sunnuntaina, toukokuuta 26, 2019
Uusi blogi
perjantaina, toukokuuta 05, 2017
Omin siivin!
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2015
Valkoinen raivo
Olinhan toki lukenut elokuvan käsikirjoituksen ja tiesin juonen kulun, silti se kokemus mikä elokuvasta katselukokemuksena tuli, oli jotain mitä en osannut odottaa.
Elokuva on visuaalisesti kaunis ja hienosti toteutettu. Se vie meidät yli kolmekymppiset, autentisten uutisklippien avulla, matkalle omaan historiaamme. Jokainen varmaan muistaa ne tunteet mitä jokelan koulusurmien yms uutisointi kulloinkin on itsessä herättänyt.
Elokuvan äänimaailma on uskomattoman upea. Se naulitsee intensiivisesti aloilleen, saaden kulkemaan jokaisen vaiheen kertojan mukana, tuntemaan syvemmin ne sanat joita Laurin ääni puhuu.
Tarina on selviytymistarina. Tarina yhdestä uhrista joka voitti itsensä ja kykeni lopulta auttamaan muitakin. Elokuvan on tarkoitus auttaa vielä useampia, ja mielestäni se kuuluu kategoriaan: jokaisen tulisi katsoa tämä elokuva.
Elokuvan lopputekstit saivat pyöriä viimeiseen kuvaruutuun, ArtFilmsin logoon, asti ennen kuin kukaan aloitti aploodit. Tunnelma elokuvan päättyessä oli käsin kosketeltava. Itselläni valuivat kyyneleet silmistä..
Tämä on elokuva joka on nähtävä uudestaan. Vielä on monta sellaista kohtaa, Laurin kertomaa asiaa, joihin haluan henkilökohtaisesti palata ja käsitellä asiaa itsekseni, rauhassa, syvemmin.
Kuitenkin se päälimmäinen ajatus joka mielessäni pyöri, ajaessani kutsuvierasjuhlista kotiin, oli oma menneisyyteni koulukiusattuna. Lauri kertoo elokuvassa saaneensa kasvatuksen, että tuli kääntää toinenkin poski, ja tätä kristillistä kasvatusta noudattaessa muodostui häneen uhrin stigma. Mietin oliko tuo kiertelevä tapa vierittää syy oman toiminnan aiheuttamasta kärsimyksestä vanhempien harteille. Oliko Lauri edelleen katkera isälleen siitä että tämä kuoli??
Palasin mielessäni omaan kouluaikaani. Minäkin olin keskitasoa parempi oppilas, kuten Lauri. Minäkin olin joutunut kiusaamisen kohteeksi, suunnilleen saman ikäisenä kuin Lauri. Omasta taustastani puuttui kuitenkin se massiivinen trauma joka olisi rikkonut minut samalla tavoin. Minutkin oli kasvatettu siihen että tulisi kääntää se toinen poski, mutta koska luonteeni oli oinasmaisen itsepäinen ja olin kasvanut serkkupoikien parissa, en kaikissa osa-alueissa noudattanut kasvatuksen vaatimia toimintamalleja. Vaan siinä vaiheessa kun kiusaaminen oli vähällä rikkoa minut, tartuin lähimpään aseeseen. Tuo ase sattui sillä kerralla olemaan reilusti nyrkkini kokoinen kivi. Ja vaikken koulun liikuntatunneilla, pesäpalloa pelatessa suinkaan ollut se paras heittäjä, en voiman enkä tarkkuuden osalta. Niin tuolla kerralla raivo antoi voimaa ja tarkkuutta. Kivi löysi tiensä kiusaajani takaraivoon. Siitä tuli elämäni ensimmäinen jälki-istunto ja seurauksena oli ainakin suunnaton sättiminen kotona, ellei jopa selkäsauna. Tuohon tapahtumaan päättyi kuitenkin minuun kohdistettu fyysinen väkivalta useaksi vuodeksi.
Tiedän ettei väkivalta ole suositeltava ratkaisu. Omalla kohdallani siihen tarttuminen toi kuitenkin helpotuksen elämään. Osoitin kykeneväni puolustamaan itseäni. En suostunut valitsemaan uhrin osaa samalla tavoin kuin Lauri teki.
Minä pakenin tuolloin kirjojen tarjoamaan fantasiamaailmaan. Rakastin kirjoja joissa "yksinäinen susi" kykeni pitämään puolensa koko maailman pahuutta vastaan. Ahmin niin intiaanikertomuksia kuin ritaritarinoita, ja kun Luolakarhun klaani-kirjat ilmestyivät suomeksi, luin ne sitä mukaa kuin käsiini sain. Minäkin harjoittelin erilaisten aseiden käyttöä, opettelin rakentamaan itse kivilingon ja tähtäämään sillä varsin hyvinkin. Rakentelin jousipyssyjä ja puumiekkoja. Ja kun siirryin yläasteelle, valitsin teknisen työn opetellen hitsaamaan ja työstämään metallia. Liityinpä osalliseksi koululle aloitettuun ammunta-kerhoonkin, mutta ampumiseen asti en sitten loppujen lopuksi siellä koskaan päässyt. Minäkin fantasioin siitä kuinka kostaisin kiusaajilleni. En kuitenkaan koskaan edes tehnyt mitään liikkeitä sen eteen että olisin varsinaisesti valmistellut kostotoimenpiteitä. Ideoiden pyörittely onneksi riitti minulle.
Siirryttyäni lukioon toiselle paikkakunnalle, loppui kiusaaminen kokonaan. Olin siis kyennyt jättämään uhrin merkin taakseni. Tuohon aikaan hankkiuduin myös eroon aiemmin kavereiden käyttämästä lempinimestä jonka ala-asteen opettajani oli hyväntahtoisesti vääntänyt virallisesta nimestäni. Jätin silloin myös kirkonkirjoihin merkityn kutsumanimen taakseni ja aloin aktiivisesti käyttää ensimmäistä nimeäni myös virallisena kutsumanimenä. Tein siis jonkinlaisen identiteettimuutoksen.
Nyt taaksepäin muistellessa, tunnistan kyllä koulukavereistani nämä "Laurit", hiljaiset, liian kiltit oppilaat jotka magneetin lailla vetivät puoleensa häiriökäyttäytymistä ja agressioita. Heidän kohdallaan todellakin riitti ärsyttämään muita se että he olivat olemassa. Ja valitettavasti, minunkin on tunnustettava olleeni välillä osa sitä naureskelevaa porukkaa joka katsoo kiusaamista, tyytyväisenä siitä ettei itse ole kohteena, sen sijaan että olisi mennyt kiusatun avuksi. Luojan kiitos kukaan näistä muistamistani ihmisistä ei hajonnut käsittelyssä niin pahasti että olisi toteuttanut jonkun väkivallanteon, vaikka potentiaalia siihen olisi varmaan useamman kohdalla ollutkin.
tiistaina, marraskuuta 10, 2015
Black in black
Puolisentoista vuotta sitten kun sain kutsun papa-kokeisiin, oli samassa yhteydessä "vuosihuollon" aika terveydenhoitajan kanssa. Otettiin verikokeet ja tehtiin nämä perinteiset onko alkoholi/tupakka-ongelma ja tai kärsitkö masennuksesta-kysely. En tuota masennuskyselyä täyttäessäni ollut lainkaan huolissani vaikka tiesinkin stressitason olevan korkealla ja olin tiedostanut aika ajoin voimien loppuvan. Terveydenhoitaja kuitenkin pisteet laskeskeltuaan totesi että tulos viittasi siihen että kärsin masennukseta ja olisi aiheellista varmaan mennä ammattiauttajan juttusille.
Kieltäydyin.
En halunnut edes ajatella että a) minulle tarjottaisiin jotain nappeja, b) että joku minulle tuntematon ihminen katselisi roolinaamionsa läpi myötätuntoisena ja kertoen ymmärtävänsä tilanteeni. Ja c) en kokenut olevani siinä tilassa että tarvitsisin apua. Jokainen meistä varmasti stressaa siinä vaiheessa kun työtilanteet valuvat ohi sormien ja henkilökohtainen talous on enemmän tai vähäemmän konkurssissa. Luotin kuitenkin siihen ettei tilanne ole pysyvä ja että kun asiat alkavat taas rullata niin masennuksenikin katoaa samaa tietä.
Jonkin siemenen tuo terveydenhoitajan sanoma kuitenkin jätti kytemään mieleni perukoille. Sitä mukaa kun asiat ovat liukuneet huonompaan suuntaan, olen kerta toisensa jälkeen palannut siihen ajatukseen, että olenko sairas? Tarvitsisinko sittenkin lääkärin ja lääkeiden apua?.
Kehon puhdistuskuurien jälkeen olen todellakin huomannut sen suuren vaikutuksen mikä sokerilla ja höttöhiilareilla on olooni. Valitettavasti en kuitenkaan ole onnistunut täysin vastustamaan noiden houkutusta, joten tempoilen sokerinarkkariuteni otteessa kuin pahin heronisti omassa koukussaan. Asiaa ei tietenkään helpota lainkaan se että kanssani saman talouden jakava haluaa viikottaisen sokeri ja höttöhiilariannoksena ja kun hän herkuttelee, minäkin lankean. Tilanne olisi sinänsä helpompi jos toinen olisi terveysnatsi tai jos asuisin yksin jolloin ei olisi edes tarvetta hankkia houkutteita kotiin.
Jooga ja pilates ovat valitettavasti jääneet vähemmälle. Niiden puuttumisen arjesta olen myös huomannut, en pelkästään rapistuneena kuntona, vaan myös kiristyneenä pinnana ja keskittymiskyvyn puutteena. Voisin toki harrastaa kumpaakin ihan yksin ja omassa rauhassa kotona. Vaan kun jälleen kerran päädymme siihen itsekurin puutteeseen joka tekee helpommaksi vain istua sohvalle läppärin kanssa kuin tehdä jotain elimistöä parantavaa.
Yhdestä asiasta olen tämän pohjamutia pitkin ryömimisen aikana päässyt irti. En enää juurikaan välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat. En tarkoita tätä sillä että olisin huolimaton ulkonäköni tai hygieniani suhteen, niistä huolehdin kyllä edelleen entiseen malliin aina ihmisten ilmoille suunnatessani. Tarkoitan sitä, että jos minusta tuntuu etten jaksa jotain mikä ehkä olisi yleisesti ajateltuna hyvä jaksaa, en yritä toteuttaa "kiltin tytön" syndroomaani ja vain jaksaa jottei minusta ajateltaisi pahasti. Jos en jaksa, en jaksa ja silloin saatan perua sovitun tapaamisen viime tipassa tai sanoa sen mitä todella ajattelen sen sijaan että miettisin miten kauniisti ilmaisisin, kiertoteitse, toista loukkaamatta takaa-ajamani asian. Tiedän että minusta on kuoriutunut totaalinen bitch viime aikoina. Mutta tiedän myös sen, että jos en itse huolehdi omasta jaksamisestani ja siitä että vetäydyn luolaani rauhaan ja yksinäisyyteen silloin kun siltä tuntuu, niin kohta en voi enää edes yrittää selvitä omin voimin vaan valkotakkiset tulevat ja vievät suljettujen ovien taakse.
Tiedän pystyväni vielä pitämään naamioni yllä tarpeen vaatiessa, mutta huomaan myös sen että se on koko ajan vaikeampaa. Kunnolliset yöunet, ilman keskeytystä. Terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta olisivat niitä joiden avulla ryömisin täältä kuopasta suhteellisen helposti ylös, kun vain stressitasoni laskisi. Ja laskeehan se. Kuukausi kuukaudelta on taloudellinen tilanne pikkuhiljaa parantunut. Ja sitä mukaa kun voimani antavat myöden varata kalenteriini enemmän ja enemmän töitä, sitä mukaa tiedän sen parantuvan entisestään.
Edelleen, rakastan työtäni. Rakastan perhettäni, niin koiria kuin ihmisiä. Ja rakastan elämääni.
Kyllä minä täältä vielä kömmin ylös..
torstaina, syyskuuta 03, 2015
Pakolaisten kasvot
Minua huolestuttaa suomalaisten suhtautuminen pakolaisiin. Se kuinka täällä lietsotaan muukalaisvihaa, samalla kun lukemattomia ihmisiä menettää henkensä pakomatkalla välimerellä ja jopa täällä pohjolassa. Kuinka moni meistä onkaan historian tunnilla ihmetellyt sitä, kuinka natsit saivat riehua euroopassa ja listiä juutalaisia, muiden puuttumatta asiaan. Huomaammeko me käytännössä tällä hetkellä tekevämme ihan sitä samaa??
Uskaltaisin väittää, että eurooppaan pyrkivien pakolaisten näkökannalta katsottuna heidän asemansa on täsmälleen sama kuin toisen maailmansodan aikaan henkensä edestä pakenevien. Suomessa karjalaiset joutuivat pakenemaan kodistaan säilyttääkseen henkensä. Ja kuinka heitä kohdeltiin muualla Suomessa?? Loisina, jotka tulivat muka vain paremman elämän perässä, kun ainoa mitä pakolainen tavoitteli, oli se että hän saisi nähdä elävänä vielä seuraavan päivänkin. Entä sitten todellakin nämä tappolistalla olleet juutalaiset? Heillä pakomatkaan ei riittänyt se että siirtyvät pois omasta kodistaan. Heidän yllään oli pelko siitä, että heidät lähetetään pakomatkan jälkeen takaisin ja suoraan tuhoamisleireille. Uskoisin, että nämä pitkin eurooppaa tällä hetkellä pakenevat ihmiset pelkäävät samaa, sitä että heidät lähetetään takaisin pakolaisleireihin kotimaan rajan tuntumaan. Kärsimään leirissä riehuvista kulkutaudeista, pelkäämään sodan ulottumista leiriin asti, pelkäämään henkensä puolesta.
