Itsepäisyyspäivää

Se on taas se pukujuhlien aika.. Ajelin tuossa iltapäivällä nuoruuden maisemiin tekemään juhlameikin ja kampauksen.. Paluumatkalla ajellessa mietiskelin missä kaikki ne teinivuosien ystävät ovat. Joitakin vuosia sitten (taitaapi tuosta olla jo 8 vuotta) olimme eksän kanssa tuon ajan ystävien häissä. Emme olleet pariin vuoteen enää olleet yhdessä, mutta jostain syystä osa vanhoista frendeistä ei edes tiennyt sitä, olimme kuin vanha pari.. No, häiden jälkeen olen tainnut pariskunnasta kuullut suoraan kerran, ja pari kertaa kautta rantain jotain uutisia..

Muistelin itsenäisyyspäiviä aliksen jengin kanssa, silloin kun kaikilla ei ollut ikää ravintolaan, ja vielä senkin jälkeen kun illat päätyivät ravitsemusliikkeen puolelle. Se oli sitä aikaa kun Ace of Bace oli kova sana.. Tanssilattialla tuli viihdyttyä ja tuo oli sitä aikaa kun muutaman sadan metrin kotimatkaan saattoi mennä useampi tunti aikaa.. Menneiden muisteluista aloin mitettiä missä kaikki nuo ihmiset ovat, kenellä on perhettä ja minkä verran, ketkä asuvat samoilla kulmilla, ketkä ovat jossain muualla. Itse olen vaihtanut työpaikkaa lukemattomia kertoja tuon ajan jälkeen, itseasiassa olen vaihtanut alaakin pariin otteeseen. Jostain syystä kuitenkin kuvittelen heidän olevan yhä samoissa ammateissa, samoissa ympyröissä. Vaikka todellisuudessa lienee kaikkien muidenkin elämä ollut vaihtuvaa..

Jostain syystä juhlapäivät aina nostavat muistot esiin, kai se on jotenkin arjen pysähtymistä ja menneiden kertausta. En todellakaan tarkoita että kaipaisin sitä aikaa. No jollain tasolla varmasti kaipaankin, sitä oman aikansa huolettomuutta kun ei vielä ollut vastuussa mistään muusta kuin ehkä nippa nappa vuokran hoidosta. Mutta ennenkaikkea sitä haluaisi tietää mitä muille kuuluu, miten elämä on heitä kuljettanut.. Ehkä kaivan puhelinnumerot esiin ja soittelen heille.. ennen ensi itsenäisyyspäivää...

priorisointia

Viime aikoina asiat ovat loksahdelleet kohdilleen. Vanha viisaushan sanoo jotta asioilla on taipumus järjestyä. Välillä tuntuu että kun vain malttaa lopettaa vastaan pullikoinnin niin asiat järjestyvät.. työrintamalla on ollut hoppua. Koirat ovat vieneet jonkin verran aikaa (näyttely tulossa ja papana ontuu), jopa sosiaalisia suhteita on tullut viime aikoina hoidettua.

Viime lauantaina oli ensimmäiset tämän joulunseudun "pikkujoulut", yhdistelmä ehkä parasta jouluateriaa (gourmet sellaista) tallibileitä ja rentoa meininkiä. Ajatuksena oli irroitella kunnolla, mutta lopputulos olikin vain pari lasia punaviiniä ja monta mukia kahvia ja hauskaa oli. Kotiutuminen puoli neljän maissa, autoillen. Eikä sunnuntaina krapulaa, väsymystä kyllä senkin edestä, mutta se suotakoon.

Uskon siihen että vuosi menee kuten on alkanut. no tämän vuoden osalta ainakin pitää paikkansa, viime uudenvuoden vietin Aatun ja Wänen kanssa kotona. S oli frendeineen kaupungilla. Alkoholipolitiikkani taisi olla se yksi olut.. no, eipä tänä vuonna ole tullut pahemmin missään käytyä, ja ne kerrat kun olen jossain ollut niin lähes aina autolla.. No yksi vai kaksi poikkeusta koko vuonna... En väitä että kaipaisin mitään järjettömiä ryyppäjäisiä tai liehumista kaupungilla joka viikonloppu, mutta ehkä sitä voisi pari kertaa enempi liikenteessä käydä.. No, nyt tulevana uutenavuotena ei tarvitse mennä päivänä töihin, joten aattoa voi juhlistaa vähän railakkaammin. Toisaalta edelleenkään en taida haluta jättää poitsuja keskenään kotiin kun raketit paukkuu ympärillä.. No, katsotaan jos vaikka saisi järkättyä jotain pientä kivaa.. :)

