Kuolee hitaasti hän

"Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikia, ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän,
joka muuttuu tavan orjaksi käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiineja ja
joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteidensa väriä tai puhumalla muukalaisten kanssa.

Kuolee hitaasti hän,
joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät särkyneet sydämet.

Kuolee hitaasti hän,
joka ei vaida elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan, jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään,
riskeeraa tänään,
tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen."
- Pablo Neruda -

Tietokoneeni uumenista kaivautui esiin tämä runo jonka löysin tammikuussa 2008. Paljon on virrannut vettä Porvoonjoessa näiden rivien lukemisen jälkeen. Olen äärimmäisen kiitollinen näiden kuluneiden vuosien antamasta opetuksesta. Niistä menttoreista joita eteeni on tuotu. Tämä kasvun matka on ollut ja on edelleen ihmeellinen.
Vasta nyt uskallan tarttua runon sanomaan. Vasta nyt uskallan elää ja olla onnellinen.

Intuitio

Sain eilen mahdollisuuden käydä kuuntelemassa Uri Gelleriä. Täytyy myöntää että odotukseni shown suhteen olivat huomattavasti korkeammat kuin se mitä lopputulos oli.. Gellerin elämäntarina oli kyllä mielenkiintoinen, mutta...

Kun totesin illalla S:lle samoin, oli hänen vastauksensa varsin osuva: "Olet perehtynyt jo niin paljon aiheeseen, ettet kokenut esitystä mullistavana. Mutta ajattele ihmistä joka ei ole vielä uhrannut ajatustakaan positiivisuudelle.. Hänelle kokemus saattoi olla elämää mullistava." Totta. Tunsin henkilökohtaisesti liian monta karismaattista menttoria jotka olivat ohjanneet elämääni perempaan suuntaan. Olin sisäistänyt positiivisen ajattelun paikoitellen jopa ärsyttävän hyvin (ainakin muiden mielestä). Ja tiedostin liian vahvasti mielen piilevät voimat, kapasiteetin jonka voisin ottaa käyttöön jos vain löytäisin sen oikean katkaisijan. Huomasin että tutkin esitystä jatkuvasti opiskelevana. En hurmioitunut massahysteriasta. Mietin joka vaiheessa oliko kyse trikistä vai oliko hänellä todella tuo kyky?? Loppujen lopuksi sillä ei edes ollut merkitystä. Jos Uri ei kyennyt opettamaan minulle kykyään, oli aivan sama oliko kyse viihdyttävästä tempusta vai hänen ainutlaatuisesta kyvystään.

Yksi asia showssa kuitenkin jäi mieleeni kummittelemaan. Mainintansa telepatiasta. Uri totesi meidän kaikkien olevan kykeneviä telepatiaan. Tosin enemmän kuin keskustelua telepaattisesti (tai ajatusten lukua) ymmärsin tuon tarkoittavan meidän kykyämme intuitioon. Kykyämme lukea värähtelyitä.

Omalla kohdallani olen alkanut näkemään universumin antamia suuntamerkkejä. Niitä pienen pieniä vinkkejä jotka kertovat olenko oikeassa vai väärässä suunnassa. Tiettyjä asioita joita tuodaan eteeni ensin kerran, sitten toisen ja tarvittaessa kolmannenkin kerran. Ennen en kiinnittänyt näihin huomiota, nyt olen oppinut lukemaan niitä. Huomioimaan ja ottamaan niitä ohjeina. Kun ajatukseni ajautuivat negatiivisiin pohdiskeluihin kotimatkalla, tuli kohdalle liukas tien kohta joka pakotti keskeyttämään ajattelin ja keskittymään auton hallintaan. Ymmärsin sen merkiksi että kyseinen ajattelumalli ei ollut hyvä. Universumi havahdutti minut hellävaroen muuttamaan suuntaa. Olen oppinut myös sen että jos asiat eivät mene heti kuten olen suunnitellut, ei se tarkoita välttämättä sitä että suuntani olisi väärä. Kun hetken maltan mieleni ja annan asioiden liukua eteenpäin omalla painollaan huomaan usein lopputuloksen olevan juuri se mitä odotin ja toivoin, mutta asioiden reitin, tavan ja järjestyksen olevan ehkä täysin toinen.