En ole koskaan ymmärtänyt sotaa. Ei kai sitä kukaan voi ymmärtää. En ymmärrä sitä, miksei ihminen saa ja voi elää rauhassa omassa kodissaan, sopusoinnussa luonnon ja muiden ihmisten kanssa. Miksi aina on oltava joku taho, joka haluaa vain enemmän ja on valmis murskaamaan ne jotka seisovat omistusoikeuden tiellä. Tiedän, että pohjimmainen syy on raha. Se tarve omistaa jotakin. Ahneus, kun mikään ei riitä.
Oikeasti, aikuisten oikeasti, mitä väliä sillä on missä maan rajat menevät? Mitä väliä sillä on mikä minun heimoni on ja mikä naapurin heimo?? Miksei ihminen voi katsoa kanssaihmistä rakkaudella ja ymmärryksellä, tehden yhteistyötä sen eteen, että jokaisella olisi hyvä olla, sen sijaan että haluaa haalia itselleen mammonaa enemmän kuin kykenee eläissään kuluttamaan?? Sotia käydään kullasta, timanteista ja muista maaperän aarteista. Miksi?? Ne ovat kaikki loppujen lopuksi ihan yhtä arvokkaita kuin tuo kotipihaltani löytyvä moreenin hippunen. Ei niillä yksikään ihminen voi elää. Ne eivät ole kenellekään välttämättömiä. Me, ihmiset siis, olemme vain antaneet noille jalometalleille ja kiville niiden "arvon". Tehneet niistä jotain tavoittelemisen arvoista. Samoin kuin olemme antaneet egolle vallan. Vallan, että se saa pönkittää itseään suunnattomasti ja etsiä "arvostusta" mitä erillaisin tavoin. Miksi me emme arvosta niitä ihmisiä, jotka tukevat toinen toisiaan? Miksemme arvosta heitä, jotka pyrkivät rauhaan ja siihen että ihmiset voisivat elää yhdessä voiden hyvin? Miksi meidän arvostuksemme saavat ne ihmiset, jotka haluavat valloittaa koko maailman ja rusentaa sen jalkojensa juureen?
Haastan ihan jokaisen tekemään tänään jotain hyvää. Jotain sellaista hyvää jolla vähintään kaksi ihmistä tulee onnellisemmaksi. Kaksi ihmistä siksi, että kun teet hyvää tuo se itsellesikin hyvää mieltä. Anna vaikka iltapäivän ruuhkassa tilaa toiselle autoilijalle. Avaa ovi kanssaihmiselle, kun näet hänen tulevan kädet kantamuksia täynnä. Lahjoita ne kodin kaapeissa pölyä keräävät, yllesi sopimattomat, vaatteet keräykseen näille jotka tulevat tänne turvaan, mukanaan vain se vaatekerta joka yllään ovat paenneet. Ei sen tarvitse olla suurta, kun me jokainen teemme edes yhden hyvän teon joka päivä, me voimme muuttaa maailman paremmaksi paikaksi, meille ihan jokaiselle.
tiistaina, kesäkuuta 16, 2015
Lupa puuttua muiden asioihin!
Voin sanoa ettei tämä ollut ihan helppo case. Kolme päivää kuljimme seuraten päähenkilöä, keskustellen hänen ja läheistensä kanssa ja muodostaen oman mielikuvamme ja käsityksemme käsillä olevasta ongelmasta. Välillä tuo ongelma oli "helppo", välillä se kirvoitti pintaan raskaitakin tunnekuohuja. Samalla kun kävin tunteita läpi, yritin muistaa sen että kyse ei sillä hetkellä ollut minun elämästäni, vaan tuon edessäni olevan ihmisen joka kaipasi apua ratkaisunsa tekoon.
Päivät olivat pitkiä. Välillä eteen tuli yllättäviä käänteitä. Silloin kun kamerat eivät käyneet, ei asiaa ollut suotavaa ruotia, joten ne hetket käytettiin enemmänkin siihen että tutustui parveen, toisiin ihmisiin. Ne hetket kun kamera ei käynyt olivat niitä hetkiä jolloin naurettiin vatsa kippurassa mitä hulvattomille komedioille joita silmiemme eteen piirtyi. Monipuolinen porukka sisälsi useita erilaisia ihmisiä. Erilaisia luonteita, elämänkokemuksia. Välillä kiisteltiin kiivaastikin, eivät asiat vaan ihmiset. Kun kyse ei ole vain katsantoeroista vaan toisen näkökulman olemassaolon kieltämisestä, silloin vääntö on ihmisissä. Noiden hetkien aikana tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että elämäni on opettanut ettei minun näkemäni kanta ole se ainoa oikea, vaan jos en voi nähdä asiaa toisen kannalta, puuttuu minulta oleellista tietoa, jolloin on parempi kuunnella ja ottaa oppia.
Parveen ja päähenkilöihin kuului monia ihania ihmisiä. En voi kuin olla kiitollinen siitä että sain mahdollisuuden tutustua noihin mahtaviin tyyppeihin. Joukossa oli tosin myös niitä, jotka jäivät minulle etäisiksi, joiden nimeä en muista ja kasvotkin saattavat hukkua väkijoukkoon. Näidenkin ihmisten kohtaaminen antoi silti paljon. Heidän kanssaan en kokenut sitä "sielujen sympatiaa" jota myös ystävyydeksi kutsutaan. Silti jokainen heistä opetti minulle jotain.
Osaltaan täytyy kyllä myös myöntää, että jonkinlaisella pelonsekaisella innolla odotan sarjan alkamista. Ihan kaikki se mitä kameran edessä sanoin whiteroomissa ei ole sellaista jonka päätyminen televisioon on hyvä. Avasin itseäni ja menneisyyttäni ehkä enemmän kuin oli viisasta. Toisaalta, minusta on muovautunut tällainen juuri niiden kokemusten ja oppien kautta joiden läpi olen elämäni elänyt. Ja kun muistaa sen että asioissa ei ole niikään tärkeää se mitä on tapahtunut, kuin se miten olen tapahtuneet kokenut, niin ehkäpä asioiden avaamisella oli kuitenkin tarkoitus. Olihan se samalla jonkinlaista terapiaa itsellekin. Käydä läpi oman mielen möröt samalla kun pyrki etsimään päähenkilölle parhaan ratkaisun.
Maltetaan nyt sitten odotella syksyyn, ensimmäinen jakso pyörähtää televisioon 10.9. ja urani "tositeevee-tähtenä" starttaa. Se mitä itse henkilökohtaisesti eniten toivon, on se että katsojatkin löytävät ohjelmasta jotakin omaan elämäänsä noukittavia ajatuksia ja ohjeita. Me olemme työmme sarjan suhteen tehneet ja löytäneet päähenkilöille ratkaisut, mutta jos sarja auttaa vielä jotakuta ratkaisemaan elämänsä vaikeita kysymyksiä, olemme päässeet pidemmälle kuin uskalsi mukaan hypätessä edes toivoa.
Tiedän jo tässä vaiheessa että somessa tulee aiheen ympärillä pyörimään paljon actionia, niin nyt kesällä, kuin varsinkin sitten syksyllä. Joten seuraa ajan hermolla ohjelman FB-sivulla.
lauantaina, tammikuuta 03, 2015
Hengitä!
Tässä joululomalla voimavaroja kerätessä on sitten tullut katsottua useampikin dokkari liittyen rakkaaseen luontoon.
Koko elinikäni on vauhkottu kasvihuoneilmiöstä. Kaikki ovat tiedostaneet sen että suurin syy ilmaston lämpenemiseen on nousseet hiilidioksidi-arvot. Siksihän pyrimme ajattelemaan ekologisesti ja vähentämään hiilijalanjälkeä. Ainakin periaatteessa. Tosiasiassahan koko ajan tehdään ratkaisuja jotka vain nostavat kasvihuonekaasujen määrää (näitä kaasuja ovat muutkin kuin pelkkä hiilidioksidi).
Tähän vuoden vaihteeseen liittyy työni puolesta sitten tietysti myös ihmisten painonhallinta ja täytyy myöntää että hämmästyin itse tajutessani varsin yksinkertaisen seikan meistä ihmisistä ja ympäröivästä luonnosta. Sehän on tiedossa että kaikki vaikuttaa kaikkeen. "Perhosen siivenisku Brasilian sademetsissä voi aiheuttaa hirmumyrskyn maapallon toisella puolen." Mutta onko kukaan uhrannut ajatusta sille että nämä ihmiskehoon hankitut liikakilot vaikuttavat myös kasvihuonepäästöihin?? Ajatukseni herätti tämä artikkeli.
Palaten noihin katsomiini dokumentteihin. Toinen oli televisiosta (enkä enää muista mikä ohjelma oli, enkä löydä areenasta tai muualta sitä voidakseni linkata). Ohjelmassa kuitenkin todettiin planeettamme hiilidoksiidipitoisuuden vaihtelevan vuodenaikojen mukaan. Planeettamme siis hengittää, muutten hiilidioksidin hapeksi ja sitoen osan hiilidioksidista veteen. Vertailuna oli naapuriplaneettamme Venus, jonka ilma koostuu pääsääntöisesti hiilidioksidista ja jonka pinnalta vesi on aikanaan kuivunut ja näinollen planeetan kyky sitoa hiilidioksidia on kadonnut. Millä maa-planeetta sitten hengittää? Se pitäisi olla meille kaikille biologian tunnilla hereillä olleille suhteellisen selvää: puilla. Miksi maapallon hiilidioksidipitoisuus on noussut niin reilusti viime vuosikymmeninä? Sademetsät, sademetsät ja vielä kerran sademetsät. Toki pohjoisen pallonpuoliskon metsilläkin on osuutensa maan keuhkoina, mutta koska lehtipuissa yhteyttäminen on tehokkaampaa kuin havupuissa on pohjoisen pallonpuoliskon hengittäminen kesävoittoista. Sademetsien alue on vehreää ja yhteyttävää vuoden ympäri, siksi sen alueen hapen tuotanto on vielä oleellisempaa kuin meidän puidemme toimiminen täällä.
Höpisin aiemmin sanan painonhallinnasta. Tämä video nosti hymyn huulille sitä katsoessa:
Voisiko olla niin että oleellisempaa kuin syömisemme on painon kertymisessä se ettemme muista hengittää?? Joten hengitä!
tiistaina, lokakuuta 28, 2014
Toinen blogi
Yksi syy on se, että osa kirjoitusmotivaatiosta päivittyy nykyään facebookiin ja osa sitten uuteen blogiin. Sinne kirjoitan enemmän ammattilaisena, kauneuteen ja hyvinvointiin liittyviä tekstejä, toisin kuin tämä blogi joka on ollut enemmän tuntemusten purkukenttä ja päiväkirjamainen muistiinpano lähinnä itseä varten. En minä tätä mihinkään hukkaa, mutta ei täältä kannata kovin tiuhaan odottaa ihmeitä löytyvän.
sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014
Kun ajatus riivaa..
Mikä mieltäni nyt sitten riivaa? Ei sen vähäisempi asia kuin oma rakas pikku planeettamme maa.
Rakastan Discovery-kanavan doggareita avaruudesta ja maapallon historiasta, siis dinosauruksista, inkakulttuureista jne. Katson huomattavasti lumoutuneempana dokumenttiä tulivuorista kuin käsikirjoitettua "tositeeveetä" metsureista tai moottoripyöräjengeistä. Ja vaikka toki "idolisoin" rokkitähtiä ja muita julkimoita, niin silti eniten mieltäni viehättää Stephen Hawkingin ja Jacob Barnettin kaltaiset nerot. Jos et tiedä entuudestaan Jacob Barnettia, suosittelen katsomaan tämän pätkän jossa hän kertoo kuinka meidän tulee unohtaa kaikki oppimamme voidaksemme kehittyä ajattelussa.
Jo pidemmän aikaa mielessäni on pyörinyt häiritsevä ajatus maapallon historiasta. Ajatus lähti liikkeelle pyramideista. Miksi Egyptin ja Inkojen pyramidit muistuttavat niin paljon toisiaan vaikka sijaitsevat eri puolilla maailmaa? Voisiko tämä selittyä sillä että alkumanner, Pangea, onkin ollut yhtenäinen huomattavasti pidempään kuin nykyisen tietämyksen mukaan on ollut? Ajatukseni vaelsi pidemmälle ja kun joitakin viikkoja sitten tuli tieto maapallon sisälle varastoituneesta vedestä.
Itseäni häiritsee ajatus siitä että jos kerran alkumanner on ollut yhtenäinen ja koko muu palleron pinta vettä, niin kuinka planeetan paino silloin olisi jakautunut?? Ennen ajateltiin aurinkokunnan olevan paikallaan avaruudessa, omalla kohdallaan linnunradalla. Nykyäänhän ajatellaan linnunradan kiitävän huimaa vauhtia halki avaruuden ja meidän kiertävän omaa aurinkoamme taseisen kehän sijasta spiraalina halki avaruuden. Tämä sopii myös ajatusmalliin siitä että avaruus laajenee jatkuvasti, joten tämä kiertoliike on jatkunut alkuräjähdyksestä lähtien.
Tähtien, eli aurinkojen, kohdalla on tiedostettu niiden elinkaari johon kuuluu tähden kasvaminen ennen luhistumista ja muuttumista mustaksi aukoksi. Mutta kukaan ei ole tuonut julki ajatusta siitä kuinka planeetatkin voivat kasvaa. Pari päivää sitten katsoin Prisman jakson Maan ydin (suosittelen). Ohjelmassa kerrottiin kuinka seismologit päättelivät maan sisuksissa olevan sulan magmakerroksen sisällä vielä kiinteän metalliytimen. Ohjelmassa esitettiin ajatus siitä kuinka maapallo olisikin törmännyt toisen planeettaan josta syystä olisi sitten syntynyt tuo magmakerros yhteentörmäyksen aiheuttamassa räjähdyksessä. Mietin jälleen kerran miten tuo voisi olla mahdollista planeetan pyörimisliikettä ja tasapainoa ajatellen? Olisiko siis niin että alkumanner olisi se mikä on jäänyt jäljelle alkuperäisestä maasta törmäyksen yhteydessä? Mietin mahdollisuutta olisiko tuo voinut olla myös se hetki jolloin dinosaurukset ovat menettäneet henkensä??
