat käymään. He eivät ole käyneet kyläilemässä yhdessäkään asunnossani (no isoisän pikaista poikkeamista yhdessä ei voi kyläilyksi laskea). Ja kun olosuhteet huomioiden on myönnettävä se tosiasia että koskaan ei tiedä koska he eivät enää ole täällä kyläilemässä, niin tuo vierailu tuntui erityisen tärkeältä. Jostakin syystä tunti tärkeältä osoittaa kuinka suloinen pieni mökkimme onkaan ja kuinka onnellista elämä on...

Viikonlopun pääasiallisena lukemistonani oli Paolo Coelhon Pyhiinvaellus. Eli elämän tutkimisen teema jatkuu. Tuo kirja (ja perjantain kohtaaminen menttorini kanssa) kuohautti mieltäni taas. Huomaan uppoutuvani kirjan tapahtumiin uskomattoman voimakkaasti, enkä edes tehnyt ensimmäistäkään kirjassa olevaa harjoitusta. Yksinkertaisesti en uskaltanut noita harjoituksia vielä tehdä. Eli olen taas siinä tilanteessa että mieli tiedostaa mitkä mahdollisuudet olisi käden ulottuvilla, ja silti takerrun entiseen uskaltamatta päästää totutuista kaavoista irti niin paljon että voisin antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla kuinka nuo harjoitukset toimivat.. MUTTA, nyt olen lukenut kirjan läpi ja olen päättänyt aloittaa harjoitukset tänään. Kirjan ja tapaamisen aiheuttamat mielen myllerrykset ovat heijastuneet uniin: Outoja ihmisiä, outoja tilanteita ja reagointeja on vilissyt niin että yöni eivät suoranaisesti ole olleet virkistäviä.. Unet ovat alitajunnan viestejä, mutta näistä viesteistä en kyllä ole mitään tolkkua ainakaan vielä saanut..

Enää 4 viikkoa seuraavaan lomaan... *huokaus*