Kuolee hitaasti hän

"Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikia, ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän,
joka muuttuu tavan orjaksi käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiineja ja
joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteidensa väriä tai puhumalla muukalaisten kanssa.

Kuolee hitaasti hän,
joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät särkyneet sydämet.

Kuolee hitaasti hän,
joka ei vaida elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan, jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään,
riskeeraa tänään,
tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen."
- Pablo Neruda -

Tietokoneeni uumenista kaivautui esiin tämä runo jonka löysin tammikuussa 2008. Paljon on virrannut vettä Porvoonjoessa näiden rivien lukemisen jälkeen. Olen äärimmäisen kiitollinen näiden kuluneiden vuosien antamasta opetuksesta. Niistä menttoreista joita eteeni on tuotu. Tämä kasvun matka on ollut ja on edelleen ihmeellinen.
Vasta nyt uskallan tarttua runon sanomaan. Vasta nyt uskallan elää ja olla onnellinen.

Hyvästi jää

Olen ollut onnekas. Olen saanut pitää rakkaat ihmiset luonani kauan. Tänään päättyi tuo aikakausi osaltaan isoisäni, Fafan, nukkuessa pois meilahden sairaalassa klo 17.05.



Fafalle
Levy suklaata kirjahyllyssä
Pinossa lukemattomia kirjoja
Puhuit kanssani elämän tarkoituksesta
Opetit solmimaan kengännauhoja

Suuri nahkainen nojatuoli
shakkilauta ja tikittävä kello
Tuoksuit tallilta ja jotenkin kaupungilta
Hyvän yön suukkosi kutitti ja partasi sai minut nauramaan.

Hemmottelit minut piloille, prinsessasi.
Opetit olemaan ihmisiksi
elämään täysillä tänäänkin!

Kasvava varmuus..

Keräilin perjantaille taiteiden yöhön esitettäväksi muutamia runoja. Kohdalle osui seuraava tuotokseni:

Pelko

Pelkään huomista päivää.
Itseäni
Varjoja

Pelkään ottaa sen askeleen
Irroittautua
leijua

Tuulessa kulkeva kevyt höyhen.
Uudet tuulet
maisemat
haasteet

Pyörittelevä tuuli
hyväellen poskellani
kuin kosketuksesi

Hiljainen kuiskaus korvaani:
Minä autan sinua

Luin runoa muutamaankin otteeseen ääneen, saadakseni sen toimimaan. Se mitä mielessä oli kun tuota kirjoitin ei ollut ensimmäisiä kertoja äänessä yhtään niin voimakkaana tunteena kuin olisin toivonut. Runoa lukiessa tapahtui muutakin kuin pelkkä runon rytmin ja tunteen löytäminen. Vahvistuin. Uskoin taas itseeni. Uskoin siihen että ne ratkaisut joita nyt työn osalta olen tekemässä ovat oikeita. En minä ole näiden muutosten keskellä yksin. Olen saanut lupauksen, useita kertoja, että saan apua ja tukea. Miksi sen uskominen on ollut niin vaikeaa? Miksi mielen on pitänyt räpiköidä kuin kala verkossa peläten epäonnistumista? Nyt uskoin, nyt luotin.

Mieleni on ollut koko aamun kovin rauhallinen.. Ihanaa

miksi

Miksi keikuttaa venettä?
Miksi lähettää aaltoja maailman ääriin?
Miksi olla pieni perhonen?
Miksi aiheuttaa myllerrys maailman laidalla?

Miksi murskata muiden unelmat?
Siksi,
että olisin itse onnellinen