Jostain syystä kaikissa malleissa oletetaan maapallon olleen aina saman kokoinen. Omassa pohdiskelussani mietin kuitenkin pyörinnän aiheuttaman keskipakovoiman tuottamaa laajenemista. Jokainen kakarana pyöritetty tietää kuinka pyörivä liike pyrkii viemään keskustasta ulospäin. Olisiko siis voinut olla niin että maapallo olisikin alkuun ollut vain Pangean kokoinen (ehkä siis kuun kokoinen) pallero aurinkoa kiertämässä? Olisiko sitten voinut tapahtua törmäys toisen möhkäleen kanssa? Olisiko kuu voinut tuolloin irtaantua maasta? Olisiko tuo törmäys voinut aiheuttaa sen että oli riittävästi painetta vapauttamaan maapallolle vettä ringwoodiitista ja sen seurauksena syntynyt ensimmäiset eliöt jotka elivät anaerobisessa ympäristössä.. Olisko tuo törmäys ollut se joka sai magmakerroksen omaan pyörintäänsä maan sisuksiin ja se joka ravisti mannerlaatat irti toisistaan ja liikkeeseen? Tulivuoret selittivät osaltaan sen miksi laatat olisivat eri aikaan liikkuneet eri suuntiin ja välillä törmäilleet toisiinsa synnyttäen suuret vuoristot. Se mikä mieltäni vielä(kin) ajatuksessa häiritsee on Tyyni valtameri. Miksi toinen puoli planeetasta on vettä? Miten se vaikuttaa taas tähän tasapainoon pyörimisliikkeessä? Vai olisiko niin että Tyynen valtameren alue on se johon on sitten osunut dinosaurukset tappanut astroidi? Onhan hyvin todennäköistä että maapallo on kokenut historiansa aikana parikin isompaa yhteentörmäystä avaruuden halki matkaavien kappaleiden kansssa..
Aivoihini sattuu pelkän ajatuksen pyörittely. Mutta vielä enemmän sattuu se mahdollisuus että olenko ainoa jolle on tullut mieleen mahdollisuus että maapallo on alkujaan pienempi kuin nykyään. Nyt ajatus on kuitenkin purettu muhimaan nettiin.. joten ehkä joku osaa selittää minulle miten tämä asia oikeasti on..
lauantaina, tammikuuta 11, 2014
Muutosten pyörteissä
Pate Mustajärvi laulaa eräässä biisissä Minä elän vieläkin! Niin elän minäkin. Tiedostan entistä selvemmin mitä haluan elämältä. Osa asioista on sellaisia että tiedän kuinka ne toteutuvat. Osa on taas sellaisia etten tiedä kuinka tuo tulee toteutumaan, mutta tiedän myös sen ettei minun tässä vaiheessa tarvitse tietääkään kuin se yksi askel kohti sitä suuntaa. Yksi askel johtaa seuraavaan jne jne. Ja toivottavasti joku päivä huomaan eläväni juuri sitä elämää jota tänään haaveilen. Näinhän on tavallaan käynyt tähänkin asti. Jotain jota olen haaveillut on monen mutkan kautta lopulta päätynyt elämääni. Usein ei todellakaan sillä tavoin kuin olen aikanaan asiasta haaveillessa kuvitellut, mutta toteutuen kuitenkin ja monasti vielä mielenkiintoisemmin kuin alkujaan ajattelin.
Kävin vuodenvaihteessa läpi jonkin asteisen burn outin. Liikaa stressiä, liikaa ahdistusta, liian kovat kierrokset. Pidin pitkän joululoman ja rentouduin. Nyt olo tuntuu taas hyvältä. Alkavan vuoden tavoitteet ovat selkeänä mielessä ja tiedän millaisia askeleita niitä kohden on otettava.
Kaiken kaikkiaan voin sanoa, kuten niin usein ennenkin, I Love My Life! Ja ne epäkohdat joita elämässä on, on sellaisia joiden kohdalta en alennu asioita valittelemaan vaan tiedän mitä asioille tulee tehdä, ja tulen myös tekemään. Tästä tulee merkityksellinen ja muutoksellinen vuosi.
perjantaina, kesäkuuta 14, 2013
Erakko
Joskus nuorempana vietin tuntikausia puhelimessa jaaritellen ystävien ja sukulaisten kanssa niitä näitä. Nykyään kun joudun hoitamaan työssä asioita puhelimessa, olen huomannut puheluhaluni vähentyneen huomattavasti. Tämä erakoitumiseni ei tarkoita sitä ettenkö välittäisi. Välitän perheestä ja ystävistä kyllä, ja pyrin voimavarojeni mukaan olemaan olemassa aina heidän tarvitessa minua. Saatan kyllä soittaa jos intuitioni antaa vinkkiä siitä että minua kaivataan. Jos ei anna, luotan että elämänsä on mallillaan.
Sain tänään haukut siitä että soitan vain silloin jos tarvitsen jotakin. Se voi olla totta. Haukut tulivat ihmiseltä jota en itse ole valinnut lähipiiriini, vaan hän on tullut "välttämättömänä" pahana. Aikanaan, silloin kun tutustuimme, ajattelin että meillä olisi voinut olla jotain yhteistä ja satunnaisesti olemme viettäneetkin kivoja hetkiä yhdessä, mutta kuten tänään en vain jaksanut kuunnella kun luurin toisesta päästä kuuli puhuvan kuningas alkoholin.. Kun huomautin asiasta, että minullekin voi soittaa ihan selvinpäin olin jälleen kerran vittumainen akka.
En voi sille mitään että sitä mukaa kun oma alkoholin kulutus on vähentynyt todella minimalistiseksi, en yksinkertaisesti jaksa enää kuunnella kännisten höpinöitä. Jos minulle ei voi sanoa selvinpäin sitä että olisi joskus kiva kuulla mitä kuuluu, voi sen jättää sanomatta myös alkoholin vaikutuksen alaisena.
Taisipa juuri muuttua juhannuksen suunnitelmat, en taida tuon keskustelun jälkipuintia jaksaa läpikäydä mökillä...
sunnuntaina, kesäkuuta 09, 2013
20 vuotta sitten..
Minä olin varmaan se porukan ulkopuolisin, useat tuntuivat pitävän yhteyttä muodossa tai toisessa, oma yhteydenpitoni oli jokseenkin vain naamakirjan kautta saamaani tietoa heidän elämästään ja oman elämäni jakamista. Mutta silti, en kokenut olevani ulkopuolisempi kuin koskaan ennenkään. Meillä oli hyvä henki kuten oli silloin 20 vuotta sitten. Nauroimme aivan samoille jutuille kuin silloinkin ja selkeästi näki myös sen että ne vanhat roolit joita silloin joskus olimme ottaneet, ne löytyivät jälleen hyvässä hengessä. Ne ketkä silloin joskus olivat eniten äänessä, olivat sitä nytkin. Ne ketkä hiljaisina kuuntelivat, kuuntelivat nytkin. Asioita jaettiin yhtä auliisti kuin ennenkin ja tietyt salaisuudet vaiettiin kuten ennenkin. Oli kuin 20 vuotta olisi pyyhkäisty pois kertapyyhkäisyllä.
Mietin kotiin ajaessani kuinka tyytyväinen omaan elämääni olin. Olin valinnut oman tieni, ja vaikka reittini ja alani oli varsin erilainen kuin muilla, huomasin silti omaksuneeni samoja periaatteita elämään. Moni tuntui elävän etsien jotakin, omaa polkuaan, omaa uskoaan. Siinäkin mielessä koin olevani onnellisessa asemassa, toisin kuin muille, minulle ei oltu koko ikääni julistettu kuinka tulisi uskoa ja elämäni sen suhteen elää. Vaikka olin kolme vuotta "kokeillut" heille valmiiksi pureksittuna tarjoiltua uskonkappaletta, ei se ollut tarttunut minuun. Myöhemmällä iällä olin toki nähnyt ne asiat jotka tuossa uskossa olivat fiksuja ja loogisesti perusteltuja asioita. Ne olivat sellaisia joita olin toki nykyiseen elämääni noukkinut, mutten painottanut niiden uskonnollista taustaa, ne olivat terveyttäni ja hyvinvointiani edistäviä ja näin hyviä. Se uskon kokonaisuus jonka olin elämääni rakentanut oli sellainen joka teki minusta vahvan, sellaisen jonka ei tarvinnut epäröidä ja kyseenalaistaa. Vahvan myös siinä mielessä, että muiden kertoessa "kääntymyksestään" juutalaisuuteen tai luterilaisuuteen, ei minun tarvinnut kertoa mihin ja miten uskon. Ei sillä että se olisi ollut salaisuus, ei se ollut. En vain kokenut tarvetta puolustella tai julistaa. Jos joku olisi kysynyt, olisin toki kertonut.
Olin myös tyytyväinen lapsettomuuteeni. Se oli ollut oma tietoinen valinta. Vaikka ajoittain toki mielessä häivähti ajatus siitä millainen tyttärestäni tai pojastani voisi kasvaa, mutta tuo ajatus kaikkosi hyvinkin nopeasti. Minä sain nähdä kasvun ja kehityksen ihmeen työssäni ja koirissani, sekä tietysti omassa henkilökohtaisessa kasvussani. SE oli se tärkein, ja ehkä sen seuraaminen tekikin elämästäni niin onnellisen. Näin muutoksen ja nautin sen seuraamisesta. Olin onnellinen näistä pienistä suloisista hetkistä elämässäni. Ja mikä tärkeintä, nyt tiesin myös sen mihin olin matkalla.
Kriisit ovat ohi! Zeta tietää mihin elämäänsä haluaa kuljettaa!
lauantaina, heinäkuuta 07, 2012
Tuhansia kilometrejä
Niin, tämän kesän teemaksi voi oikeastaan sanoa kilometrit. En ole juurikaan pysynyt paikallani. Toukokuun lopussa alkoi se varsinainen ajorumba käynnillä Kuopiossa. Tietysti samalla reissulla poikkesin myös Sulkavalla, kun nyt kerran sillä suunnalla olin... Kesäkuun alussa oli sitten vuorossa eurooppa-tournee Alfan kanssa. Lisää tuosta reissusta löytyy Alfan blogista. Ja tuolta palattuani oli sitten taas aika käydä (auton korjautuksen jälkeen) Kuopio-Sulkava tournee.Laskeskelin tuossa äkkipäätä että kilometrejä on kertynyt ratin takana parille kuukaudelle yli 7000.. Ei siis ihme että selässäni on kohta joka säteilee kylmänä pisteenä aina kun istun autoon.. Täytyisi varmaan kaivaa esiin jälleen joku meridiaani-kartta ja katsoa mihin tuo liittyy ja mtä kehoni minulle haluaa kertoa. Onko sillä jotakin muutakin asiaa kuin se että autossa istumista voisi vähän vähentää...
No se mikä kaikkein hulluinta tässä runsaassa autossa istuskelussa, aloin jo suunnitella sitä että jos asiat nyt menevät kuten toivon ja odotan niiden menevän, voisi ensi kesänä ottaa auton ja rundata läpi euroopan Kreikkaan asti.. Jos koko kesän viettäisi tien päällä.. Se olisi varsin ihana ajatus...
tiistaina, toukokuuta 01, 2012
Itsemurhaa
Ympärillä tuntuu olevan taas masennusta muodossa jos toisessa. Omalla kohdalla onneksi tuo ilmenee nykyään masennusta useammin vitutuksena. Ja silloin kun vituttaa asioille myös tekee jotain. Ainakin yleensä..
Mediassa on ollut myös paljon puhetta itsemurhista, samoin kuin murha-itsemurhista. En nyt ala pohtimaan näitä massamurhaajia jotka lopuksi ovat päästäneet itsensä päiviltään. Ne ovat oma lukunsa ja kaukana siitä tilanteesta jossa itsemurhaaja kokee olevansa ahdistettu nurkkaan vailla muuta pakotietä.
Voin myöntää joskus miettineeni itsemurhaa kun taloudellinen tilanteeni on ollut täysin retuperällä. Samoin kun ihmissuhteet mättävät ja varsinkin silloin kun masennus valtasi mielen ja millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Nykyään ei taloudellinen katastrofi ole mikään syy edes harkita itsemurhaa. Raha on vain rahaa, sitä on tai sitä ei ole, aina tilanteesta kuitenkin selviää. Ihmissuhteetkaan eivät ole enää sellaisia jotka saisivat minut niin pahasti epätasapainoon että olisin valmis riistämään henkeni. Toisin kuitenkin oli aikanaan.
Miksi niin moni päätyy itsemurhaan ja miksi minä en sitten koskaan tehnyt sitä? Mietin lukemattomia eri tapoja miten sen voisin tehdä. Juna ja rekka olivat ehdottomasti pois laskuista, sillä en halunnut vastapuolen joutuvan elämään itsesyytösten kanssa. Lääkkeet olivat mielestäni helpoin vaihtoehto, hukuttautumiseen tai hirttoon en pystyisi ja aseen kanssa olisi vaara että jäisi vihannekseksi. Niin, miksi en sitten koskaan tehnyt sitä vaikka harkitsin? Yksinkertaisesti siksi että mietin liikaa muita. Millaista harmia ja murhetta tuottaisin perheelle ja läheisille. Kuka joutuisi löytämään minut? Vaikka joskus ryvin "kukaan-ei-rakasta-minua" itsesäälissä, tiesin kuitenkin aina perheeni ja sukuni välittävän, tai ainakin murehtivan sitten omasta maineestaan.. No sanotaan se nyt ihan rehellisesti, olin pelkuri. Välillä sekin on riittävän hyvä syy elää seuraavaan päivään...
sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2012
Ahdistus ja onni
Vaati paljon itseltä marssia sen peilin äärelle ja tuijottaa syyllistä ja vastuullista silmiin. Hyväksyä se tosiasia että oli vain ja ainoastaan minusta kiinni millaiseksi päiväni muodostuivat, millaisten olotilojen kanssa elämääni elin. Nykyään elämä koostuu pääsääntöisesti hyvistä hetkistä, mutta toki niitä huonojakin mukaan mahtuu..