Tämä irti päästäminen ja luottaminen, itsensä ja universumin kuunteleminen on tehnyt elämästäni huomattavasti tasapainoisemman. Olen ymmärtänyt ettei minun tarvitse tehdä asioita joista en nauti. Vaikka usein innostun uusista asioista, lähden helposti testaamaan siipiäni milloin minkäkin jutun parissa, huomaan usein nopeasti etten nauti siitä tai tästä asiasta. Ja nyt kun olen uskaltanut keskittyä tekemään niitä asioita joista oikeasti, täydestä sydämmestäni nautin, olen saanut enemmän. Enemmän kuin olen edes uskaltanut pyytää. Nyt uskallan haluta. Nyt uskallan asettaa tavoitteita ja luottaa siihen että vaikken minä välttämättä liikkeelle lähtiessä tiedä miten tavoitteeni saavutan, pääsen päämäärään kunhan seuraan opasteita, ohjeita jota universumi tielleni antaa. Riittää että tiedän mikä on seuraava askeleeni.

I Love My Life!! Rakastan Elämääni! Kiitos!!

Olen siis ajattelen

Tämän blogin ylläpitäminen on näköjään todellakin jäänyt vähälle huomiolle. No kaikkeen ei aika ja motivaatio riitä, se sallittakoon. Elämä on muutostilassa, enkä tiedä mihin suuntaan se tästä lähtee kulkemaan. Tai tiedän. Tiedän monelta osin mitä tulee tapahtumaan. Tiedän vihdoinkin mitä haluan. Jotkin osa-alueet saavat kuitenkin "kulkea mukana" ja muuttua sillä tavoin kuin niiden haluamieni rinnalla voivat. En takerru enää, en vaadi enää. Tiedän että olen yhtä vahva, ellen jopa vahvempi jos jotkin asiat poistuvat elämästäni. Tiedän toki että tulen kaipaamaan jos niin käy, mutta samalla voin vapauttaa uskomattoman määrän energiaa jonka tähän asti olen käyttänyt siihen väkisin mukana raahaamiseen johonkin parempaan.

Olen viime viikkoina kuunnellut Tom Lundbergin Näin teet toiveista totta-CD:tä. Hankin tuon muutama vuosi sitten ja kuuntelin sen silloin useamman kerran lävitse. Nyt olen pyörittänyt levyä auton soittimessa varmaan toistakymmentä kertaa. Levyllä on yksi erittäin herättävä lause, nuori sairaanhoitajatar oli todennut Tomille että uskoo kyllä mitä hän kertoo tavoitteiden saavuttamisesta, mutta ettei hän koskaan saavuta silti omiaan. Tom oli kysynyt mitä nainen sitten haluaa? Nainen oli parahtanut ettei hän tiedä, muttei silti koskaan saa sitä..

Tuo kuulosti kovin tutulta. Olen elämässäni toivonut monia asioita. Ajatellut että olisi kiva saada joitakin juttua. Ja kun asiat eivät sitten ole toteutuneet olen turruttanut itseni siihen etten tarvinnutkaan tai ei ollut minun aikani tms.. Kyse on kuitenkin ollut siitä etten ole tiennyt mitä oikeasti haluan. Jokainen työpaikka jonka olen halunnut, ne olen saanut. Aina kun olen heittäytynyt virran vietäväksi on universumiin lähettämäni signaali ollut ettei tuolla ole minulle merkitystä.. Joten asiat ovat tapahtuneet jonkun muun halujen ja tarpeiden mukaisesti.

Nyt tiedän mitä haluan. Olen asettanut tavoitteen, laittanut asioille oikeasti päivämäärän ja teen töitä sen eteen. Tiedän että tällä kertaa saan sen mitä haluan, ja paljon enemmänkin.
I Love My Life!!