Ystävät rakkaat, en ole teitä unohtanut vaikken ole antanut kuulua itsestäni. Välillä tarvitsee voimansa itsensä liikkeellä pitämiseen elämän yrittäessä kiskoa mattoa jalkojen alta. Ei se tarkoita että olisin pulassa tai katoamassa mihinkään, päinvastoin, mikä ei tapa se vahvistaa. Ja olen onnellinen teidän puolestanne kun näyttää että elämät ovat löytäneet suuntansa. Silloin kun sinulla menee hyvin, tiedän Sinun pärjäävän ilman että olen lähelläsi. Olet silti ajatuksissani, ja tiedän että tarvitessani tukea olet puolestasi vain puhelinsoiton päässä...

Se elää sittenkin

Livistin tänään töistä hiukka aiemmin, hoitamaan pois tätä viikkoja piinannutta päänsärkyä. Suomeksi sanottuna menin siis hierojalle. Voin todellakin lämpimästi suositella kaikille jumittajille Suomen Urheiluhierojaopistoa länsi-pasilassa. Tunnin käsittelyn hinta on naurettavat 20 jurpoa, ja lyhyemmät luonnollisesti vielä edullisempia. Tunnin verran selkääni käsiteltiin, kuulemma enempää eivät lihakseni tältä erää edes ottaisi vastaan. Nyt on sitten jatkosuunnitelmina joulukuun alkuviikolla parin viikon putki jolloin käyn 2 kertaa viikossa 45 minuutin käsittelyssä. Sitten pitäisi selkä olla auki. Tällä hetkellä tunnen kyllä joka ikisen selässäni olleen kipupisteen, päätä juilii aavistuksen mutta eri lailla kuin vielä aamupäivällä, vettä olen juonut sen kun olen muistanut, kohta pitäisi olla kuona-aineet liikenteessä.
No onhan se ihan hyvä kun kuuli ammattilaisenkin sanovan pitkien fileideni olevan jumissa.. siis kaikan muun ohella.. *virn*

Kotiin tullessa sitten periaatteessa sabotoin hierojan tekemän työn. Ne talvirenkaat... Viime lauantaina saatiin haettua mulle se puuttuva rengas, mutta luonnollisestikaan sitä ei saanut tuolloin vaihdettua suoraan alle (eikä niitä kolmea muutakaan). Huomenna pitäisi ajella Espooseen, joten pakko mikä pakko. Hetken verran kyllä harkitsin vakavasti sitä että ajelisin kesänakeilla... No todellakin hetken vain.. Ehkäpä huomisen ajelu olisi sujunut ongelmitta (onhan luvattu reilua plussakeliä eikä lumisadetta) mutta tuurini tuntien jos olisin hypännyt rattiin noilla nakeilla taatusti viimeistään puoliltapäivin olisi sitten tullut lunta tupaan ja urakalla.. No eihän tuohon vääntämiseen ja väsäämiseen mennyt kuin liki kolme tuntia. Ensin oli hukassa pulttiavain, sitten pähkäilin millä pölykapselit irroitetaan, sitten taistelin tunkin kanssa ja sen jälkeen muttereiden.. Mikä rengas, mihin paikkaan (jostain syystä niitä ei tietenkään oltu merkitty). Niin ja mainitsinko jo, koko homman aloitin viiden jälkeen, eli ulkona oli jo pahuksen pimeää ja mitkä pihavalot?? Fikkarin avulla pärjää kumman hyvin... No lopulta nakit paikoillaan, ja bensikselle tarkistamaan ilmanpaineet, niin ja tankkaamaan.. Täytyy myöntää että vaikka polvea särkee, selkä on sen tuntuinen että olisi ollut parempi jättää tekemättä, reiden takaosaa juilii ja kädet on hajalla, niin olen aika tyytyväinen saavutukseeni..

Nyt uunissa muhii chili-silakka-juustovuoka, tv:ssä pyörii lempiohjelma ja aivot juoksevat jo pitkällä huomisessa päivässä.. eli mikäs tässä on taas ollessa...