Olin keskiviikkona kuuntelemassa Pa Joofin luennon muutoksesta ja energiasta. Tapahtuman yhteydessä saimme tehtävän piirtää elämän pyörän (Wheel of Life) johon merkittiin sitten millä tasolla elämämme mikäkin osa-alue oli. Huomasin jälleen kerran että olin varsin onnellinen elämästäni. Ihmissuhteet, työt, ajankäyttö, terveys olivat mm niitä osa-alueita joille annoin pääsääntöisesti arvosanan 9 tai 10. Eikä huonoimmatkaan osat saaneet huonompaa arvosanaa kuin 7. Kaikki olivat asioita joihin vain minä saatoin vaikuttaa. Eivät ihmiset ympärilläni kohtele minua sen huonommin tai paremmin kuin itse annan heidän tehdä. Ei työni ole sen palkitsevampi tai stressaavampi kuin itse päätin sen olevan eikä rahatilanteeni ollut sen huonompi tai parempi kuin mihin itse tähtäsin. Ymmärsin oman onnellisuuteni todellisen ytimen siinä vaiheessa kun pyörää purkaessa osuin kohdalle sellaisen ihmisen kanssa jonka pyörän keskiarvo oli alle 7 ja moni osa-alue oli jäänyt tyhjäksi kun hän ei osannut tai halunnut antaa niille arvosanaa. Mielenkiintoisinta sinänsä oli se että juuri ne tyhjät kohdat olivat niitä jotka omassa pyörässäni olivat täysiä kymppejä.
Eräs paikalla oleva mies käytti puheenvuoron kertoen että hän halusi elämästään onnellisempaa. Että hän oli tavoitellut elämässä sitä, tätä tai tuota. Nyt hän aikoi keskittyä siihen mikä tekisi hänet onnellisemmaksi. Pa kysyi mikä sitten tekisi hänet onnelliseksi? Mies ei tiennyt, mutta siihen hän aikoi nyt keskittyä. Istuin hiljaa paikallani ja ajattelin kuinka onnekas omalla kohdallani olinkaan. Olin oppinut sen että onnellisuus ei riippunut siitä mitä sinulla oli tai mitä halusit. Onnellisuus joko oli tai ei ollut. Se oli valinta. Meillä oli vain tämä hetki. Meidän oli oltava onnellisia tässä hetkessä voidaksemme olla onnellisia huomennakin.
Ei minun elämäni ole täydellistä. Minäkin koen huonoja hetkiä: ahdistusta, kärsimystä, surua. Minäkin sairastan joskus. Minuakin vituttaa välillä arki ja jopa minä turhaudun välillä asiakkaisiin, työkavereihin ja jopa ystäviini, perheestä puhumattakaan. Mutta, se mikä omassa onnellisuudessani on oleellisinta on se, että tiedostan jokaisen tunnetilan olevan täysin omassa vallassani. Todellisuuteni on sellainen millaisena sen haluan kokea. Yleensä se vaihe jolloin koen harmia ja vastoinkäymisiä on juuri se hetki jolloin en ole elänyt tässä ja nyt. En ole keskittynyt tähän hetkeen vaan olen joko takertunut menneseen tai elänyt tulevien mahdollisten vaihtoehtojen mukaan.
Lauantaina kotiin palatessa ajoimme epäonnisen koiraepisodin toisen osapuolen talon ohi. Tunsin talon nähdessäni jälleen ahdistuksen ja pelon. En pelännyt enää tuon pikkukoiran puolesta, sillä tiesin sen toipuneen hyvin. Enkä pelännyt enään virkavallan tuomiota asiaan, se puoli oli saatettu päätökseen jo. Mitä sitten pelkäsin. Miksi koin ahdistavan puristavan tunteen rinnassani jopa niin voimakkaana että harkitsin ajoreitin muuttamista kiertäväksi toista kautta jottei tarvitsisi nähdä tuota taloa, saati sitten sen asukkeja?
Järkeni sanoi että naapurilla oli oikeus reagoida kuten hän halusi tapahtuneeseen. Miksi sitten koin tulleeni väärin kohdelluksi? Miksi lietsoin mielessäni pelkoa ja vihaa heitä kohtaan? He olivat keränneet nimilistaa meitä vastaan, so what? Miksi minulle oli niin tärkeää saada hyväksyntä ja "kiitos" siitä että hoidin asian kunnialla? Miksi kaikki muu kuin hyväksyntä tuntui ahdistavalta ja loukkaavalta. Kyse ei oikeasti ollut siitä mitä naapuri teki tai jätti tekemättä, sanoi tai jätti sanomatta. Miksi minä reagoin näin? Osasin jo kääntää monet asiat, jotka ennen nostivat tunnemyrskyn sisälläni, mielessäni hyväksi tai merkityksettömäksi. Parkkisakko tai työjutun peruuntuminen ei enää ollut maailmaani musertava asia. En enää syyttänyt muita osapuolia tällaisista epäonnistumisista vaan tiesin että loppuviimeksi minä olin aina se vastuullinen. En sano syyllinen, sillä kun ei ollut uhria ei ollut myöskään syyllistä, oli vain vastuullinen osapuoli. Mutta miksi nyt tunsin tuon puristavan pelon joka kerta kun ajatukseni kääntyivät koiran perheeseen? Miksi ajatuksissani käynnistyi heti nauha jolla rakentelin puolustusta, oikeutin omia mielipiteitäni ja hyökkäsin heitä vastaan. En ollut sodassa naapurin kanssa. En oikeasti tarvinnut HEIDÄN anteeksiantoaan. Minun piti hyväksyä asia ja antaa ITSELLENI anteeksi. Minä olin rakentanut ympärilleni tämän ahdistavan muurin. Minä olin juurruttanut sisääni sen pelon että heidän taholtaan tulee jotakin uutta negatiivista, jotakin joka vetää taas maton jalkojeni alta. He eivät hautoneet kostoa minulle, haudoin sitä itse itselleni. Miksi?
Kun kirjoitan tätä, tunnen kuinka pelko ja ahdistus valuvat kyyneleinä pitkin poskiani. Tunnen kuinka asian käsittelyn aloittaminen kirjoittamalla nosti ensin saman pelon esiin sisuksistani. Ahdistava vanne puristui rintani ympärille, kuristi kurkkuani ja teki oloni epämukavaksi. Nyt kyyneleiden kuivuttua poskilleni tunnen voivani hengittää vapaasti. Naapurin ajattelu ei nosta samaa kauhua pintaan. En vieläkään tiedä mitä mielessäni ja tunnetasolla oikeasti tapahtui. En koe erityisesti antaneeni itselleni anteeksi, se riitti että tiedostin tuon tunteen nousevan itsestäni, ei naapuristani. He olivat vain se peili joka heijasti itsessäni, omissa sisuksissani olevan pelon ja tuskan. Joku viisas on joskus sanonut että ei ole peilin vika jos naama on vino. Se päti jälleen tähänkin asiaan. Ei ollut naapurin vika että hän heijasti pahan oloni, näytti sen minulle.
Olin jälleen onnellinen. Onnellinen siitä että olin saanut oppia jotain uutta itsestäni. Kehitys tapahtuu vain epämukavuus-vyöhykkeellä. Jälleen kerran.Tuska jonka tunsin kumpuavan sisältäni antoi minulle työkalun. En tietenkään toivonut vastaavan koskaan enään toistuvan, mutta olin onnellinen että olin käynyt tämän läpi, kaikkine vaiheineni ja olin saanut oppia tästä. Kiitos!
perjantaina, huhtikuuta 20, 2012
Elämäntilanteita
Olen tunneihminen. Se on pakko hyväksyä jälleen kerran. Koiraepisodi sekoitti elämän pariksi viikoksi. Ensin huolen ja murheen takia pikkukoiran puolesta. Sen jälkeen vihan ja katkeruuden takia kun pikkukoiran omistaja päätti mustamaalata meitä koko naapurustolle. Vahinkoja tapahtuu myös silloin kun yrittää olla huolellinen ja tehdä parhaansa. Yritin paikata tilanteen mahdollisimman hyvin, niin välittämisellä kuin korvaamalla taloudelliset kulut. Ja mitä sain vastineeksi? Paskaa niskaan koko rahalla.
Elämäntilanne sotki elämän pariksi viikoksi. Näin ja tunsin muutoksen itsessäni. Tiedostin egon kuohunnan sisuksissa ja vaikka hetkellisesti annoin kärsimykselle vallan vatvomalla asiaa ja kehittelemällä mielessäni kostosuunnitelmia, tiedostin että ainoa joka kostostani kärsisi olisin minä itse. Hiljalleen sain tyynnytettyä vellonnan sisälläni. Viimeinen vapauttava niitti oli poliisin soitto. Olin odottanut ja pelännyt tuota yhteydenottoa. Ja ystävällisen poliisin sanat:"Olen saanut tässä puhelussa sen käsityksen että olet asiallinen ja vastuuntuntoinen koiranomistaja". Ja hänen mielestään tilanne ei kaivannut enää muita seuraamuksia kuin sanallisen huomautuksen.Tunsin kuinka stressi valahti kehostani. Tämä taistelu oli päättynyt.
Koko päivä menikin sitten stressin nollaamiseen. Olin tiedostanut stressin kehossani, mutten sitä kuinka vakavasti se oli minut lamaannuttanut. Sallin itselleni tämän päivän rauhoittumiseen, nollaamiseen. Ilman mitään paineita minkään tekemisestä. Huomenna voisin kohottaa katseen sitten uudestaan kohti tavoitteita.Ja uusilla voimilla painaa kaasun pohjaan. Tämä elämäntilanne oli nyt voitettu!
maanantaina, huhtikuuta 09, 2012
Virhe!
Tiedän metsästyslain kieltävän koirien irtipitämisen maaliskuun alun ja elokuun lopun välillä. Silti olen antanut poikien juosta talven hangilla vapaana. Johtuen lähinnä siitä että olemme yleensä lenkillä päivän kirkkaimpaan aikaan ja yleensä villieläimet ovat silloin pysytelleet poissa näköpiiristä. Tiedän koirieni olevan sellaisia että vieraiden koirien kanssa on turvallisinta kun pojilla on kuonokopat päässä. Mutta.. Eihän sielä koskaan ole ollut ketään..
Ei tarvittu kuin muutama sekuntti kun pojat riepottivat pikkukoiran. Päällepäin ei näkynyt kuin muutama haava, toinen pelkkä nirhauma, toinen selkeämmin vuotava. Toivoin että selvisimme säikähdyksellä. Autoin saamaan koiran kotiin, osin siksi että oli turvallisempaa että minä kannoin pikkukoiran kuin yrittäisin saada sellaisen matkan päästä koirani kotiin ilman että ne pääsisivät uudestaan hyökkäämään toisen kimppuun. Koirien ilmapiiri muuttui heti kun olin päässyt koiran ja ihmisen luo. Uteliaita ja hiukan hämmentyneitä. En suoranaisesti moittinut koiria, hätistin ne vain sanoin pysymään kauempana. Eivät ne ymmärtäneet riepottaneensa jonkun lemmikkiä, perheenjäsentä. Niille tuo pieni karvakasa oli sopiva saaliseläin. Ne toteuttivat vaistojaan. Ne eivät tehneet virhettä, minä olin se joka teki.
Minä olin pitänyt koirat irti pellolla ja metsässä (tosin jos ne olisivat olleet hihnassa olisi ollut yhtä suuri todennäköisyys että olisivat tempaiseet itsensä irti kuten silloin kun lähtivät käsistäni jäniksen perään). Minä olin pitänyt koiria vapaana ilman kuonokoppaa. Olin ajatellut silloin joskus tämän päätöksen tehdessäni että jos koirat kohtasivat metsissämme liikkuvan ilveksen, suden tai muun ison otuksen, oli oikein että koirani voivat puolustautua. Ja kun eihän sielä koskaan ollut ketään.. Ihmisille kun koirani eivät vapaana ollessa tehneet mitään (korkeintaan antoivat hyppypusuja ja silloin metallinen kuonokoppa oli pahempi ase kuin paljas kuono). Minä en ollut opettanut koiriani kunnolla, olimme muuttaneet metsän keskelle jotta koirat saisivat olla vaistojaan noudattavia koira.. se oli ollut laiskuuttani, ettei minun tarvitse äkseerata joka käänteessä..
Voin kuvitella millaisia itsesyytöksiä käy läpi esimerkiksi rattijuoppo joka sen ainokaisen kerran ajaa maistissaan ja tuottaa jollekin ruumiinvamman tai kuoleman. Olen syyttänyt itseäni moneen moneen otteeseen. Ei auttanut se että meillä on maanomistajan lupa juoksuttaa koiria pelloilla vapaana. Ei auttanut se ajatus että meillä oli tuo yksi suunta johon voimme pellolle lähteä. Pikkukoiran omistajalla olisi ollut talonsa ympärillä joka suuntaan aakeaa peltoa johon viedä koiransa. Voin vain syyttää itseäni, siitä etten ole hankkinut ajoissa koirille muovisia kennelkoppia ja siitä että en pitänyt edes metallikoppia päässään. Nyt voin vain odottaa kuinka pikkukoiran lopulta käy (leikattu ja seuraavat päivät kriittisiä) ja mitkä ovat lopulliset seuraukset tapauksesta. Kallis lasku tästä ainakin tulee pojilla kun ei ole vastuuvakuutusta, mutta raha on vain materiaa. Tällä hetkellä toivon vain koiran toipumisen etenevän. Olen yhtä huolissani kuin kyseessä olisi oma koirani. Tiedän millainen murhe ja huoli perheessä on.
