Huomasin tuossa että viime kuussa tuli päiviteltyä vain pari kertaa, kai tuo kertoo jotain elämän hoppuisuudesta näinä päivinä. No, osaltaan päivitystä rajoitti kahden viikon nettikaranteeni kotona, saunalahdella joku oli ilmeisesti nojannut liittymämme kytkintä vasten, sillä netti vain pimeni maanantaina pari viikkoa sitten, luulin että vika oli kotikoneessa tai modeemissa ja rämppäsin kaikki asetukset läpi, saldoksi jäi yksi löydetty troijalainen ja edelleen toimimaton yhteys. No sitten soitto vikatukeen, tunti säätöä tuen kera ja toteamus, jos saisi modeemin testattua jossain muualla ja jos tuo todetaan toimivaksi niin sitten uusi soitto vikaan jotta laittavat asentajan asialle.. Tänään sain sitten vihdoin ja viimoin jonkun kiinni tuesta ja loppujen lopuksi vartin kuluttua toimi kone.. :|
Kaivopojat tulivat vihdoin tänään. Olivat erittäin harmissaan kun olivat ajelleet harhaan ja tulivat puolisen tuntia sovitun ajan jälkeen. No meitä tuo ei haitannut, saimme heräillä rauhassa ja juoda aamukahvit ennen vieraiden "tunkeutumista" reviirille.. Komeita ja mukavia poikia olivat ja hyvin näkee kuinka keskenään pidempään työskennelleet hoitavat hommat sujuvasti ja ammattimaisesti. olin varautunut siihen että kaivo on levällään koko päivän ja ehkä vähän huomistakin, mutta toisin kävi, puolen päivän tienoilla poijjaat kiittivät kahvista ja pakkasivat kamat kasaan ja suuntasivat seuraavalle työmaalle.. Huomiseen joutunemme olemaan "varavedellä" niin että pohjahiekka ehtii laskeutua ja vesi kirkastua.. sitten voi muuten käyttää vettä mutta ehkäpä juomavedeksi edelleen etukäteen varattua..
Aamulla oli jokseenkin turpiin saanut olo. Pari päivää hammas on vihoitellut todella pahasti ja toissapäivänä puraisin sitten perunaa niin että huusin suoraa huutoa kyyneleet silmissä, osui purema suoraan hermoon. Eilen sitten vihdoin ja viimein sain soitettua hammaslääkäriin särkyajan, ihan aiheestakin, särki koko ajan ja tuntui että särky säteili koko päähän. Lääkäri totesi ettei alkuun edes puuduta, kokeillaan hioa viimeksi paikattua paikkaa matalammaksi, kaikki viittasi siihen että tuo aiheutti purennan virheen joka säteili sitten sinne sun tänne.. Hionta hellitti tuskaa, paikka ei enää joka kerta suun sulkiessa osunut niin pahasti purentaan ja tuskailu rauhoittui. Tokihan paikan alla ollut hermo on edelleen ärtynyt ja hellä, mutta parin buranan epäsäännöllinen napostelu on pitänyt olon normaalina ja tuntuu että turvotus ja hermossa oleva (kai??) tulehdus hiljalleen laantuu.. Tosin sillä varauksella tässä edetään että jos tuskailu yltyy niin uudestaan lekuriin ja paikka auki ja huonolla tuurilla juurihoitoon... toivotaan että korjaantuu tällä pikkuhiljaa..
Vappu meni rauhallisissa merkeissä. Lauantaina veimme Wänen elämänsä ensimmäisiin juoksukisoihin, alku näytti katastrofilta, hurtta tempoilee sinne sun tänne, kaikki koirat ovat vähintään epäilyttäviä, ja narttuja pitäisi päästä tutkimaan lähemmin.. No osaltaan varmaan koira vaistosi omistajansa hermostuneisuuden, sillä täytyy myöntää, meikäläistä jännitti enemmän kuin laki sallii... No sarjassa oli 10 juoksiaa ja vaikka poika jäi toiseksi viimeiseksi niin silti olimme erittäin ylpeitä, 216 pistettä ja oman suorituksen jälkeen olisi motivaatiota ollut kyllä joka ikisen vieheen perään.. eli kyllä tuosta pojasta vielä juoksia tulee..
Sitten kun junnu tulee taloon niin päästään treenaamaan wänenkin kanssa siinä siivellä..Niin, pääsiäisenä pyörähdettiin Lusissa katsomassa Wäntyn isän uutta pentuetta.. Lopputulos on että meille tulee vaavi.. *virn* saanen jo esitellä perheemme tulevan terroristin: Alfa Romeon.
Luovutuspäivää ei ole vielä sovittu, mutta kyllä tässä jo päiviä laskeskellaan... Kieltämättä välillä käy kyllä mielessä olemmeko hulluja, mutta toisaalta, kaksi koiraa menee siinä kuin yksikin...Tänään on ollut ensimmäinen kunnolla kesäisen tuntuinen päivä. Kun S lähti töhin jäin Wäntyn kanssa pihalle. Kaivoin lepolassin talvisäilöistä, otin hyvän kirjan ja parkkeerasin itseni aurinkoon... No, tosin ensin ajattelin jatkaa päivän itoilua ja kääntää kasvimaan, mutta tullessani grillin kulmalle ja tajutessani että aitan takana tavarapinossa kahahti, muutin suunnitelmia. Oletin asialla olleen sisiliskon, noita kun on tuossa muurin kupeella ollut muinakin päivinä päivää paistattelemassa, kuitenkin kumartuessani katsomaan mikä sielä rapisee näin ensimmäiseksi kiiltävän mustana säihkyvän sahalaitakuvion ja kiilamaisen pään.. Totesin jotta koira kiinni ettei mene tekemään lähempää tuttavuutta myrkkyhampaiden kanssa. Kävin uudestaan vielä katsomassa lieroa ja keskustelimme jonkin verran aktiivisesti kenelle pihamaa kuuluu. Uhkasin tuota nuotissa kärventymisellä jos ei ota ritoloita meidän pihalta. Sovimme kuitenkin että tämän iltapäivän saa vielä paistatella ettemme tule häiritsemään... Yllättävän peloittava tuollainen reilu 30 senttinen pikku liero, varsinkin sellaisena päivänä kun kotona ei ole yhtään kyypakkausta.. Taitaa huomenna olla aihetta käydä apteekissa.
Niin tuosta nuotiolla uhkailusta. Muistan lapsuudesta kun tulin metsästä pihalle vanhempieni luona, pihatiellä luikerteli kyy ja menin iloisena kertomaan isälle että pihalla luikertelee vyö.. Faija meni katsomaan ja totesi tun vyön vähän turhan vaaralliseksi. Kyy pääsi hengestään ja faija poltti sen sillä paikalla mihin sen tappoi. Vanha kansa väittää etteivät muut kyyt tule sinne missä joku niiden lajitoveri on tapettu. Totta tai tarua en muista koskaan tuon jälkeen nähneeni yhtäkään kyytä vanhempieni pihamaalla, vaikka pellon takaisessa louhikossa niitä pesiikin..
Eli lyhykäisyydessään, hengissä ollaan ja elämässä sattuu ja tapahtuu.. Palataan taas astialle.. :)
