sunnuntai, maaliskuuta 28, 2010

Erkaantuminen

Muutos. Se on pysyvää. Jatkuvaa.

Muutoksen alaisena ei viime aikoina olekaan olleet ne asiat joita ole odottanut, vaan tuo on kohdistunut kovin ennalta-arvaamattomaan osaan elämässäni. Huomasin erkaantuneeni ystävistä, ja mikä hulluinta aikaisemman minuuteni valossa, tuo tuntuu hyvältä.

En ole erakoitunut. En vetäytynyt eroon ihmisistä. Tapaan yhä viikottain lukemattomia ihmisiä. Olen yhä mukana sosiaalisissa verkostoissa. Keskustelen yhä päivittäin verkon kautta lukemattomien kanssa. Mutta jotain on muuttunut. En kaipaa enää ystäviä sen takia että saisin heijastaa tuntemuksiani heihin. En kaipaa tukeaan tai kannustustaan selvitäkseni päivistäni. Tunnen olevani vahvemmin omien ratkaisujeni takana. En halua väkisin muuttaa ketään tai saada ketään näkemään omia valintojani siinä valossa kuin itse ne näen.

Voin nykyään todella hyvin. Olen tyytyväinen itseeni. Olen terveempi kuin koskaan aiemmin. Olen tasapainoisempi kuin koskaan. Nautin elämästäni päivä päivältä enemmän. Toki vieläkin on asioita joihin kaipaan muutosta, joiden kohdalla haen oikeaa reittiä ja tasapainoa.

En silti ole hyljännyt teitä rakkaat ystävät. Olen kyllä olemassa jos haluatte nähdä kahvilla ja vaihtaa kuulumisia. Mielelläni kuulen mitä teille kuuluu, silloin kun haluatte sen kertoa. Ja vastaavasti kerron mielelläni omat kuulumiseni, mikäli niitä haluatte kuulla. Täällä minä olen, olemassa. Sitten jos satutte tarvitsemaan.