Jatkossa pojat lenkkeilevät AINA koppa päässä. En koskaan enää halua kokea vastaavaa. Harmi ettei sitä päätöstä tullut tehtyä jo aiemmin. Jälkiviisaus on aina kaikkein inhottavinta.
maanantaina, joulukuuta 19, 2011
Herpes
Herpes tulee ja tarttuu, oletko valmis?
Herpes (rokahtuma)
Sana tule kreikasta herpein, ryömiä. Herpes oli tunnettu jo muinaisen Babylonian ja Assyrian lääketieteessä.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmässä sen sijaan on herpeksen kokoinen aukko. Herpes ei parane koskaan, kun se on kerran saanut! Se ei ole harmiton pikku tauti, kuten ihmisille halutaan uskotella. Kaikilla ihmisillä ei ole herpestartuntaa ja kaikki ne, joilla ei ole, eivät tosiaankaan sitä haluaisi saada. Älä koskaan riskeeraa toisen ihmisen terveyttä, varsinkaan kun työskentelet hoitoalalla!
Herpes genitalis (sukuelinherpes, sukuelinrokahtuma) on krooninen infektio, jonka aiheuttaa 2-tyypin herpes simplex virus (HSV-2) 80 % tapauksista, 20 % tapauksista on herpes simplex 1- tyypin aiheuttamia (HSV-1). Se tarttuu yleensä seksuaalisessa kontaktissa, kehon eritteiden (sylki, siemenneste, veri) tai haavaumien kautta. Tauti voi tarttua myös sormista, kosteista pyyhkeistä, pesulapuista, sauna lauteista, yleisistä pesutiloista. Se aiheuttaa kivuliaita rakkuloita iholle ja limakalvoille sekä miehillä että naisilla.
Oireet ilmestyvät 2-20 päivää tartunnasta. Ensimmäinen tartunta voi olla myös oireeton tai hyvin vakavaoireinen. Miehillä se saattaa aiheuttaa penikseen ja/tai kivespussiin haavaumia. Pieni ryhmä rakkuloita, joita ympäröi punoittava alue saattaa sijaita esinahassa, sen alla tai peräaukon ympäristössä. Rakkulat puhkeavat pinnallisiksi haavoiksi, jotka häviävät 5-7 päivässä tai sitten niihin voi tulla muita infektioita. (esim. muut sukupuolitaudit) Rakkulat ovat kivuliaita ja niihin voi liittyä polttavaa tunnetta, virtsausvaikeuksia, kuumetta, päänsärkyä, lihassärkyä, huonovointisuutta ja lymfasolmukkeiden turpoamista nivusissa. Selkä- ja vatsakivut liittyvät usein ensitartuntaan. Naisilla oireet voivat olla samanlaisia. Yhdyntä voi olla myös kivuliasta, samoin kävely. Naisilla rakkulat ilmestyvät usein ryppäinä kohdunkaulaan, emättimeen tai välilihaan. Sekä miehillä että naisilla rakkuloita voi olla myös muilla ihoalueilla kuten pakaroissa, nivusissa, reisissä tai pohkeissa. Emättimen rakkulat voivat olla limaisia harmaita haavaumia. Vaikka rakkulat ovat jo kadonneet, viruseritys jatkuu silti 2 viikon ajan. Mikäli rakkulat uusivat aina samaan kohtaan, iho saattaa surkastua ja myös arpimuodostus voi jäädä pysyväksi. Miehillä saattaa tulla myös virtsarakon kuroumia ja naisilla kohoaa riski kohdunkaulan syöpään ja kohdunkaulan epämuodostumiin. Myös naisilla virus voi levitä virtsarakkoon. Virus jää pesimään sensorisiin ja/tai autonomisiin ganglioihin ja vielä toistaiseksi länsimaisen lääketieteen lääkärit eivät tiedä millä se sieltä saa häädettyä.
Tauti todetaan laboratoriotesteillä, viljely- tai antigeeniosoitusmenetelmillä. Viljelynäyte on saatava laboratorioon 24 tunnin kuluessa. Vasta-ainetutkimuksella voidaan todeta HSV-1 ja HSV-2-vasta-ainepositiivisuus, mutta ei tartunnan sijaintipaikkaa. PCR-tekniikkaa käytetään tutkittaessa sikiön herpestilannetta. 25-40% suomalaisista kantaa HSV- 2:ta, pienelle osalla heistä tauti aiheuttaa oireita. Jos mies sairastaa herpestä, hän hyvin todennäköisesti (75% todennäköisyydellä) tartuttaa sen sukupuolikumppaniinsa. HSV-1 kantajia on yli 90% suomalaisista. Molempien virustyyppien kantajien määrä on noussut 70-luvulta lähtien 10-30 % vuosivauhtia Suomessa. Tarttiskos asialle tehdä jotain, ennenkuin lukema on 100%? Ja mitäs sitten aiotte tehdä?
Kun taudin kerran saa se on pysyvä ja se tarttuu kaikissa vaiheissa, myös silloin kun iholla ei näy rakkuloita. Taudilla on tapana uusia aika ajoin, toisilla hyvin tiheään (lähes viikoittain) ja toisilla harvemmin (muutaman kerran elämässä). Miehillä tauti uusii todennäköisemmin kuin naisilla. Kondomin käyttö on aina suotavaa ja seksistä on syytä pidättäytyä täysin silloin kun tauti on rakkulavaiheessa. Sillä kondomi ei välttämättä riitä suojaamaan, koska se ei peitä kaikkia vaarassa olevia kehonosia ja saattaa puhjeta. Suuseksistä on myös syytä luopua. Vältä kaikkea limakalvokosketusta ja kehon eritteiden koskettelua. Vältä sisähuuli- ja kielisuudelmia, kielen ja silmien koskettelua, sekä kaikkea koskettelua mikä voi levittää virusta käsien kautta.
Jos jommallakummalla tai molemmilla puolisoilla on sukuelinherpes, vaikkakin ei-aktiivisessa vaiheessa, kannattaa keskustella lääkärin kanssa ennen kuin harkitaan lapsen hankkimista.
Synnytysikäisten naisten, joilla on genitaaliherpes on kerrottava taudista mikäli he tulevat raskaiksi. Jos se saadaan raskauden aikana, HSV-2 saattaa siirtyä istukan kautta sikiöön ja vastasyntyneeseen suorasta kontaktista infektoituneeseen kudokseen. Äidin raskaudenaikainen tartuntariski sikiöön on 50 %. Raskauden aikainen tartunta voi johtaa sikiön abortoitumiseen (keskenmeno), ennenaikaiseen synnytykseen, kohdun kasvun hidastumiseen, aivokalvontulehdukseen, aivokuumeeseen ja sikiön pään kehityshäiriöihin. Silmän alueen herpesvirusinfektiot saattavat johtaa sokeuteen. Raskaana olevalle naiselle, jolla on herpesvirus, tehdään yleensä keisarinleikkaus ja alateitse synnytystä ei suositella edellä luetelluista syistä johtuen lainkaan. Rakkuloiden peittäminen synnytyskanavassa ei ole riittävää suojelua syntyvälle lapselle!
Jokaisen herpes-viruksen kantajan on erittäin tärkeää tietää taudin luonnollinen kulku ja tarttuvuus, jotta hän pystyy vähentämään taudin tartuntariskin mahdollisimman pieneksi. Kun kaikki yhdyntämuodot, masturbointi ja suuseksi ovat vältettäviä asioita, on aika miettiä, mikä elämässä on tärkeämpää kuin seksi. Herpestartunnan saaneiden naisten on syytä käydä vuosittain kohdunkaulan irtosolututkimuksessa, jotta kohdunkaulan syövän hoito päästään aloittamaan ajoissa.
Asikloviriini suun kautta otettuna saa oireet osittain kuriin ja lyhentää herpes-jaksoja. Tämä lääke auttaa paranemisessa, mutta ei estä uusiutumista. Muut antiviraalit, kuten valasikloviriini, pensikloviriini ja framsikloviriini voivat hillitä reaktiota ja rakkuloiden laajuutta sekä kestoa. Nekään eivät paranna tautia. Mitä aikaisemmassa vaiheessa lääkityksen aloittaa sen lyhemmäksi jää sairausjakso, samoin kuin tartutusaika toisiin ihmisiin. Älä koskaan puristele herpes-rakkuloita.
Tämä herpestyyppi on yleisin sukupuolitauti 15-30 –vuotiaiden miesten keskuudessa. Naisilla tauti on toiseksi yleisin sukupuolitauti. Tartunnan saaneiden naisten määrä on myös kasvussa, samoin sikiöaikaisten tartuntojen määrä. Valitettavasti tämä tauti ei kuulu ilmoitettaviin tartuntatauteihin. Tarttiskos asialle tehdä jotain? Kerro aina kumppanille jos sinulla on tai on joskus ollut herpestartunta. Hän tekee päätöksen haluaako olla kanssasi vai ei.
Noin 3-12 päivää rakkuloiden ilmestymisen jälkeen, herpesvirus saattaa aiheuttaa komplikaatioita. Vakavat komplikaatiot ovat harvinaisia. Aivokalvo (meninges) saattaa tulehtua, aiheuttaen oksentelua, päänsärkyä ja niskan jäykkyyttä. Selkäydin saattaa tulehtua, aiheuttaen jalkojen heikotusta. Lantion alueen hermot saattavat saada tartunnan, aiheuttaen kipua, ummetusta, virtsauskyvyttömyyttä ja miehillä impotenssia. Vaikkakin harvinaista, virus voi siitä huolimatta levitä verenkierron välityksellä ihoon, niveliin, maksaan tai keuhkoihin – erityisesti vastasyntyneillä ja henkilöillä, joilla on heikentynyt immuunipuolustus.
Riskitekijöitä ovat suojaamaton seksi ja suuri partnereiden lukumäärä, sekä terveydenhuoltohenkilökunnan nihkeys kertoa millaisesta taudista on oikeasti kysymys. Onko tarkoitus tartuttaa kaikki? Miksi?
Herpes gestationis (raskausrokahtuma)
Yleinen kutiseva rakkulainen ihottuma, joka ilmestyy raskauden toisella tai kolmannella puoliskolla tai synnytyksen jälkeen ja katoaa useita viikkoa synnytyksen jälkeen. Rakkuloiden on arveltu liittyvän ennenaikaiseen synnytykseen ja kohonneeseen sikiökuolleisuuteen. Niitä voi ilmetä, vaikka raskaus olisi onnistunut. Tällä taudilla ei ole mitään tekemistä herpes-viruksen kanssa. Taudin aiheuttavat epänormaalit vasta-aineet, jotka reagoivat kehon omiin kudoksiin.
Oireena on pieniä nesteen täyttämiä rakkuloita ja suurempia epäsäännöllisen muotoisia nesteen täyttämiä rakkoja. Tauti alkaa usein vatsan alueen iholta ja leviää sitten muualle. Joskus ihottuma muodostaa ympyrän, jossa rakkulat ovat ulkoreunalla. Yleensä se pahenee synnytyksen jälkeen ja katoaa muutaman viikon tai kuukauden jälkeen. Tauti uusii yleensä seuraavan raskauden aikana tai kun aloitetaan ehkäisypillereiden käyttö. Syntyneellä lapsella saattaa olla samanlaiset rakkulat iholla, yleensä ne katoavat muutaman viikon kuluessa ilman hoitoa.
Diagnoosi tehdään ihomuutoksista ja niissä läsnä olevista vasta-aineista.
Kutinaan käytetään kortikosteroideja.
Herpes menstrualis (kuukautisrokahtuma)
Herpes simplexin muoto, joka puhkeaa kuukautisten aikana. Sen laukaisee hormonitasapainon vaihtelut.
Herpes simplex (ihorokahtuma)
Infektio, jonka aiheuttaa herpes simplex virus (HSV). Se vaikuttaa iholla ja hermostossa ja aiheuttaa pieniä läpinäkyviä ärsyttäviä ja joskus kivuliaita nesteen täyttämiä rakkuloita iholle ja limakalvoille. Herpes simplex virus jaetaan kahteen tyyppiin: HSV-1 (oraali herpes, herpes labialis, yskänrokko, huulirokahtuma) infektio ilmenee kasvojen alueella, erityisesti suun ja nenän ympärillä, mutta tavataan myös muualla iholla ja silmissä. HSV-2 (herpes genitalis) infektio rajoittuu yleensä sukupuolielinten alueelle, mutta voi esiintyä myös suun alueella 10-15%:ssa tapauksista.
HSV-1 infektion oireita ovat polttava, kihelmöivä tai kutiava tuntemus huulten reunoissa tai nenässä 1-2 viikon kuluttua kontaktista sairastuneeseen henkilöön. Yleensä ensitartunta saadaan lapsuudessa, harvoin yli 20-vuotiaana. Tartunta tapahtuu suun eritteiden välityksellä. Useita tunteja myöhemmin nousee pieniä punaisia rakkuloita ärtyneelle alueelle; myöhemmin pieniä nesterakkuloita tai harvemmin rakkoja, joissa nestettä. Useat pienet rakkulat voivat yhdistyä isommiksi rakoiksi ja muodostaa haavaumia. Rakkulat kutisevat ja saattavat olla kivuliaita. Muihin oireisiin kuuluu lievä kuume ja kaulan imusolmukkeiden suureneminen. Viikon kuluttua ensioireista, ilmestyy ohut keltainen rupi. Kosteilla ihoalueilla tai vaikeimmissa tapauksissa rupien muodostus saattaa kestää kauemminkin. HSV-2 infektiot nuoruudessa liitetään lisääntyneeseen kohdunkaulansyövän riskiin aikuisena.
