Erkaantuminen

Muutos. Se on pysyvää. Jatkuvaa.

Muutoksen alaisena ei viime aikoina olekaan olleet ne asiat joita ole odottanut, vaan tuo on kohdistunut kovin ennalta-arvaamattomaan osaan elämässäni. Huomasin erkaantuneeni ystävistä, ja mikä hulluinta aikaisemman minuuteni valossa, tuo tuntuu hyvältä.

En ole erakoitunut. En vetäytynyt eroon ihmisistä. Tapaan yhä viikottain lukemattomia ihmisiä. Olen yhä mukana sosiaalisissa verkostoissa. Keskustelen yhä päivittäin verkon kautta lukemattomien kanssa. Mutta jotain on muuttunut. En kaipaa enää ystäviä sen takia että saisin heijastaa tuntemuksiani heihin. En kaipaa tukeaan tai kannustustaan selvitäkseni päivistäni. Tunnen olevani vahvemmin omien ratkaisujeni takana. En halua väkisin muuttaa ketään tai saada ketään näkemään omia valintojani siinä valossa kuin itse ne näen.

Voin nykyään todella hyvin. Olen tyytyväinen itseeni. Olen terveempi kuin koskaan aiemmin. Olen tasapainoisempi kuin koskaan. Nautin elämästäni päivä päivältä enemmän. Toki vieläkin on asioita joihin kaipaan muutosta, joiden kohdalla haen oikeaa reittiä ja tasapainoa.

En silti ole hyljännyt teitä rakkaat ystävät. Olen kyllä olemassa jos haluatte nähdä kahvilla ja vaihtaa kuulumisia. Mielelläni kuulen mitä teille kuuluu, silloin kun haluatte sen kertoa. Ja vastaavasti kerron mielelläni omat kuulumiseni, mikäli niitä haluatte kuulla. Täällä minä olen, olemassa. Sitten jos satutte tarvitsemaan.

jouluton

Jostain kumman syystä tänä vuonna ei ole ollenkaan joulufiilis. Vaikka takana on jo kahdet pikkujoulut ei joulumieli ole vielä hiipinyt mieleen. Osin syynä lienee se että kelit ovat olleet mitä sattuu. Liian lämmintä, lumetonta. Ne päivät kun lunta oli puiden oksilla useita senttejä ja maan peitti valkea vaippa joka vaimensi kaikki äänet, silloin tuntui jouluiselta. Nyt viime päivät vaikka pakkanen on paukkunut nurkissa niin että takkaa on saanut lämmitellä joka päivä ei tunnu siltikään siltä että viikon kuluttua ajellaan joulun viettoon..

En silti ole huolissani etteikö joulua vielä minullekin tulisi. Kunhan normaali arjen hyörintä hellittää ja matka maaseudun rauhaan (?) alkaa, uskon että tuolloin mieleni muuttuu jouluisemmaksi. Ehkä lisään kynttilät tämän illan tunnelmointiin. Kaivan viikonloppuna jo koristeita esiin ja haen pari katajan oksaa vaasiin tuomaan joulun tuoksua. Kyllä se joulu sieltä tulee. Viimeistään aattona istuessa isän laittamaan pitopöytään..

Kolikon kääntöpuolet

Viime aikoina olen hehkunut terveyttä ja hyvää oloani. Meditaatioilta nosti esiin vahvuuden olla vahvasti sitä mitä olen.
Haluaisin toki että itselleni tärkeät ihmiset voisivat hyvin. Että heillä olisi yhtä hyvä olla kuin itselläni. Siksi riemuitsen jokaisen läheisen pienestäkin positiivisesta merkinnästä naamakirjan syövereissä. Tuntuu hyvältä lukea kuinka muidenkin elämä hymyilee. Toki luen hyvillä fiiliksillä ystävien kiroilut matolle oksentaneesta lemmikistä tai arkipäivän pienistä vastoinkäymisistä. Luen näitä huvittuneena, sillä aistin näiden merkintöjen olevan niitä pieniä tuuletuksia pienistä asioista ettei elämästä tule negatiivista.

Vaan kun kaikki rakkaat eivät kestä hyvän oloni julistusta. Kaikille iloisen mielen jakaminen ei sovi, heille iloitemiseni tuottaa tuskaa ja pahentaa oloaan. Vaikka haluaisin vetää heidät mukaan hyvään flowhun jossa itse elän, tiedän etten sitä voi tehdä. He räpiköivät omaa elämäänsä omaan tahtiin. Minun on hyväksyttävä se etten voi elää elämää heidän puolestaan. En voi tehdä valintoja joka muuttaisi elämänsä paremmaksi, en edes helpottaa oloaan. Voin vain elää omaa elämääni, iloita onnellisuudestani ja olla heille olemassa siinä vaiheessa kun he ovat valmiit muuttumaan. Silloin voin olla opaskylttinä suuntaan jonka itse olen havainnut hyväksi.

Välillä on vaikeaa päästää irti, mutta voidakseen itse kasvaa on se vain tehtävä.. Rakastan teitä kaikki läheiset ihmiset, rakastan vaikken "raahaa" teitä mukanani. Olen täällä sitten kun yhteinen aikamme jälleen koittaa..