Diagnoosin teko tuntuu joskus olevan lääkäreille erityisen hankalaa ja tauti sekoitetaan allergisiin reaktioihin. Laboratoriotutkimuksissa löytyy yleensä herpesvirus. Diagnoosin tekoa helpottaa uusi tekniikka nimeltä polymeraasin ketjureaktio, jota käytetään herpes simplex-viruksen DNA:n tunnistamisen kehon kudoksesta tai nesteestä
Hoito on oireenmukaista. Ihoalueet pestään kevyesti saippualla ja vedellä, jotta vältettäisiin muiden infektioiden riski. Iho pidetään kuivana. Suuvedellä purskutellaan suunsisäisiä rakkuloita. Paikallisesti käytetään asikloviriini (Zovirax) tai pensikloviriini (Fenistil) -voidetta. Voiteen käyttö on aloitettava heti ensimerkeistä lähtien. Mikäli muita infektioita on, lisänä käytetään antibioottivoidetta. Suun kautta voidaan nauttia asikloviriiniä tai valasikloviriiniä. Tautiin ei ole parannuskeinoa. Asikloviriiniresistentit kannat ovat yleistymässä sekä pitkäaikainen käyttö kehittää virusten sietokykyä lääkkeelle. Olisikos hyvä hetki alkaa kertoa tilanteen vakavuudesta?
Kaikki herpesvirukset ovat erittäin tarttuvia. Henkilöiden, jotka joutuvat tekemisiin herpekseen sairastuneiden kanssa on pestävä kätensä tai jos hoitavat heitä, käytettävä ehdottomasti suojakäsineitä. Älä suutele henkilöä, jolla on herpesvirus. Ole erityisen varovainen lasten kanssa. Älä koskaan lainaa huulipunaasi tai huulirasvaasi toiselle tai toisilta. Älä koskaan kokeile huulipunaa kaupan testeristä huuliisi. Samoista mukeista ei saa juoda! Älä lainaa pyyhettäsi toiselle tai toisilta. Älä lainaa toisten hammasharjoja, äläkä lainaa omaasi muille, sama koskee hammastahnaa. Älä käytä samaa tyynyliinaa kuin muut perheenjäsenet. Älä jaa mitään intiimiä esinettäsi muiden kanssa. Herpesvirus pystyy elämään ihmisen ulkopuolella useita tunteja. Älä koskettele rakkulpota. Pese käsiäsi usein jos olet viruksen kantaja. Vältä silmien koskettelua. Piilolinssien käyttäjät muistakaa pestä kädet huolellisesti ennen kuin koskette linsseihin. Linssejä ei saa missään tapauksessa kostuttaa syljellä. Virus tarttuu myös suuseksissä. Jos kumppanisi ei kerro, kysy häneltä onko hänellä herpestartunta nyt tai ollut joskus. Kerro jos sinulla itselläsi on.
Kun virus on kerran saatu elimistöön, se pysyy latentissa tilassa hermojärjestelmän kudoksissa ja saattaa oikean ärsykkeen saadessaan taas aktivoitua. Tälläisiä ärsykkeitä ovat kuumetaudit, fyysinen tai psyykkinen stressi (lisääntynyt elimistön kortisoli-pitoisuus), auringonvalolle altistuminen, kylmyys, tietyt ruuat, puutteellinen ravitsemus, kylmyys, suun vammat, selkäydinvammat, veren rautapitoisuuden lasku (varsinkin naisilla), hammashoito, alkoholi, kahvi, tupakka tai lääkkeet. Usein kuitenkin laukaiseva ärsyke jää hämärän peittoon.
Heikentynyt immuunivaste (HIV, verensiirtopotilaat, solunsalpaajahoidossa olevat, syöpäpotilaat, luuydinsiirtopotilaat) lisää herpesviruksen uusiutumistiheyttä ja oireiden kestoa sekä voi tehdä taudista tappavan.
Aurinkosuoja-aineiden käyttö, sekä herkistävien tekijöiden poistaminen auttavat pitämään virusta latentissa tilassa.
Herpeksen lisätauteihin kuuluvat aivokuume (encephalitis), silmän herpesinfektio (herpes simplex keratitis, ocular herpes), ien-suutulehdus (gingivostomatitis), häpyemätintulehdus (vulvovaginitis).
AIDSia sairastavilla on riski saada lisätautina ruokatorven tulehdus (esophagitis), paksusuolentulehdus (colitis), keuhkonkuume (pneumonia) ja hermostollisia syndroomia.
Atooppista ekseemaa sairastavilla herpex simplex-virustartunta voi johtaa vakavaan ihosairauteen nimeltä eczema herpeticum (eruptio varicelliformis Kaposi). Herpesvirus leviää kuivassa atooppisessa ihossa nopeasti jo muutamassa tunnissa. Tautiin liittyy korkea kuume. Sairaalahoito.
Sairaalatyöntekijöillä on riski saada herpestartunta sormeensa ihohaavan välityksellä. Turvonnut, kipeä, punainen sormenpää on herpeksen aiheuttama sormiajos.
Vastasyntyneen herpesinfektio
Herpes simplex on erittäin vakava virusinfektio vauvalle, koska se vaikuttaa moniin tärkeisiin elimiin kuten aivoihin, maksaan ja keuhkoihin aiheuttaen pysyvän vamman tai kuoleman. Vauva voi saada infektion ennen tai jälkeen syntymänsä. Monet äidit eivät tiedä sairastavansa herpestä, koska heillä ei ole ollut oireita raskausaikana tai synnytyksen hetkellä.
Oireet tulevat ilmi yleensä vauvan elämän ensimmäisellä tai toisella viikolla, mutta voivat tulla esiin vasta neljännellä viikolla. Sairaus voi alkaa ihottumalla, jossa on pieniä nesteen täyttämiä rakkuloita, kuitenkin lähes puolella sairastuneista näitä ei ole. Jos hoitoa ei aloita vielä vakavampia oireita seuraa 7-10 päivän sisällä. Muihin oireisiin lukeutuu vaihteleva kuume, uneliaisuus tai kouristukset, huono lihasjänteys, hengitysvaikeudet, maksatulehdus tai verisuonten tukkeutuminen.
Taitava lääkäri tekee diagnoosi rakkuloiden perusteella, mutta koska niitä ei aina ole ja muut oireet eivät ole niin selkeitä on hyvä varmentaa diagnoosi laboratoriossa. Virus voidaan myös löytää virtsasta, silmäluomien pinnan eritteestä tai sieraimista, verinäytteestä tai aivo-selkäydinnesteestä otetusta näytteestä.
Ilman hoito 85 % vastasyntyneistä kuolee. Hoitoon päästyäänkin 30 % saa aivo- ja hermovaurioita, jotka eivät näy kun vasta 2-3 –vuotiaana. Jälkiseurauksena voi jäädä aivovammoja, kehityshäiriöitä ja muuta vammaisuutta.
Antiviraalien lääkkeiden kuten asikloviriinin antaminen suonensisäisesti vähentää kuolleisuutta 50 %:lla. Virus jää elimistöön loppuiäksi.
Vastasyntyneiden HSV-infektioista 60-70 % on HSV-2 –tyyppiä.
Herpes simplex encephalitis (aivokuume)
Mikäli virus pääsee verenkiertoon, seuraa kuolioita aiheuttava aivojen tulehdus, jonka aiheuttaja on herpes simplex virus (HSV-1). Se on yleinen aivokuumeen muoto ja muistuttaa muita virusten aiheuttamia aivokuumeita.
Toistuvat kouristuskohtaukset kuuluvat taudinkuvaan aikaisessa vaiheessa, kuten myös vakavat vertavuotavat kuoliot. Tartunnan saaneet aivoalueet käsittävät yleensä otsalohkon silmäalueet ja ohimolohkon alemmat keskialueet. Itämisaika on useita päiviä ja oireisiin kuuluu kuume, päänsärky, kouristukset, pahoinvointi, oksentelu, persoonallisuuden muutokset, niskajäykkyys, jänneheijastemuutokset, horros ja usein kooma. Kaikenikäiset ihmiset voivat sairastua, mutta pienet lapset ovat suurimmassa vaaravyöhykkeessä. Kuolleisuusluvut vaihtelevat, mutta myös hyvin pahasti sairaat voivat toipua täydellisesti. Yleensä koomavaiheesta ei parannuta ja alle 1-vuotiailla tila on hengenvaarallinen. 70% toipuu täysin, 20% jää lieviä vammoja ja 10% menehtyy. Pysyvät psyykkiset häiriöt, epileptiset kohtaukset ja monet muut oireet ovat tavallisia henkiin jääneillä.
Tauti todetaan aivojen tietokonetomografialla tai magneettikuvauksella, määrittelemällä vasta-aineet selkäydinnesteestä tai PCR-reaktiolla (Viruksen perintöaineksen osoitus geeniteknologian keinoin).
Hoitona asikloviriini.
Gingivostomatitis (ien-suutulehdus)
Aiheuttaja on herpes simplex-virus. Yleisoireita ovat kuume, pahoinvointi ja päänsärky. Myös kaulan imusolmukkeet saattavat turvota. Herpesrakkuloita on poskien limakalvoilla, huulessa ja kielessä. Rakkulat puhkeavat nopeasti ja jättävät jälkeensä haavauman. Ikenet punoittavat, turpoavat ja vuotavat verta. Suu on erittäin kipeä. Kuume alkaa laskea neljännen päivän jälkeen ja rakkulat hieman myöhemmin. Tavataan usein lapsilla ensitartunnan yhteydessä, on hyvin yleinen myös aikuisilla. Usein tartunta on lievä ja menee ohi oireetta. Joskus vanhemmat sekoittavat tartunnan hampaiden puhkeamiseen tai muuhun sairauteen.
Tyypillisimmin lapsi saa tartunnan aikuiselta, jolla on yskänrokko. Virus jää lapsen elimistöön pysyvästi ja aiheuttaa aina silloin tällöin oireita, yleensä yskänrokon.
Tämäkin tila voi olla hengenvaarallinen henkilöille, joiden immuunipuolustus on heikko.
Hoitona on oireiden lievittäminen tai vaikeissa tapauksissa asikloviriini.
Silmän herpesinfektio (herpes simplex keratitis, herpes simplex keratoconjunctivitis, ocular herpes)
Se aiheuttaa haavaumia silmän sarveiskalvolle. Se saattaa alkuvaiheessa muistuttaa mietoa bakteeri-infektiota, koska silmä on hieman aristava, vesistävä, punainen ja valoherkkä. Sarveiskalvon turpoaminen tekee näöstä sumean. Tämä infektio ei kuitenkaan parane antibiooteilla, vaan tila pahenee. Useimmiten infektio aiheuttaa vain pieniä muutoksia sarveiskalvoon ja menee ohi ilman hoitoa. Harvoin virus tunkeutuu sarveiskalvoon tuhoten sen pinnan. Infektio saattaa uusia tuhoten sarveiskalvoa lisää. Toistuva taudinkuva johtaa haavautumiin, pysyviin arpiin ja silmän tuntoherkkyyden katoamiseen. Virus voi aiheuttaa myös verisuonituksen lisääntymistä, näön heikkenemistä tai sokeuden.
Hoidoksi lääkäri määrää yleensä paikallisesti käytettävän silmävoiteen tai –liuoksen. Kuitenkaan ne eivät yleensä tepsi. Yleensä tarvitaan myös viruslääkitys suun kautta. Vaikeimmissa tapauksissa silmän sarveiskalvoa joudutaan poistamaan.
Häpyemätintulehdus (vulvovaginitis)
Herpes simplex-virus on yleisin syy sukupuolielinten haavaumiin.
Henkinen tuki on erittäin tärkeää, kun henkilö saa kuulla sairastuneensa herpes-virukseen ja tietää olevansa lopun elämänsä viruksen kantaja. Kun HSV-1 jää elimistöön se suosii kasvohermoja ja esiintyy siksi kasvojen alueella. Kun taas HSV-2 suosii lantionalueen hermoja. Siitä huolimatta kumpikin virus voi esiintyä myös toistensa ”alueilla”. Molemmat virukset voivat olla elimistössä yhtä aikaa. Suuseksin yleistyminen on lisännyt virusten leviämistä toistensa alueilla räjähdysmäisesti. Ensitartunta saadaan yleensä oireettomaksi itsensä tuntevalta henkilöltä.
Herpes-virustilanne maailmalla. Costa Ricassa ja Brasiliassa lähes jokaisella on herpes, Ruotsi on tilastossa kolmantena. Joka päivä satoja ruotsalaisia saa tartunnan. Heistä suurin osa ei tiedä olevansa tartunnan kantaja. Yhdysvalloissa 30-100%:lla väestöstä on HSV-1, esiintyvyys on suurin alemmissa sosiaaliryhmissä. Brittein saarilla herpes on naisten yleisin sukupuolitauti. Kaikkein vähiten virusta on Italiassa noin 5%.
Epäillään että virustaudit ovat syynä krooniseen väsymysoireyhtymään.
Muita herpesryhmän viruksia ovat: Epstein-Barrin virus (EB-virus), joka aiheuttaa korkeakuumeista mononukleoosia (rauhaskuume, pusutauti, suutelutauti). Se aiheuttaa myös kroonista väsymysoireyhtymää, Burkittin lymfoomaa (kasvainmuoto) ja nielusyöpää (epifarynksin syöpä). Sytomegalovirus (CMV), aiheuttaa harvoin oireita ensi-infektiossa. Kuumeilu, maksaoireet ja ohimenevä keltaisuus, sekä imurauhasten suureneminen ovat mahdollisia. Kun virus aktivoituu uudelleen se aiheuttaa vakavia infektioita kuten silmätulehdus (korioretiniitti), ruokatorven tulehdus (esofagiitti), keuhkokuume. Se aiheuttaa myös mononukleoosia. Sytomegalovirus voi tarttua äidistä sikiöön 10-20 % todennäköisyydellä. Herpesvirus 6 aiheuttaa lapsilla kolmipäiväkuumetta (Roseola infantum) ja vauvarokon (Exanthema subitum). Herpesvirus 7 saattaa aiheuttaa tauteja, joita tähän asti on pidetty autoimmuunitauteina. Herpesvirus 8 aiheuttaa kroonista väsymysoireyhtymää, luusyöpää ja Kaposin sarkoomaa AIDSiin sairastuneilla. Vesirokkovirus (Varicella zoster, VZV) aiheuttaa vyöruusun (herpes zoster), jolla on samantapaisia oireita kuin herpes simplex-viruksilla. Kaikilla näillä viruksilla on nukleiinihappona DNA. Niille on myös tunnusomaista että ne siirtyvät ensi-infektion jälkeen latenttiin (piilo-) muotoon. Viruksen nukleiinihappo varastoituu ihmissoluun proviruksena. Herpes simplex-virukset ja vesirokkovirus asettuu selkäytimen hermojuuren hermosoluihin, muut herpesvirukset asettuvat valkosoluihin. Kun olosuhteet tulevat virukselle suotuisiksi ne aktivoituvat ja aiheuttavat tulehduksen.
Muita herpeksen oireiden lievittämiseen kokeiltuja aineita ovat:
valkosipulikapselit
aspiriini 150 mg/päivä*
A-vitamiini 25 000 k.y/päivä kolmen päivän ajan, sitten 20 000 k.y päivässä 4 päivän ajan B-ryhmän vitamiinit 50 mg /päivä kahdesti päivässä kuukauden ajan
E-vitamiini 400 k.y./päivä infektion keston ajan ja kaksi viikkoa sen jälkeen
C-vitamiini 1-2 g/päivä 3 päivän ajan, sitten 500-1000 mg/päivä 4 päivän ajan, sitten 500 mg kerran tai kahdesti päivässä viikon ajan
sinkki*
bioflavoinoifit
kalsium 500 mg päivä kahdesti kuukauden ajan
magnesium 250 mg päivä kahdesti kuukauden ajan
seleeni 200 mikrogrammaa kahdesti päivässä kahden viikon ajan
L-lysiini* pitkäaikaisesti käytettynä.
MSM (metyylisulfonylimetaani) alun perin nivelkipujen hoitoon käytetty, mutta 500 mg kapseli kolmesti päivässä helpottaa myös herpes kipua.
Proteolyyttiset entsyymit (Wobenzym), joiden teho pitäisi olla asikloviriinin luokkaa ilman haittavaikutuksia.
Kateenkorva (Thymus), nautaeläimen kateenkorvauutte vähentää herpeksen uusiutumista ja voimakkuutta henkilöillä, joilla immuunipuolustus on heikko. Se lisää luonnollisten tappajasolujen aktiivisuutta ja interferonin tuotantoa.
Koska pysyvää parannusta ei lääketieteen piiristä löydy, voi ihan hyvin kokeilla vaikka seuraavia luontaishoitoja:
Akupunktio ja kiinalainen lääketiede
Syyt: Ulkoinen Tuuli-Kuuma tai Kostea-Kuuma maksassa ja sappirakossa, Yinin vajavuus sisäisen kuumuuden kanssa.
Hoito: Tuulen hajottaminen, Kuumuuden ja myrkyllisen aineksen poisto, tai Kosteuden poisto tai/ja Yinin ravitseminen.
Muinoin kiinalaisessa lääketieteessä on parannettu herpesviruksen aiheuttamia rakkuloita sitomalla sormet sitruunan sisään yöksi.
Kiinalainen ruokavaliohoito herpekseen. Toimiakseen sitä täytyy noudattaa vähintään 6 kuukautta. Hoitoon kuuluu keitos seuraavien kasvien juurista sarsaparilla (Smilax officinalis), voikukka (Taraxacum officinalis) ja katkerokasvi (Gentian officinalis). Kaikkia saman verran. Jos ulosteesta tulee löysää, käytetään vain sarsaparillaa. Infektion aikana voi kylpeä vahvassa mustassa teessä tunnin ajan. Hoidon aikana vältetään tupakkaa ja kahvia ja muita nautintoaineita, kaikkia makeutusaineita (steviaa eli sokerilehteä voi käyttää), kaikkia hedelmiä (myös tomaatteja), kaikkia pähkinöitä (erityisesti maapähkinöitä), ja öljypitoisia siemeniä, paitsi pellavansiemeniä ja sen kylmäpuristettua öljyä. Vältä myös seesamiöljyä, pieniä määriä oliiviöljyä voi käyttää. Spirulina-levää vältetään, mutta klorellaa voi syödä.
Kun kuusi kuukautta on kulunut ja jos herpesrakkulat eivät ole palanneet ainakaan 6 viikkoon, ruokavaliota voidaan laajentaa ottamalla mukaan hedelmiä, vuohenmaitotuotteita ja pieniä määriä muita eläinkunnan tuotteita.
Aromaterapia
Eukalyptus-, timjami-, ravensara-, santeli-, sininen sypressi-, oregano-, rosmariini-, mirha-, sitruuna-, bergamotti-, laventeli ja/tai geraniumöljyt laimennettuina pohjaöljyyn tai voiteeseen. 3 tippaa yhtä tai useampaa öljyä 1 tippa kutakin esim. avokadoöljyyn. Penslataan pumpulipuikolla hoitoalue.
Teepuuöljy* ilman laimennusta suoraan rakkulalle tai mieluummin ennen kuin edes rakkula nousee.
Sitruunamelissan* eteerinen öljy HSV-1 ja HSV-2 aiheuttamaan herpekseen.
Iisopin eteerisen öljyn on todettu tehoavan herpes simplex-virukseen.
Seuraavia yhdistelmiä pidetään hyvinä: sitruuna ja geranium tai eukalyptus ja bergamotti tai ruusuöljy ja sitruunamelissa.
Eteerisiä öljyjä käytetään ulkoisesti ja vain tipoittain.
Ayurveda
Vata: rakkulat ovat kuivia, kovia ja kipeitä. Kivua voi lievittää bergamotti, trifolia, teepuu, sitruuna, niaouli, kamomilla ja geranium öljyillä.
Pitta: rakkulat ovat kuumia, punaisia ja turvonneita. Kivua voi lievittää laventeli, neem, sininen kamomilla, Cistus canadensis, teepuu, siankärsämö ja ruusupuu.
Kapha: rakkuloiden erite on lähes valkoista ja ne eivät ole erityisen punaisia tai kipeitä. Apua antaa kajeputti, teepuu, salvia, eukalpytus, sitruuna ja niaouli.
Yleisimmin herpesrakkulat ovat pitta-tyyppiä. Hoitona voidaan käyttää tikta ghrita (katkera ghee) suoraan herpesalueelle. Aloe vera geeli on myös tehokasta. Myös voidaan käyttää ¼ tl kama dudhaa sekoitettua 1 tl kermaa. Levitetään hoidettavalle alueelle aamuin illoin. Sisäisesti 3 osaa neemiä, 1/8 osa kama dudhaa, 3 osaa maha sudarshania. Ota ½ tl seosta kolme kertaa päivässä, yhdessä 1 tl tikta ghritan kanssa jos sinulla on sitä, tai veden kera. Yöksi ota ½ tl triphalaa lämpimässä vedessä. Tämä rauhoittaa pittaa ja helpottaa herpestä.
Mehiläisvaha sopii kaikille tyypeille.
Homeopatia
Arsenicum Album henkilöille, joille herpes aiheuttaa polttavaa tunnetta, ja jotka aktivoituvat lämpimästä ja lämpimistä juomista. Levottomille henkilöille.
Hepar Sulphuris, kivuliaille ja herkille suun haavaumille, jotka aktivoituvat kymistä juomista ja kylmästä. Paleleville ja ärtyneille henkilöille.
Mercurius Solubilis tai Vivus kun ikenet vuotavat, kielellä on paksu kate, syljeneritys on voimakasta ja kuolaus sekä pahanhajuinen hengitys liittyvät herpekseen. Rakkuloita polttelee ja ne ovat pahimmillaan yöllä.
Natrum Muriaticum on erityisesti herpekseen, joka aktivoituu auringossa, kuumeesta tai emotionaalisesta stressistä. Rakkulat ovat lähellä huulia. Suupielet voivat olla rikki. Halu syödä suolaista ruokaa. Tätä hoitoa käytetään myös krooniseen genitaaliherpekseen. Henkilö on masennukseen taipuvainen ja välttelee aurinkoa.
Rhus Toxicodendron auttaa kipeisiin, turvonneisiin ja kutiaviin rakkuloihin, jotka polttelevat ja rikkoutuvat helposti. Henkilö on rauhaton. Kylmä ja kostea pahentaa oireita.
Sulphur sopii punoittaviin, tulehtuneisiin, kutiaviin ja poltteleviin herpesrakkoihin. Oireet helpottuvat kylmästä tai jääkylmistä juomista. Henkilöt, jotka tarvitsevat tätä parannuskeinoa ovat hyvin lämpimiä, ja heillä on kova halua juoda kylmiä juomia.
Käy pätevän homeopaatin vastaanotolla, jotta saat oikean annostuksen.
Ravitsemusterapia
Kokojyväruokavalio, jossa ei ole puhdistettuja viljatuotteita eikä sokeria lisänä hedelmiä, vihanneksia, maitoa ja jogurttia, jossa acidofilus-bakteereja* ja/tai Bifidobacterium bifidum.
Ruokavalio, jossa on runsaasti tuoretta kalaa, kanaa, kalkkunaa, juustoa, limanpapuja, kananmunaa, maalaisjuustoa, pavunituja (mungpavut, soijapavut), naudanlihaa, lammasta, sikaa, parsakaalia, perunoita ja katkarapuja.
Vältä ruokavaliossasi argiinia sisältäviä ruoka-aineita silloin kun herpesinfektio on alkamassa. Muutoin niiden käyttöä ei tarvitse välttää. Kuten pähkinöitä (hassel-, para-, maa-, saksan-, pistaasi-, pekaani-, matelit), kaakao, suklaa, kola-juomat, olut, gelatiini, rusinat, kokojyvävehnätuotteet, maapähkinävoi, seesaminsiemenet, cashewpähkinät, johanneksenleipäpuunjauhe (karob), tattari, kahviherneet, luonnonriisi (ruskea riisi), kaurapuuro, rusinat ja auringonkukan siemenet. Argiini toimii herpesviruksen ravintona.
Happopitoiset ruuat kuten greippi, tomaatit, appelsiini ja muut sitrushedelmät voivat ärsyttää herpesrakkuloita ja niitä olisikin syytä välttää infektion aikana.
Muista juoda riittävästi vettä, että kuona-aineet jotka kuormittavat immuunipuolustusta poistuisivat.
Yrttilääkintä
Kehäkukkavoidetta nopeuttaa rakkuloiden paranemista. Kehäkukkauute (10%) 2-3 tippaa rokahtumalle.
Hamamelis* (taikapähkinä)tinktuuralla hautominen.
Kihelmöinnin alkaessa sivele iholle sitruunamehua, sitruunamelissaa, inkiväärimehua tai tuoretta valkosipulia.
Oliivinlehtiuutekapseli avataan ja levitetään rakkuloille 1-2 kertaa päivässä. Tarkista että kapseleissa on vähintään 20% oleuropeiiniä. Kapseleita käytetään myös sisäisesti 500mg 5 kertaa päivässä kolmen viikon ajan. Sen jälkeen pakkauksen ohjeen mukaan.
Neilikkauutetta, piparminttuöljyä ja neilikkahaudeöljyä hoidettavalle alueelle.
Kylmä teepussi (hyvin vahvaa mustaa teetä) voi auttaa supistamaan haavaumaa.
Mirha tinktuura 10 kertaa päivässä.
Auringonhattu-uute (Echinacea purpurea) kapselit 300 mg:n kapseli neljä kertaa päivässä vahvistaa immuunijärjestelmää.
Penslaus valkosipuliöljyllä. Tehdään pusertamalla valkosipulia oliiviöljyyn.
Kversetiini* 1000 mg/ päivä vahvistaa myös immuunijärjestelmää.
Viinietikka on hapanta, ja virukset eivät pidä happamasta ympäristöstä.
Reishi-sienet sisältävät luonnon virusvastaisia aineita. Ne vähentävät infektion voimakkuutta ja kestoa.
Siperian ginseng on adaptogeeninen yrtti ja se vahvistaa immuunijärjestelmää.
Sitruunamelissaa* voidaan käyttää voiteena ja teenä. Valmista tee laittamalla kuppiin 2-3 tl kuivattua sitruunamelissanlehteä ja kaada päälle puoli kuppia kiehuvaa vettä. anna hautua 20-30 minuuttia, siivilöi lehdet ja anna jäähtyä. Taputtele rokahtumaan 3-4 kertaa päivässä.
Mäkikuisma* ehkäisee virusten lisääntymistä.
Pujo* (Artemisia vulgaris) toimi tutkimuksessa.
Ukon tulikukka* (Verbascum thapsus) toimi tutkimuksessa.
Isohirvenjuurta on käytetty herpeksen hoitoon.
Lakritsanjuuri (Glycyrrhiza glabra) sisältää glykyrretiinihappoa, joka on erityisen tehokas viruksia vastaan, sekä genitaali- että huuliherpekseen. Käytetään paikallisesti voiteena neljä kertaa päivässä. Sitä voidaan käyttää myös sisäisesti teenä.
Dong quai (Angelica polymorpha var. sinensis) on Kiinassa, Japanissa ja Koreassa kasvava kasvi, jota on käytetty herpesinfektioiden hoitoon.
Mahoniaa (Mahonia aquifolium), jota kasvaa Yhdysvalloissa, on käytetty herpeksen hoitoon.
Lomatiumin juuri (Lomatium dissectum) 500 mg neljästi päivässä. Vahvistaa immuunijärjestelmää ja vastustaa virusta.
Propolis (25%) eli mehiläisten kittivaha on todettu tutkimuksessa vastustavan HSV-1 ja HSV-2 infektioita. Käytetään neljä kertaa päivässä
Intiaanien konstit
Eurooppalaiset toivat mukanaan uudelle mantereelle paljon tauteja. Sittemmin matkustelun myötä herpeksestä on tullut maailmanlaajuinen ongelma.
Monet kasvilääkkeet Atlantin toiselta puolelta ovat peräisin intiaanien tietovarastoista. Sagrada eli Pushin paatsama (Rhamnus purshiana) on lupaava aine herpeksen tukihoidossa. Kolme kupillista päivässä teenä, silloin kun haavaumat ovat akuutit, myös haavoja voi kylvettää teessä.
Isotakiainen (Artctium lappa) on Suomessakin kasvava rohtokasvi. Kasvin juuresta valmistettua teetä käytetään herpeksen hoidossa kompressina iholla useita kertoja päivässä.
Voikukka (Taraxacum officinale) kasvaa kaikkialla maapallolla ja sitä voidaan käyttää myös herpeksen ehkäisyyn. Voikukka tukee immuunipuolustusta.
Hydrastis, Hydrastiksenjuuri (Hydrastis canadensis) on oudompi kasvi meillä, mutta sitä voi nähdä joskus koristekasvina. Sitä käytetään suuvetenä ja huuhteluna herpes simplexin hoitoon. Voidaan käyttää myös jauheena tai pastana 3-4 kertaa päivässä kolmen päivän ajan rakkuloilla.
Sassafras (Sassafras albidum) on puu. Sen juuria ja kuorta käytetään teeksi herpes simplex-infektion hoitoon. Kaksi kuppia sassafras teetä päivittäin nopeuttaa paranemista.
Kokonaisvaltainen hoito
Pidä päiväkirjaa ja selvitä mikä saa sairauden puhkeamaan juuri sinulla. Kun olet sen saanut selville vältä tätä laukaisevaa tekijää tai tekijöitä.
Immuunijärjestelmän kunnossapitäminen terveellisellä ruokavaliolla, liikunnalla, stressinhallintatekniikoilla (meditointi), hypnoosilla, joogalla, visualisoimalla ja rentoutumalla.
Lämmin suolahaude (1 tl suolaa ½ litraan vettä) tai suolakylpy, jos vaiva on alapäässä. Kuivaa alue hiustenkuivaajalla miedolla lämmöllä.
Jääkääre tykyttävään kipuun 3 krt päivässä 10 minuutin ajan.
Puuvillaiset ja väljät alusvaatteet. Silkkiset väljät alusvaatteet voivat tuntua paremmilta, mutta joudut heittämään niitä usein pois, koska silkki ei kestä pesu korkeissa lämpötiloissa. Älä käytä keinokuituisia alusvaatteita. Tarkista että haarakiila on puuvillaa. Vältä sukkahousuja tai puristavia vaatteita.
Älä koskaan käytä kortisonivoidetta, koska se häiritsee kehon omia puolustusmekanismeja ja edistää herpesviruksen lisääntymistä.
Virtsaaminen voi olla kivuliasta. Joskus alapesusuihkulla suihkuttaminen virtsaamisen aikana vähentää kirvelyä.
Mikäli käytät rakkuloilla tai haavoilla voidetta levitä voide aina puhtaalla pumpulipuikolla ja polta puikko jokaisen käytön jälkeen. Älä koskaan levitä voiteita sormin, siirrät virukset voideastiaan ja sieltä ne tartunnat taas lähtevät leviämään.
Vaihda hammasharja riittävän usein. Pidä se kuivassa paikassa, erossa muiden hammasharjoista. Tämä voi tarkoittaa että se ei ole edes vessassa tai kylpyhuoneessa. Osta vain pieniä tuubeja hammastahnaa. Aina kun virus aktivoituu, joudut heittämään tuubin pois. Kun rakkulat ja haavat ovat umpeutuneet vaihda hammasharja ja uusi tahnatuubi. Jotkut asiantuntijat suosittelevat että hammastahna ja –harja vaihdetaan uuteen kolme kertaa herpesinfektion aikana, ensimmäisen kerran silloin kun huulessa tuntuu pistelyä, toisen kerran kun rakkulat puhkeavat ja kolmannen kerran kun rakkulat ovat hävinneet.
Käytä aurinkosuojakertoimella 15 tai korkeampi varustettua huulivoidetta.
Peitä kuivalla sinkkipastalla (ei sinkkisalvalla!). Puuteroi alue Heilerde-jauheella (lääkesavea).
Visualisointi
Kuvittele että rokahtumaan osuu rauhoittava valo ja että parannat sitä sisältäpäin itse. Tee harjoitusta 5 min kaksi kertaa päivässä, kunnes rokahtuma paranee.
Musiikkiterapia
Rentouttavan musiikin kuuntelu 20-30 min joka päivä. Sulje silmäsi ja hengitä rauhallisesti. Voit käyttää myös kuulokkeita, jotka sulkevat ulkopuolisen metelin pois. Kuuntele erityisen tarkkaan kappaleiden largo-vaihe. Suositeltavia säveltäjiä: Johann Sebastian Bach, Antonio Vivaldi, Georg Friedrich Händel ja Georg Johann Telemann.
Äänen parantava voima
HSV-1 :Toisen käden sormi osoittaa rakkulakohtaa, toinen käsi on vatsan päällä. Laula: iii-wuu-jiu. Visualisoi: kirkas kultainen tai valkoinen valo, joka säteilee hoidettavasta alueesta vatsan kautta ja takaisin alavatsaan.
HSV-2: Toinen käsi vatsalla toinen alavatsalla. Laula: wuu-jiu. Visualisoi: kirkas kultainen tai valkoinen valo, joka säteilee hoidettavasta alueesta vatsan kautta ja takaisin alavatsaan.
Ruumiin ja sielun yhteys
Jännittyneet, masentuneet, vihamieliset ja helposti kiivastuvat henkilöt sairastavat hyvin todennäköisesti herpekseen uudelleen ja uudelleen. Nämä ominaisuudet heikentävät elimistön immuunijärjestelmää.
Herpeksellä voi olla myös sanoma sinulle. Kuuntele kehoasi. Yleensä herpeksen puhkeaminen liittyy jotenkin suhteeseen, joka aiheuttaa stressiä ja konflikteja. Herpes pysäyttää rakkaussuhteen. Herpes-infektio suunseudulla tai sukuelimissä kertoo että haluat lopettaa sen mitä olet suhteessa tekemässä, koska herpes tarkoittaa että kukaan ei pääse lähellesi. Tätä samaa voi soveltaa työelämän ihmissuhteisiin tai talousvaikeuksiin, onnistumis- ja suorituspaineisiin. Haluat vetäytyä.
Jos sinulla on herpes, mukana on yleensä kipeitä, surullisia ja satutetuksi tulemisen tunteita, jotka täytyy vapauttaa:
Satuttaako joku sinua?
Onko suhde rakkaudeton, pelkästään seksiin perustuva?
Tekeekö rakkaussuhde sinut pelokkaaksi?
Pyydetäänkö sinua siirtymään intiimivaiheeseen liian pian?
Onko sinun vaikea kommunikoida suhteessa?
Onko sinun vaikea täyttää yhteiskunnan seksuaaliset normit? Ovatko ne ristiriidassa omien normiesi kanssa?
Uusia mahdollisia ajatuskuvioita: Ajattelen ja puhun ainoastaan rakkauden sanoja. Minulla on rauha elämässäni.
Syyllisyys voidaan myös yhdistää herpekseen, ehkäpä syyllisyys aikaisemmasta seksuaalisesta aktiivisuudesta, tai usko siihen että olet jotenkin paha tai likainen ja että tarvitset rangaistuksen. Yleinen häpeä. Jumalan rangaistuksen pelko. Huono suhde sukupuolielimiin.
Muistuttaako joku tai jokin sinua aikaisemmasta syyllisyydestä tai häpeällisestä käytöksestä?
Uusia mahdollisia ajatuskuvioita: Jumalakäsitteen uudistaminen. Olen normaali ja luonnollinen. Olen sinut itseni kanssa. Olen ihana.
Sielun voimaa
”Rakas herpeksen sielu, mieli ja ruumis, minä rakastan teitä. Teillä on voima parantaa itsenne. Rakas käsieni ja valon sielu, mieli ja ruumis, rakastan teitä kaikkia. Teillä on voima parantaa minut. Tehkää hyvää työtä. Kiitos. Kiitos. Kiitos.” Tämän ”loitsun” voi sanoa aina kun hoitaa herpestään.
Hieman oudompia hoitoja
Risiiniöljyhaude vatsan päälle. Kaada lasillinen risiiniöljyä flanellikankaalle. Aseta kangas vatsallesi ja peitä muovilla. Laita muovin päälle lämpötyyny. Säädä lämpö miellyttäväksi. Anna olla paikoillaan tunnin verran. Toista tämä hoito kerran päivässä kuukauden ajan. Sen jälkeen kolmesti viikossa. Jos herpes puhkeaa tihennä hoitoja.
Hulda Clark on sitä mieltä että taajuus 293-345 KHz tehoaa HSV-1 infektioon ja taajuus 360-355 KHz HSV-2 infektioon. Hoitoon voidaan käyttää zapperia tai taajuusgeneraattoria.
Herpesvirusrokote on ollut kehitteillä molempiin herpestyyppeihin , HSV-1 ja HSV-2. Toistaiseksi kokeilut eivät ole olleet oikein onnistuneita.
Voiko herpekselle kehittää vastustuskyvyn? Niinpä, voiko viruksille kehittää vastustuskyvyn. Molemmat HSV-1 ja HSV-2 tyyppiset herpesinfektiot laantuvat 50. ikävuoden jälkeen. Joko virus kuolee 50-vuotiaana tai sitten sille kehitetään vastustuskyky tai hormonitoiminta laantuu siihen mennessä sen verran että herpes lakkaa esiintymästä.
Acidofilus-bakteerit* Tutkimukset ovat osoittaneet että jogurtissa olevat acidofilus-bakteerit todella estävät virusten kasvua. Lactobacillus acidophilusta on saatavana myös kapseleissa, joita otetaan 3 kapselia päivässä. Kapselit säilytetään jääkaapissa. Tarkista että bakteerikanta on elävä.
Aspiriini* Annals of Internal Medicine julkaisi tutkimuksen, jossa on todettu kahden 75 mg:n aspiriinitabletin ottamisen lyhentäneen herpes-infekion kestoaikaa 50%:lla.
Hamamelis* on tutkimuksissa todettu tehokkaaksi HSV-1 virusinfektioon.
Kversetiinin* on Journal of Medical Virology –lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan todettu nopeuttavan herpesrakkuloiden paranemista.
L-lysiini* tutkimuksissa on todettu että L-lysiinin käyttö 3000 mg päivässä siihen asti kunnes herpeshaava katoaa estää viruksen kopioitumista. Lysiiniä voi käyttää myös estolääkityksenä 500 mg/päivä. Osa tutkijoista varoittaa lysiinin päivittäisen käytön aiheuttavan viruksen vastustuskyvyn kasvua kyseiselle aineelle. Lysiiniä on voiteenakin. Huom! Lysiiniä saa Suomessa vain reseptillä.
Mäkikuisma* on laboratorio-olosuhteissa vähentänyt virusten määrää.
Pujon* on todettu tutkimuksissa olevan aktiivinen herpes simplex virusta vastaan. Tutkimukseen osallistuneista 78, parantumista tapahtui 38:lla, ja huomattavaa paranemista 37:llä, jäljellejääneillä kolmella ei tapahtunut mitään.
Sinkki* 15 mg/päivä. Koeputkessa tämä ravintoaine estää viruksen jakautumista. Sinkki vahvistaa myös immuunijärjestelmää ja ihoa sekä limakalvoja. Huom! Runsas sinkin saanti saattaa aiheuttaa kuparin vajausta.
Sitruunamelissan* (Melissa officinalis) eteerinen öljyn on todettu saksalaistutkimuksessa estävän HSV-1 virusta aktivoitumasta. Säännöllisellä käytöllä haavojen kehitys on estynyt kokonaan. Siruunamelissan sisältämät polyfenolit, kiinnittyvät niihin respetoreihin mihin viruksetkin. Silloin viruksille jää vähemmän mahdollisuuksia kiinnittyä ja infektio jää vähäisemmäksi. Sitruunamelissa sisältää antioksidantteja, jotka auttavat immuunijärjestelmää, sekä yhdisteitä, jotka heikentävät herpesvirusta.
Teepuuöljy* on voimakas luonnon antisepti. 1920-luvulta saakka jatkuneet tutkimukset ovat osoittaneet että se on 13 kertaa voimakkaampi antiseptisilta ominaisuuksiltaan kuin fenoli, joka oli silloin yleinen bakteereja tappava aine.
Ukon tulikukan* on todettu olevan tehokas 1-tyypin herpesvirukseen. Kaksi tutkimusta vuosilta 1995, 1999.
Onkos kenellekään tullut mieleen että monet luonnonlääkkeet ovat toimineet tuhansia vuosia ja niitä on käytössä kokeiltu todella tuhansia vuosia ja ne on todettu toimiviksi. Miksi ihmiset nykyään uskovat, vasta kun asiaa on tutkittu laboratoriossa ja tutkimus julkaistu tiedelehdessä?
Tätä artikkelia väsäsivät kasaan Belladonna, Metsän neito ja Kultasiipi. Artikkelissa saattaa olla ristiriitaisuuksia, sillä kolme naista harvoin on yksimielisiä kaikesta. Kaikkia hoitotyyppejä voi kokeilla omalla vastuulla.
